Kertoilkaapa kuinka selvisitte tuskaisesta lopettamisesta? Mikä ajoi lopettamaan? Kuinka kauan nyt ilman? Oletteko sortuneet maistelemaan ja alkoiko homma sitten taas alusta? Jne jne.
Tässä keskustelussa on lupa leuhkia saavutuksillaan!
Tässä keskustelussa on lupa leuhkia saavutuksillaan!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viikon jälkeen luulin, että tässähän nämä nikkikset; hyvin menee. Nyt kolmen kuukauden savuttomuuden jälkeen on välillä hurjia himoja ja röökiä tekee mieli halvatusti.
Mutta: sitten minä ajattelen, että jos nyt poltan tämä oli vain lakko eikä lopettamista. Ja että lopettamiseen tietty tuska kuuluu.
Ja edelleen ollaan savuttomana! Elämäni ensimmäistä kertaa olen aloittanut juoksuharrastuksen - nyt siihen keuhkot pystyy ja palautuminen on ihan eri luokkaa kun ennen yrittäessä!
Olen ollut polttamatta suunnilleen neljä ja puoli kuukautta eli jostain marraskuun lopusta. Melkein koko syksyn juoksin joka viikonloppu viihteellä ja poltettua tuli ihan älyttömästi. Sitten vaan yksinkertaisesti tökkäsi ja lopetin kertaheitosta. Lopettamista helpotti ehkä se, että en ollut polttanut kuin reilut kolme ja puoli vuotta, eli aika vähän? Nyt tänä aikana olen polttanut 8 savuketta, lähinnä kun on käynyt viihteellä, ja aina maistunut yhtä kauhealle! Eipä taida olla pelkoa, että uudelleen retkahtaisin
Sitten vaan on tullut tälläinen onkelma, eli naamassa on finnejä, mitä ei koko polttamisen aikana ollut juuri ollenkaan! Onko muilla samoja kokemuksia? Onko näppylät ajan mittaan häipyneet?
Aloitin polttamisen suhteellisen nuorena. Kahdeksan vuoden polttamisen jälkeen sain massiiviset keuhkoveritulpat molempiin kehkoihin. Olin tällöin 19 vuotias ja aiemmin terve nuori nainen. Lopetin sairaalassa polttamisen, mutta kuukauden jälkeen repsahdin, kunnes viimeinkin sain kaikki perinnöllisyystestien tulokset takaisin. Mitään syytä ei koskaan tähän sairastumiseen löytynyt. Kehollani on vain taipumus niihin ja tupakointi edesauttaa niiden kehittymisessä. Röökiin en ole sen jälkeen koskenut ja siitä on nyt reilu vuosi. Tuntuu paljon paremmalta kun tietää ettei myrkytä kehoaan.
Ja minä jos kuka tietää miten ihanaa on vetää aski illassa kunnon bailuiltana ja joskus reissussa parikin askia, mutta se puoli vuotta sairastumiseni jälkeen oli helvettiä. Ne ensiapupolille lähdöt keskellä yötä ja se ahditus omasta terveydestä. Ei enää koskaan. Ei koskaan.
Toivon todella, että tarinani olisi antanut miettimistä. Se tupakka maistui niin hyvälle, mutta vielä paremmalle maistuu elämä ilman tupakkaa. Tsemppiä teille kaikille!!!