Tämä päivä oli melkein normaali, mitä nyt heräsin aamulla kuumeeseen ja vuotavaan nenään. Voihan se johtua heikosta immuunijärjestelmästäkin, mutta tuota tautiahan on nyt liikkeellä.
Join light-mehua, en ole koskaan vielä oppinut juomaan pelkkää vettä. Niska jäykkänä jumppailin tunnin, katselin kattoa ja mietin eroani. Söin leivän parilla kurkkusiivulla, laitoin kalorimäärän (60) päiväkirjaani. Palelti ihan kamalasti, kuume tuntui nousevan koko ajan, korvissa soi. Makasin tunteja sängyssä ajatellen laiskuuttani ja sitä, miksen ollut keväisessä säässä lenkillä.
En ole koskaan saanut selville, lihottaako yösyöminen vai ei, tulee ristiriitaista tietoa. Söin kuitenkin äsken höyrytettyjä kasviksia (50), mutta tunnen syyllisyyttä määrästä. Olen kipeänä kotona, ja syön melkein normaalipäivän verran (150).
Katselin tänään vaatekaappiini, joka on täynnä ennen sairastumista ostettuja vaatteita. Tyyliäni kehuttiin silloin, vartaloani myös. Itsekin ajattelin joskus niin.
Olen menossa huomenna ulos, jos vain yhtään parannun. Ystäväni pakotti/houkutteli minut, mutta en haluaisi yhtään. Miksi ihmisille syömään meneminen tuntuu olevan joku pakko ollakseen sosiaalinen tai jotain? Olen yrittänyt etsiä ravintoloiden sivuilta vähäkalorisimpia ruokia, toivottavasti saan valita ravintolan ja ottaa tuon sipulikeiton.
Luin tänään keskustelua, missä joku halusi anorektikoksi. En tajua, kuka haluaa miettiä ruokaa negatiivisesti 24/7, jopa yöllä, kun uni ei vain tule. Mä pystyn nukkumaan ainakin 4 tuntia, ehkä pystyisin enemmänkin, jos joku olisi vieressä.
Join light-mehua, en ole koskaan vielä oppinut juomaan pelkkää vettä. Niska jäykkänä jumppailin tunnin, katselin kattoa ja mietin eroani. Söin leivän parilla kurkkusiivulla, laitoin kalorimäärän (60) päiväkirjaani. Palelti ihan kamalasti, kuume tuntui nousevan koko ajan, korvissa soi. Makasin tunteja sängyssä ajatellen laiskuuttani ja sitä, miksen ollut keväisessä säässä lenkillä.
En ole koskaan saanut selville, lihottaako yösyöminen vai ei, tulee ristiriitaista tietoa. Söin kuitenkin äsken höyrytettyjä kasviksia (50), mutta tunnen syyllisyyttä määrästä. Olen kipeänä kotona, ja syön melkein normaalipäivän verran (150).
Katselin tänään vaatekaappiini, joka on täynnä ennen sairastumista ostettuja vaatteita. Tyyliäni kehuttiin silloin, vartaloani myös. Itsekin ajattelin joskus niin.
Olen menossa huomenna ulos, jos vain yhtään parannun. Ystäväni pakotti/houkutteli minut, mutta en haluaisi yhtään. Miksi ihmisille syömään meneminen tuntuu olevan joku pakko ollakseen sosiaalinen tai jotain? Olen yrittänyt etsiä ravintoloiden sivuilta vähäkalorisimpia ruokia, toivottavasti saan valita ravintolan ja ottaa tuon sipulikeiton.
Luin tänään keskustelua, missä joku halusi anorektikoksi. En tajua, kuka haluaa miettiä ruokaa negatiivisesti 24/7, jopa yöllä, kun uni ei vain tule. Mä pystyn nukkumaan ainakin 4 tuntia, ehkä pystyisin enemmänkin, jos joku olisi vieressä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä sullakaan sitten hyvin mene...
Tekstistäsi paistoi jotenkin läpi, että pidät sairaudestasi (anteeksi, jos oon väärässä).
Jos sun kalorimäärä on normaalisti 150, niin et kyllä monia viikkoja sillä pitkälle pötki, enintään hautuumaalle.
Syö hyvä ihminen, vaikka jatkossa joka yö kunhan vain syöt paljon enemmän kuin tuon 150 kaloria päivässä!!!
Syö huomenna, vaikka kymmenen sipulikeittoa, niin takaan ettet liho niistä :))
En pidä sairaudestani, mutta pidän kontrollista. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tuntuu hyvältä, että on jotain ajateltavaa. Totta kai haluaisin ajatella jotain mielekkäämpää, mutta tässä ollaan.
Olen alentanut kalorimäärää 400:sta tuohon nykyiseen. Eipä kukaan ole täällä katsomassa, paljonko syön, liikun tai missä kunnossa olen.
En tiedä, mitä viestiisi pitäisi vastata.
Sen verran sanon kuitenkin, että nosta nyt ihmeessä kalorimäärä takaisin siihen 400 edes.
Tiedän ja haluan itsekin aina silloin tällöin selvitä joitain päiviä vaikka 80 kalorin voimin, mutta ei kukaan jaksa tuollaista vähäistä 150 kaloria jatkuvasti.
Minä kuitenkin syön useimmiten edes 300-600 kaloria päivässä, liikun n. 400 kalorin edestä, välillä en jaksa, mutta silti lahdun.
Ymmärrän kyllä, kuinka sitä haluaa vähentää syömisiään niin paljon kuin mahdollista, mutta jos haluat vielä elää, etkä vain kuolla pois, niin syö vähän enemmän!
Voipa olla niin, että minäkin syön monesti vain koska valvotaan kotona, että jotakin tulee syötyä. Ilman minkäänlaista kontrollia sortuu helpommin älyttömiin ruokavalioihin.
Oikeastaan odotan haaveillen ja pelonsekaisin tuntein sitä, kun lähden ehkä ensi syksyksi pois kotoa opiskelujen takia.
Jos lähden, ei se vielä ole varmaa, pääsenkö lähtemään.
Se voi koitua tuhokseni, kun voin itse hallita syömisiäni, mutta jos tarkemmin ajattelen, en välitä.
Minusta on tullut täysin turta ihminen, elämä on osaltaan vaikuttanut siihen.
Minulle on lapsesta asti ollut välinpiämätön suhde siihen, elänkö vai kuolenko.
Mutta onko se sinulle yhdentekevää?
Jos sinulla asiat muutoin hyvin, hae apua.
Minäkin hakisin, jos välittäisin, en vain jaksa.