, joka nöyrtyy pakon sanelemana tuhlaamaan rahojaan unionille, jolta suomalainenkaan ei saa yhtään mitään.
Suorastaan noloa olla eurooppalainen
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
EU miksi siihen on maat toisensa jälkeen liittyneet ja loputkin haluaisi liittyä, britit eivät vielä tiedä onko elämä sen ulkopuolella auvoisempaa.
Pysähtyneisyys keskusjohtoisessa järjestelmässä joka tahtui nevostoliitossa, kiina uudistui samanlaisessa järjestelmässä,
EU on oltava jatkuvassa muutoksessa, ei esimerkiksi norja voi eikä halua olla yksin, se maksaa että saa toimia yhteisön puittessa, maksaa paljon enemmän mitä suomi siitä, koska norjalla on rahaa enemmän kuin esim. ruotsilla.
Sakasa tulisi toimeen yksin, italia kituu, unkari, puola hyötyy, maat ovat erillaisia.
Jos EU hajoaisi nyt se olisi yhtä tuntematonta kuin korona pandemian hoito.
Perikki
Korjaan Pertikki
Italiaan maksetut avustukset menevät suoraan mafialle!
Suomi ei ole italia, italiassa on Salvinin tapaisia keplottelijoita.
Persut haluaisivat suomen eroavan EU:a, mitä antaisivat tilalle reikäisellä talousosaamisella.
Joka maassa on mafiansa. Onhan meilläkin kepu ja MTk.
Mafia Suomen liittyi kasvomaskikauppaan kera moottoripyöräjengin ja Viron kautta.
Persut laskisi bensaveroja ja lisäisi lihansyöntiä. Kyllä siinä yksi EU äkkiä unohtuisi.
Into liittyä EU:hun on pääsystä tullittomaan tavaramyyntiin isolle markkina-alueelle, jos maa ei jo ennestään ollut tulliliitossa kuten Suomi oli jo 70-luvulta.
Tässä ei Suomen EU-jäsenyydessä tullut mitään taloudellista etua.
Toinen syy on jäsenmaan omistavan ja yrittäjäluokan saama taloudellinen hyöty, jonka kansalaiset maksavat. Ts. muiden kansalaisten köyhdyttäminen.
Norja teki erillissopimuksen, jossa sillä on koko rannikon mittainen 200 merimailin = 360 kilometrin yksityinen kalastusalue, johon muut EU-maat eivät pääse kalastamaan. Tästä oikeudesta Norja maksaa korkeampaa jäsenmaksua.
Onkos meillä vielä revalvoitu ja devalvoitu vuorotellen?
Pirre
Suomessa ei tietääkseni ole koskaan revalvoitu, devalvoitu on melko tiheään.
Devalvointi ei ole ollut EU:hun liittymisen jälkeen mahdollista mikä osin aiheuttaa sen, että Suomi keikkuu edelleen hiukka huonossa hapessa 2007-08 kriisin seurauksena.
Devalvaation ainoa suoranainen hyötyjä oli vientiteollisuus. Nyt EU:n rahamekanismi tuo lisää voittoja kaikille omistaville ja yrittäjille, jotka rahat otetaan kansalaisten lompakosta nousseina hintoina.
Ymmärsit, ei yritykset voi toimia ilman voittoa...ainakaan kovin pitkään, näinä aikoina saattaa hyvätkin yritykset kaatua, siitä kärsii vielä isompi joukko kansalaisia.
Inflaatio on yksi tekijä monessakin suhteessa.
Yrityspomot eivät luovu centtiäkään siellä ahneuden lakeuksilla. Mielestäni useat isot yritykset saisivat kaatua ja kokea kunnon Koronakaatumisen. Pitäisi saada yrityspomojen narsismi katoamaan, mutta auttaako Koronaviruksen toinen aalto siihen asiaan.
Vakaa valuutta takaa investoinnit Suomeen.
”Vakaa valuutta takaa investoinnit Suomeen”
Kun lähes kaikissa Euroopan valtioissa on vakaa valuutta, niin mikä innostaa ulkomaisia sijoituksia valitsemaan näistä kaikista juuri Suomen?
Erinomaisen hienot ja aurinkoiset sääolot? Eurooppalaisittain h*lvetin kalliit elin-, asumis- ja palkkakustannukset? Suomi pienenä kansakuntana erityisen kiinnostava markkina-alue?
Lännen silmissä Suomen turvallisuutta sijoituskohteena vähentää se, että Suomi ei ole Natomaa ja lännessä Suomea pidetään sosialistivaltiona, niin sijoittajalla kuiskii korvaan yhtiön kansallistamispelko.
”Vakaa valuutta takaa investoinnit Suomeen”
Se ei ole sijoittamista Suomeen, että suomalaisia yrityksiä myydään ulkomaiden omistukseen. Se ei tuo uusia työpaikkoja.
Aikaisemmin voitot jäivät pyörittämään Suomen talouselämää. Myynnin jälkeen voitot viedään ulkomaille ja lainakikkailulla nollaverolla laillisesti.
”Vakaa valuutta takaa investoinnit Suomeen”
Kerro tarkalleen mitä merkittäviä ulkomaisia investointeja viime vuosina Suomeen on tehty.
Päättäjiksi jostain syystä päässeet henkilöt hyötyvät itse näistä unioneista niin paljon,että vaikea niistä on päästä eroon.
Tietysti rahojen loputtua asiat järkiintyy.
Miksi puhut asiasta josta et tiedä mitään?
Pirre
Ei EU ole mikään Roope Ankan rahakirstu,
jonne rahat tulisivat taivaasta ja
josta rahaa pitäisi jatkuvasti jakaa ja saada.
Aivan hölmöä ajattelua !
Mitä enemmän EU-jäsenvaltiot sieltä vaativat,
sitä enemmän ne joutuvat sinne maksamaan.
Kyllä mekin sieltä rahaa olemme saaneet ja saamme.
Ota selvää asioista ennenkuin mangut.
Pertikki kirjoita suomeksi.
Nimimerkillä tässä ketjussa vain suomeksi, vieraat kielet on aina ollet vaikeita.
Suorastaan noloa olisi olla aloittaja.
Hesarista taas kerran luin viisasta tekstiä, Naisista.
Saska Saarikoski ja koronaepidemia, 34.päivä: Kriisissä ovat pärjänneet ne maat, joita johtaa Nainen,
Nii kaiken takana on nainen voi lukea Saska Saarikoski HS julkaistu: 16.18
Artikkelista ilmenee maat joiden johdossa nainen. Merkel, Tsai ing -wen, Ardern, Sohlberg, Frederksen, Jakobsdottiria unohtamatta Marinia
Artikkelissa ilmenee maat joiden johdossa mies, maat joissa pyyhkii hunosti miehen johdolla kuten Trump, Bolsonaro, Orban, Dterte, Putin jne.
Moni niin moni mies on putkiaivo ja tunteeton mölö. Monesti mies näkee vaan oman etunsa kaikessa ja käyttää naista hyväkseen. Miehille johtajina tällainen paikka on vaikea hoitaa, kun ei voi oikein aseisiinkaan tarttua, vaikka mieli tekisi näyttää voimansa. Sairaudet ovat miehille alennustila, sillä he ovat kautta historian tottuneet tarttumaan aseisiin ja näyttämään voimansa. Nyt onkin heikko paikka miehille tämä Korona.
Maskiasioissakin kävi vanhanaikaisesti, kun miespuolinen hairahtui vaaleaverikkö Virossa työskentelevältä rikolliselta tilaamaan maskeja. Naisen hehku vei mukanaan miehen ja niin on nyt Suomessa jälleen maksettavaa miljoonia.
Suorastaan noloa olla noin tietämätön.
Eu:n myötä kiinalaiset rihkamat valloittivat koko Euroopan. Nyt sitten ihmetellään onko Kiina tahallisesti aiheuttanut vielä tällaista Koronaa jotta saa myydä suojatarvikkeita maailmalle biljoonilla euroilla. Liike-elämä ja kauppa on kautta aikain toteuttanut rikollisia puuhia.
On hienoa olla Kultapossukerhon jäsen :)
OrpanJurtikki on possukerhon asian tuntia ja tieto lähde
Mummojen huijareille huutokauppakeisarille hullunhallituksen tukea. Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa inhottava ohjelma Kummalisin osio on irvokkaita häkkyröitä kasaava markku niitä sitten kaupataan Ohjelma toistaa itseään eikä ole muutaman kerran jälkeen kiinnostava
Harmittaa tietenkin kansalaisia tällainen tuki
Töllöön haluavat pikkuihmiset elättävät palsanmäkienhuijausta hallituksen tukiessa verorahoilla
Huutokauppakeisarin nettiohjelmiin 100.000!!! Kait se herra ja rouva muistavat kilpailuttaa nuo sivujen tekijät?? Ettei vaan mene tutuille?
Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on vaimonsa omistaman Huono Äiti Oy:n hallituksen varajäsen. He saivat 100.000 euroa ja ovat jakaneet osinkoja itselleen...aika omituista. Varmaan tarpeeseen?? En tiennyt tälläistä typerää firmaa edes olleenkaan. Kaikkea se Suomi sisällään pitääkin!