VinPulppi kusetus

Kiina on maailman suurin saastuttaja. Sitten intia sekä U S and A.
Kiinassa taidettiin vuonna 2019 avata n. 100 hiilivoimalaa.
Kiina haluaa saastuttavat investoinnit suorittaa ulkomailla.
Kiinalla ei ole valtionvelkaa, rahaa riittää.
Kiina ottaa otteeseensa länsimaat investoimalla voimallisesti, vaikkapa meille.
Kinalaisia ei kiinnosta vesistöjemme kunto tippaakaan.
Kiina haluaa ryvetellä meidän kannikat vieraalla paskalla.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkoitatko tätä hienoa FinnPulp biotuotetehdasta (=Kiinalaisten omistamaa saastuttavaa ja haisevaa sellutehdasta)?

Äänestä

Sehän on oikeastaan päinvastoin Kiinan kohdalla. Me olemme halunneet siirtää tuotantoamme Kiinaan ja ostamme edullisesti tuotteita myös kiinalaisilta yrityksiltä.
Me siellä Kiinassa saastutamme, koska emme halua maksaa tuotteista käypää hintaa niin, että voisi huolehtia myös ympäristöstä.
Kiinalaiset haluavat investoida Suomeen, koska haluavat voittoja pääomilleen. Suomi huolehtii ympäristöstään riippumatta siitä, kuka on tehtaisiin sijoittanut.
Näin tässä on käynyt.

Äänestä

Palstahäirikkö taas vauhdissa. Seuraava aloitus.

Äänestä
  • On se kauheata maamme taloudelle ja Pohjois-Savon nuorisolle tuo viherääliöiden, mökkiläisten ja omaisuutensa jo turvallisesti hankkineiden eläkeläisten trollaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiina on maailman suurin saastuttaja. Sitten intia sekä U S and A.
Kiinassa taidettiin vuonna 2019 avata n. 100 hiilivoimalaa.
Kiina haluaa saastuttavat investoinnit suorittaa ulkomailla.
Kiinalla ei ole valtionvelkaa, rahaa riittää.
Kiina ottaa otteeseensa länsimaat investoimalla voimallisesti, vaikkapa meille.
Kinalaisia ei kiinnosta vesistöjemme kunto tippaakaan.
Kiina haluaa ryvetellä meidän kannikat vieraalla paskalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu