hei?

Onko kenelläkään ollut sellainen tilanne että olette ollut varattuja ja sit huomaattekin yhtäkkiä kaipaavanne exäänne? Mitä teette siinä tilanteessa?
2335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän se tiedetään,vanha suola jää usein janottamaan ja sen janon voi sammuttaa vain exä.Välillä sitä huomaa mitä on ollut vasta kun sen menettää,kuitenkin on suuri vaara että muistaa vaan ne hyvät asiat exästä ja unohtaa kaiken sen muun joka kenties on aiheuttanut eron.Näissä asioissa on vaikea pitää pääkylmänä kuitenkin pitäisi yrittä olla pettämättä itseään turhilla odotuksilla.

Tutkiskele itseäsi,mitä todella haluat!.

Äänestä

Moi!

Mullekin on käynyt joskus niin, että seurustelin jo neljättä vuotta saman miehen kans ja yhtäkkiä huomasin kaipaavani exää. En kuitenkaan tehnyt koskaan asialle mitään. Sitten kävi uudelleen niin, että nykyisen seurustelusuhteeni aikana olen kaivannut toista exääni kerran, tai tavallaan en kaivannut vaan itkin niitä surullisia kokemuksia. En kuitenkaan halua kumpaakaan exääni takaisin. Olen onnellinen nykyisessä suhteessani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liisa kirjoitti:

Onko kenelläkään ollut sellainen tilanne että olette ollut varattuja ja sit huomaattekin yhtäkkiä kaipaavanne exäänne? Mitä teette siinä tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu