Yhtiön huoltomies kävi meillä huoltamassa Bekon pesukonetta. Ennen sitä odotimme 2 kuukautta, että joku tulisi katsomaan sitä. Se oli Gigantista ostettu kolme vuotta vanha pesukone, joka on kolmen vuoden sisällä ehtinyt olemaan jo kahdesti rikki.
Tilanne on erittäin monimutkainen, mutta yritän selittää mahdollisimman selkeästi.
Eli huoltomies kävi meillä ja antoi lausunnon siitä, että pesukoneen näyttökortti on viallinen. Maksoimme 124 e 5 minuutin käynnistä ja hän tilasi meille uuden näyttökortin. Meillä heräsi jo silloin epäilys siitä, oliko arvionti tehty oikein vai ei, koska huoltomies katsoi konetta hyvin pikaisesti ja vain silmämääräisesti.
Kuukauden kuluttua hän tuli vaihtamaan tilatun näyttökortin. Kävi ilmi, että näyttökortti olikin ihan toimivassa kunnossa ja ongelma oli termostaatissa. Näyttökortin vaihdon jälkeen, huoltomies vihdoin oli siirtänyt pesukoneen ja avannut sen takapaneelin. Siitä näkyi, että kaikki johdot olivat sulaneet ja hajun sekä kipinöiden perusteella olisi voinut sanoa, että palamisen vaara oli olemassa. Tässä yhteydessä huoltomies mainitsi, että termostaatin lisäksi pitää ehkä vaihtaa jotain muita osia. Hän kuitenkin vaihtoi näyttökortin siitä huolimatta, että se oli ihan toimivassa kunnossa eikä ongelma ole johtunut siitä. Huoltomiehen mielestä pesukoneen nappi oli vähän jumissa/tiukka, vaikka meidän mielestä se on aina ollut sellainen eikä siitä ollut koskaan haittaa meille. Kysymykseeni miksi toimiva näyttökortti vaihdetaan turhaan, huoltomies vastasi yksinkertaisesti. ”Älä huoli, kotivakuutus korvaa sen joka tapauksessa teille”. Asia menee kuitenkin niin, että saimme samana päivä kielteisen päätöksen vakuutusyhtiöltä, juuri ennen huoltomiehen käyntiä. Kerroin tämän huoltomiehelle ja tässä vaiheessa herääkin kysymys: miten huoltomies voi päättää kotivakuutuksen ehdoista ja ylipäänsä meidän puolesta? Hän ei voi sanoa asiakkaalle näin ja vakuuttaa siitä, että kotivakuutus korvaa juuri tämän huollon. En osannut sanoa mitään vastaan, vaan maksoin näyttökortin vaihdon vaikka en halunnut tehdä sitä ollenkaan. Eikä siinä ollut mitään järkeä, koska näyttökortti oli ihan kunnossa.
Laitoimme tästä viestin Kodinkonehuolto AH Lesch Ky firmaan ja kerroimme, että haluamme meidän rahat takaisin. Kodinkonehuolto AH Lesch Ky ignoroi kuitenkin täysin meidän viestin. Viestissä kirjoitimme, että he voivat hakea uuden näyttökortin, koska päätimme ostaa uuden pesukoneen. Ensin he antavat väärän lausunnon katsomatta kunnolla konetta ja pyytävät siitä 124e, sitten vaihtavat toimivan varaosan (vaikka asiakas kieltäytyy) ja pyytävät siitä 220e, mitä seuraavaksi? Olisimme voineet jo ostaa uuden pesukoneen näillä rahoilla.
Olemme molemmat opiskelijoita eikä meillä ole varaa maksaa toimivien varaosien vaihdosta. Siksi meidän mielestä tämä oli selvästi huijaus ja kaikkien pitäisi tietää kuinka tämä yhtiö palvelee omia asiakkaita.
Kodinkonehuolto AH Lesch Ky - erittäin huono palvelu
15
3299
Vastaukset
- Anonyymi
No olihan huonoa palvelua, mutta on kuluttajalla jotain vaikutus mahdollisuuksia
https://www.kkv.fi/- Anonyymi
Miten kävi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kävi?
Kiinnostais kuulla miten kävi kans, oma hakemus lähti just
- Anonyymi
Kehitysehdotus sekä kuluttajalle, että huoltoliikkeelle:
Kuluttaja jätä paskalaatu kauppaan, eli halvat koneet merkistä riippumatta !
Huoltoliike jätä paskalaatukoneiden keikat ottamatta, eli halvat koneet merkistä riippumatta !- Anonyymi
Kyseessä Boschin kone eli ei kyllä ole halpa eikä paskalaatu... Ja tässä ei nyt ollut muutenkaan kyse kodinkoneiden laadusta, vaan tämän firman palvelun tasosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä Boschin kone eli ei kyllä ole halpa eikä paskalaatu... Ja tässä ei nyt ollut muutenkaan kyse kodinkoneiden laadusta, vaan tämän firman palvelun tasosta.
Miten se Bekon kone nyt yhtäkkiä muuttuikin Boschin koneeksi? Ketjun alotuksessahan puhutaan Bekon koneesta eikä Boschin koneesta.
- Anonyymi
Meillä samantapainen case päällä tällä hetkellä. Todella surkeaa palvelua.
- Anonyymi
Jep
- Anonyymi
Meillä kysyisen firman kaveri istumassa keittiön pöydän ääressä ja puhui puhelimessa ja kyseli joltain mitä vikaa astianpesukoneessa voisi olla. Totesi minulle, että Boschin koneet ei ole oikein heidän huollon piirissä, vaikka etukäteen nimeenomaan oltiin Boschin koneelle huolto tilattu ja vika koodi ilmoitettu. Ei edes katsonut konetta kuin päältä päin ja laskutti 124e. Myöhemmin laittoi s-postia, että osa pitäisi tilata, ja siinä menee noin 1-2 viikkoa ja olisi lopuksi maksanut yhteensä 300 euroa. Tilasin toisen huollon samoilla ennakkotiedoilla , joka tuli paikalle fiksasi koneen 40 minuutissa ja vaihtoi rikkinäisen venttiilin, joka oli eri kuin tämä AH Leschin diagnosoima. Eli olisi ollut turha osan vaihdatus ja kone olisi vieläkin paskana.
- Anonyymi
Ihan sama kokemus. Kerroin puhelimessa sen, miten kone on oireillut. Asianmukaisesti kerrottiin, että huoltomies tulee katsomaan koneen ja antaa hinta-arvion ja että tämä maksaa 124€. Huoltomies tuli, sanoi sisään päästyään, että pitää vaan vaihtaa osa kerrallaan ja sillä tavalla selvittää, missä vika on. Otti sen verran konetta auki, että silmämääräisesti katsoi sisään, laittoi kiinni ja lupasi laittaa näyttökortin vaihtotarjouksen sähköpostilla. Tähän kaikkeen kului aikaa alle 10 minuuttia ja laskutus oli tosiaan 124€. Tuo kotikäynti ei siis sisällä mitään.
Tarjous näyttökortin vaihtamiseen olisi ollut 400€, mutta koska ei ollut varmuutta, että vika edes olisi ollut näyttökortissa, niin eipä tuota kannattanut tehdä.
Ehdottomasti siis kannattaa välttää tätä firmaa. Ihan rahastusta ja tuon pakollisen ja turhan kotikäynnin vuoksi korjauksen hinta nousee väkisin niin kovaksi, että eipä kannata tehdä. - Anonyymi
Todellinen kusetusfirma, mitä voimne tehdä? Sinne meni rahat rosvoille.
- Anonyymi
Tässä yrityksen ylimmät päättäjät, kun eivät omilla sivuillaan esittele. Lähde:
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/kodinkonehuolto-mannisto-haaramo-oy/31067638/paattajat
Puheenjohtaja: Männistö Miikka Matias
Toimitusjohtaja: Männistö Miikka Matias
Varsinainen jäsen: Haaramo Panu Petteri
Varsinainen jäsen: Peräsalo Taru Heli Tellervo- Anonyymi
Herra Männöstiöä ei näytä kiinnostavan. onkohan tuomittu rikollinen jopa?
- Anonyymi
Miehen kanssa just päätetään menemmekö oikeuteen asti. Että sellainen huoltopalvelu. 😅
- Anonyymi
Jep. https://www.kkv.fi/
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005017471- 2282608
- 262571
- 1591889
- 1141758
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158- 751153
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41145