Jälki-istuntokokemuksia voitte kertoa

Muistatte varmasti kouluajan jälki-istunnot. Nyt voitte rohkeasti ja jopa rehellisesti kertoa jälki-istuntokokemuksia.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Joo. Kerran varttitunnin jälkkärin oppikoulussa siitä kun heitin lumipallon välkkärillä vaikka se oli kiellettyä. Kauhee rikollinen😄.

Äänestä

Jälkkäri-istunnossa tarjottiin jälkiruokia eli jälkkäreitä. Siksi hakeuduin jälki-istuntoihin viikottain.

Äänestä

Kyllä oli kiva kokemus! Muistan sen niin elävästi vieläkin. Oli vuosi -63 ja olin tokalla ja varastin kaverin penaalin. Mikä siinä niin houkutti? Kiiltävä ruudullinen kansiko?

No, joka tapauksessa jäin kiinni ja sain viikon ajaksi jokapäiväksi puoli tuntia jälkkää koulutuntien päätteeksi. Toinenkin luokkalainen sai saman verran, kun oli värentänyt vanhemman nimen koepaperiin.

Siinä sitten maanantai-iltapäivänä seistiin käytävässä ja seinää tuijotettiin. Jonkun maikan piti tulla päästämään meidät pois sen puolentunnin jälkeen, muttei ketään tullut ja seisoimme tunnin, jonka jälkeen totesimme, että tää oli nyt tässä ja lähdimme himaan.

Seuraavana päivänä sama juttu, mutta meillä mielikuvitus lensi ja piirtelimme ovia seiniin, josta pääsimme milloin minnekin mielikuvitusmaailmaan.

”Seisoimme” jälkässä kaikkina kuutena päivänä viikon verran ja piirtelimme seinät täyteen mitä ihmeellisimpiä kuvitelmia ja meillä oli loputtoman hauskaa ja siitä jälkästä jäi mukava muisto.

Emme puhuneet mitään maikallemme siitä, ettei kukaan yhtenäkään päivänä meitä tullut pois päästämään. Emmekä myöskään seiniin piirtelystä, eikä kukaan meiltä niistä kysynytkään. Koulumme oli iso ja oppilaita 1500, ettei siinä nyt niin ehditty yksityiskohtiin puuttumaan.

Äänestä
  • Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen missä on ollut noin suuria kouluja (1500 oppilasta) meidän nuoruudessamme????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen missä on ollut noin suuria kouluja (1500 oppilasta) meidän nuoruudessamme????

    Meidän nuoruudessamme koulu oli Helsingin kaupungissa Kallion kaupunginosassa sijaitseva Kallion kansakoulu. Vielä isompi oli Aleksis Kiven koulu vähän matkan päässä Alppiharjussa, jossa oppilaita oli 2500.

    Sellaista oli ”meidän aikanamme” ja kivaa oli!

    Äänestä

Olin 11-vuotias viidesluokkalainen. Opettaja laittoi minulle ja toiselle saman luokan oppilaalle tehtäväksi Uutistaulun tekemisen viikon sanomalehtien uutisista. En osannut enkä yksin tehnyt, illalla emme voineet tavata ja tehdä yhdessä, koska asuimme kaukana toisistamme. Toinen oppilas oli tehnyt yksin, liimannut voipaperille sanomalehdestä uutisia. Minä sanoin että se on huono, ei anneta sitä, eikä annettu ja opettaja jätti meidät jälki-istuntoon tekemään taulun. Yläluokkalaisilla oli samassa tilassa käsityötunti ja minä leikkasin, liimasin, paruin ja hynkkäsin hullun lailla.
Siitä jäi ikuiset arvet, hyvä kun tuli tämä aloitus, ehkäpä tällä kirjoittamisella pääsen siitä eroon. En suinkaan moiti opettajaa vaikka olenkin sitä mieltä että tehtävä oli meille liian vaikea, eikä sitä koskaan uusittu. Sen vuoksi kyllä itkin, kun hyvän oppilaan tunteitaini oli syvästi loukattu, ainut jälki-istunto elämässäni ja lisäksi olin joutunut tunnustamaan etten osaa ja ehkä siitä harmistuneena ja kateudesta en hyväksynyt toisen oppilaan työtä.
Ja se arpi: Että en hyväksynyt sitä toisen työtä, loukkasin häntä, eikä hän minua paljon hiljaisempana uskaltanut opettajalle sanoa, että hänellä se työ on jo valmiina. Että pidin itseäni niin hyvänä, olin niin olevinani, että minulla oli varaa noin typerään käytökseen.
En ole koskaan häntä nähnyt että olisin voinut pyytää anteeksi, mutta tämä opetti minulle toisen ihmisen hyväksymisen ja on tullut mieleeni kymmeniä kertoja häpeällisenä, ehkä elämäni pahimpana tekona toista ihmistä kohtaan.

Äänestä
Aloittaja

No niin, nyt kerron omasta jälkkärikokemuksesta 60-luvun loppupuolelta. Olin 12-vuotias oppikoululainen. Kuvaamataidontunnilla en palauttanut piirustustani. Ankara opettaja määräsi minulle piirustuksen palauttamatta jättämisestä TUNNIN JÄLKI-ISTUNTOA. Koulussamme oli sellainen käytäntö, että vaikka lauantaisin koulutyö päättyi klo 13, niin piti lähteä neljäksi takaisin koululle, koska jälki-istunnot pidettiin 16.00 alkaen. Istuin siis jälkkärissä 16.00-17.00, ei ollut kivaa.

Äänestä
  • Istuin useitakin kertoja jälkkärissä. Saksanopettajamme hermostui erään kerran luokan hälinään ja tunnin päätteeksi määräsi neljä tai viisi poikaa jälkkäriin. Minun kohdallani ei syynä ollut häiriköinti, mutta kun en kuulemma ollut seurannut opetusta.
    Siitä eteenpäin aina, kun joku häiritsi luokassa sama "herrojen kerho" sai jälki-istuntoa. Varmaan pahimmat häiriköt kuuluivatkin siihen, mutta kun kerhosta ei päässyt pois, vaikka olisi ollut kunnolla.
    Pidän vieläkin tapausta pahemmanlaatuisena oikeusmurhana. Donnerwetter.

    Äänestä

  • Tästä tuli mieleen ihan muu kuin jälki-istunto. 7-vuotias eka-luokkamme poika ei suostunut antamaan piirustustunnilla piirrettyä piirustusta opettajalle. Lapsi kun oli mutisi itku kurkussa, en tätä opettajalle anna kun tämä on Minun. Opettaja ei moista "niskurointia" hyväksynyt, riuhtaisi pojan pulpetista, otti nisksta kiinni ja pukkasi päin piisiä niin että kolahti. Muut oltiin tönkkönä kauhusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tästä tuli mieleen ihan muu kuin jälki-istunto. 7-vuotias eka-luokkamme poika ei suostunut antamaan piirustustunnilla piirrettyä piirustusta opettajalle. Lapsi kun oli mutisi itku kurkussa, en tätä opettajalle anna kun tämä on Minun. Opettaja ei moista "niskurointia" hyväksynyt, riuhtaisi pojan pulpetista, otti nisksta kiinni ja pukkasi päin piisiä niin että kolahti. Muut oltiin tönkkönä kauhusta.

    Mikä on piisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on piisi?

    Wikipedia: piisi
    alkuaan avoin kivistä ladottu rakennuksen tulisija, myöhemmin muurattu, avosuinen usein irtoluukulla varustettu liesi

    Koulussa se oli korkea lieriön muotoinen ehkä alumiinilla päälläystetty lattiasta lähes kattoon asti ulottuva pönttö. Luukussa pidettiin tulta ja kun arinan porot olivat mustuneet pelti laitettiin kiinni. Sälytti lämmön tilassa useita tunteja jopa vuorokauden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Wikipedia: piisi
    alkuaan avoin kivistä ladottu rakennuksen tulisija, myöhemmin muurattu, avosuinen usein irtoluukulla varustettu liesi

    Koulussa se oli korkea lieriön muotoinen ehkä alumiinilla päälläystetty lattiasta lähes kattoon asti ulottuva pönttö. Luukussa pidettiin tulta ja kun arinan porot olivat mustuneet pelti laitettiin kiinni. Sälytti lämmön tilassa useita tunteja jopa vuorokauden.

    Siis pönttöuuni.

    Beng

    Äänestä

  • Meillä Krunikassa oli myös lauantaina klo 16 jälkkärit, jos oli kotiarestia niin piti hankkia jälkkäriä päästäkseen lauantaina lähtemään kaupungille :)

    Äänestä

Kerron rohkeasti ja rehellisesti, etten ole koskaan ollut jälki-istunnossa, saavutus sekin.

Äänestä
  • Mäkin olin yleensä vain laiskassa, mutta kerran koko luokan kollektiivisessa jälki-istunnossa.

    Äänestä

Joskus 60-luvun alkua Lyceossa tuli istuttua :)

Äänestä
  • Oikein Lyceossa, isolla L:llä ja ceellä ;)

    Äänestä

Kun koulut on käyty aikoinaan, oikeastaan eräänlaista jälki-istuntoahan tämä elämä on kaikkiaan. Nyt on meneillään korona istunnot vaikka ikä ei edellyttäisikään olla neljän seinän sisällä.

Äänestä
  • Aina ei saanut jälki-istuntoa.
    Nimiä opettaja keräili johonkin kirjaan tai vihkoon, eräänlainen muistutus. Tästä:
    Luokassa oli kaksi taulua, toinen opettajan pöydän takana ja toinen sivuseinällä.
    Oli kaksi järjestäjää, toinen toisella taululla, toinen toisella.
    Jos joku puhui tunnin alussa aamulla, järjestäjä kirjoitti nimen taululle.
    Mitä lie olin hihhuloinut ja nimi tuli tauluun.
    Mikä kauhian kamala häpeä.
    Opettajaa piti odottaa hiljaa, mielellään sormet ristissä ja nousta seisomaan, kun hän astui luokkaan, kunnes hän sanoi:"Istukaa".
    Sitten taisi olla aamun avaus ja virsi. Että sillai meitä kasvatettiin kuuliaisuuteen ja tottelemiseen.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina ei saanut jälki-istuntoa.
    Nimiä opettaja keräili johonkin kirjaan tai vihkoon, eräänlainen muistutus. Tästä:
    Luokassa oli kaksi taulua, toinen opettajan pöydän takana ja toinen sivuseinällä.
    Oli kaksi järjestäjää, toinen toisella taululla, toinen toisella.
    Jos joku puhui tunnin alussa aamulla, järjestäjä kirjoitti nimen taululle.
    Mitä lie olin hihhuloinut ja nimi tuli tauluun.
    Mikä kauhian kamala häpeä.
    Opettajaa piti odottaa hiljaa, mielellään sormet ristissä ja nousta seisomaan, kun hän astui luokkaan, kunnes hän sanoi:"Istukaa".
    Sitten taisi olla aamun avaus ja virsi. Että sillai meitä kasvatettiin kuuliaisuuteen ja tottelemiseen.
    Beng

    Täydennys: näin tehtiin kansakoulussa.

    Beng

    Äänestä

Meillä oppikoulussa 60-luvulla perjantai-iltapäivällä rehtori kuulutti keskusradion kautta kaikkien luokkien kuullen JÄLKI-ISTUNTOON MÄÄRÄTTYJEN OPPILAIDEN NIMET. Ei ollut siihen aikaan vielä yksityisyyden suojaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jälkkäri-istuja kirjoitti:

Muistatte varmasti kouluajan jälki-istunnot. Nyt voitte rohkeasti ja jopa rehellisesti kertoa jälki-istuntokokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu