Harva aihe aiheuttaa yhtä paljon tunteita vanhoillislestadiolaisuuden piirissä kuin hoitokokoukset. Jokainen liikkeen piirissä varttunut on kuullut sanan joskus – ja rohkenen väittää, että useimmiten negatiivisessa merkityksessä. Kuinka moni kuitenkaan tietää tarkemmin, mitä tuo käsite pitää sisällään? Tiedätkö esimerkiksi sen, miksi hoitokokouksia alettiin aikanaan pitää? Minä en ainakaan tiennyt ennen kesää 2017, jolloin pääsin keskustelemaan aiheesta useiden tapahtumissa mukana olleiden ihmisten kanssa.
Näitä keskusteluita kävin erityislaatuisen kesätyöni kautta. Minulla oli kunnia olla mukana SRK:n juuri valmistuneen historiantutkimuksen aineistonkeruutyössä. Työhöni kuului tehdä tutkimushaastatteluita henkilöistä, jotka olivat 1960–1970-luvuilla olleet SRK:lla töissä tai muutoin mukana vaikuttamassa. Sunnuntaina 28.10. julkaistu tutkimus käsittelee edellä mainittua aikaa ja on nimeltään osuva: Myrskyjen keskellä – Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historia 3. Sana myrsky kuvaa hyvin sekä vanhoillislestadiolaisuuden sisäistä tilaa noihin aikoihin että suomalaista yhteiskuntaa laajemmin.
Tuona aikana Suomi muuttui peruuttamattomalla tavalla. Vanha maatalousyhteiskunta sai väistyä. Ihmiset muuttivat massoittain kaupunkeihin ja Ruotsiin. Talot ja tilat tyhjenivät, peltoja laitettiin pakettiin. Puhutaan suuresta rakennemuutoksesta. Yhteiskunta muuttui myös arvoiltaan. Vasemmistoaate eli nousukauttaan. Populismi SMP:n muodossa heräsi eloon. Yhteiskunnan maallistuessa myös kristilliset arvot menettivät merkitystään. Neuvoloissa aloitettiin ehkäisyneuvonta, ja keskiolut saapui kauppoihin. Populaarikulttuuri, kuten televisio, elokuvat ja viihdemusiikki löivät läpi toden teolla, kun ihmisten varallisuus ja vapaa-ajan vietto lisääntyivät. Suomi ei ole koskaan muuttunut yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa.
Nämä suuret muutokset eivät voineet olla näkymättä myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Tuli tarve määritellä uskovaisten suhtautumista uusiin asioihin. Samalla heräsi myös huoli siitä, että monien elämäntavat ja arvot olivat maallistuneet muun yhteiskunnan mukana. Sain kuulla useissa haastatteluissa, miten rauhanyhdistyksissä ympäri Suomen ihmisillä oli suuri tarve keskustella asioista.
Seurakuntaillat, joissa pääpaino oli yhteisessä keskustelussa, olivat yhä yleisempiä. Keskustelut koettiin välttämättömiksi, mutta varsinkin 1970-luvun lopulla tapahtui paljon virheitä ja ylilyöntejä. Monet joutuivat kokemaan vääryyttä. Nyt julkaistu tutkimus avaa myös näitä tapahtumia laajasti, joten en kommentoi niitä tässä enempää.
Haastattelutyötä sen sijaan kommentoin, sillä se oli aikamoinen oppikoulu. Ei ollut helppoa mennä ihmisten koteihin ja esittää kysymyksiä muun muassa 1970-luvun hoitokokouksiin liittyen. Kävimme monien kanssa läpi erittäin herkkiä asioita. Joidenkin haastateltavien luona vierailin useamman kerran. Kyselin ja kuuntelin. Tunnit nauhurissa seurasivat toistaan. Välillä kahvittelimme ja jatkoimme keskustelua. Toimistolla kirjoitin haastattelut auki ja opiskelin asioita. Syvennyin, mietin ja haastattelin.
Työ oli haastavaa, mutta myös hyvin mielenkiintoista. Kaikkea en ymmärtänyt, ja jotkut asiat näyttivät käsittämättömiltä, jotkut ristiriitaisilta. Ei auttanut, vaikka tiesin tämän olevan tyypillistä muistitiedolle, jossa jokainen haastateltava tulkitsee menneitä omasta kokemuksestaan käsin. Välillä kuulemani asiat aiheuttivat ahdistusta.
Koin, että työ pakotti minut kohtaamaan oman uskoni perustukset. Ymmärsin, että tutkimusta tehdessänikin minun täytyy olla selvillä siitä, mihin uskon ja miten. Nämä käsitykset taas täytyy säilyttää erillään kaikista niistä tapahtumista, joita haastatteluissa käsittelimme. Ymmärsin, että minun ei olisi mitään mieltä ahdistua asioista, jotka olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Ajattelin, että ihmisten puutteellisuus ja myrskyävät ajat menneisyydessä eivät saa tulla uskomisen esteeksi tänä päivänä. Saatuani nämä asiat päässäni järjestykseen jatkoin työtä kuin uutena miehenä.
Huomasin myös sen, että kristillisyytemme vaikeisiin asioihin tutustuminen on ehdottomasti hyväksi. Ne ovat opiksi.
Sauli Tervaniemi
Näitä keskusteluita kävin erityislaatuisen kesätyöni kautta. Minulla oli kunnia olla mukana SRK:n juuri valmistuneen historiantutkimuksen aineistonkeruutyössä. Työhöni kuului tehdä tutkimushaastatteluita henkilöistä, jotka olivat 1960–1970-luvuilla olleet SRK:lla töissä tai muutoin mukana vaikuttamassa. Sunnuntaina 28.10. julkaistu tutkimus käsittelee edellä mainittua aikaa ja on nimeltään osuva: Myrskyjen keskellä – Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historia 3. Sana myrsky kuvaa hyvin sekä vanhoillislestadiolaisuuden sisäistä tilaa noihin aikoihin että suomalaista yhteiskuntaa laajemmin.
Tuona aikana Suomi muuttui peruuttamattomalla tavalla. Vanha maatalousyhteiskunta sai väistyä. Ihmiset muuttivat massoittain kaupunkeihin ja Ruotsiin. Talot ja tilat tyhjenivät, peltoja laitettiin pakettiin. Puhutaan suuresta rakennemuutoksesta. Yhteiskunta muuttui myös arvoiltaan. Vasemmistoaate eli nousukauttaan. Populismi SMP:n muodossa heräsi eloon. Yhteiskunnan maallistuessa myös kristilliset arvot menettivät merkitystään. Neuvoloissa aloitettiin ehkäisyneuvonta, ja keskiolut saapui kauppoihin. Populaarikulttuuri, kuten televisio, elokuvat ja viihdemusiikki löivät läpi toden teolla, kun ihmisten varallisuus ja vapaa-ajan vietto lisääntyivät. Suomi ei ole koskaan muuttunut yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa.
Nämä suuret muutokset eivät voineet olla näkymättä myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Tuli tarve määritellä uskovaisten suhtautumista uusiin asioihin. Samalla heräsi myös huoli siitä, että monien elämäntavat ja arvot olivat maallistuneet muun yhteiskunnan mukana. Sain kuulla useissa haastatteluissa, miten rauhanyhdistyksissä ympäri Suomen ihmisillä oli suuri tarve keskustella asioista.
Seurakuntaillat, joissa pääpaino oli yhteisessä keskustelussa, olivat yhä yleisempiä. Keskustelut koettiin välttämättömiksi, mutta varsinkin 1970-luvun lopulla tapahtui paljon virheitä ja ylilyöntejä. Monet joutuivat kokemaan vääryyttä. Nyt julkaistu tutkimus avaa myös näitä tapahtumia laajasti, joten en kommentoi niitä tässä enempää.
Haastattelutyötä sen sijaan kommentoin, sillä se oli aikamoinen oppikoulu. Ei ollut helppoa mennä ihmisten koteihin ja esittää kysymyksiä muun muassa 1970-luvun hoitokokouksiin liittyen. Kävimme monien kanssa läpi erittäin herkkiä asioita. Joidenkin haastateltavien luona vierailin useamman kerran. Kyselin ja kuuntelin. Tunnit nauhurissa seurasivat toistaan. Välillä kahvittelimme ja jatkoimme keskustelua. Toimistolla kirjoitin haastattelut auki ja opiskelin asioita. Syvennyin, mietin ja haastattelin.
Työ oli haastavaa, mutta myös hyvin mielenkiintoista. Kaikkea en ymmärtänyt, ja jotkut asiat näyttivät käsittämättömiltä, jotkut ristiriitaisilta. Ei auttanut, vaikka tiesin tämän olevan tyypillistä muistitiedolle, jossa jokainen haastateltava tulkitsee menneitä omasta kokemuksestaan käsin. Välillä kuulemani asiat aiheuttivat ahdistusta.
Koin, että työ pakotti minut kohtaamaan oman uskoni perustukset. Ymmärsin, että tutkimusta tehdessänikin minun täytyy olla selvillä siitä, mihin uskon ja miten. Nämä käsitykset taas täytyy säilyttää erillään kaikista niistä tapahtumista, joita haastatteluissa käsittelimme. Ymmärsin, että minun ei olisi mitään mieltä ahdistua asioista, jotka olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Ajattelin, että ihmisten puutteellisuus ja myrskyävät ajat menneisyydessä eivät saa tulla uskomisen esteeksi tänä päivänä. Saatuani nämä asiat päässäni järjestykseen jatkoin työtä kuin uutena miehenä.
Huomasin myös sen, että kristillisyytemme vaikeisiin asioihin tutustuminen on ehdottomasti hyväksi. Ne ovat opiksi.
Sauli Tervaniemi
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minäkin olen ajatuksissani päätynyt siihen, että ihmisten tekemät virheet eivät saa tulla uskomisen esteeksi. Pitää muistaa, mihin turvaa, eli Kristuksen sovitustyöhön.
Hoitokokousaikana tehtyjen virheiden korjaaminen on kantanut (ja kantaisi edelleen, jos niitä yhä korjattaisiin) hyvää hedelmää. Ellei tekijöillä ole voimaa korjata, se on rasitteeksi omalle ja toistenkin uskonelämälle aivan kuin kaikki muutkin väärinkäytökset.
Mutta havaittavat ja todistettavat asiat pitää tulla tyhjänpäiväisen uskomisen esteeksi. Raamattu on tunnetusti lähes kokonaan silkkaa valhetta, satua ja tarinaa. Millainen merkitys tuollaiselle opukselle kuuluu antaa, objektiivisesti tarkasteltuna. Kristinuskollakaan ei ole perustaa tai todellista syytä olla olemassa muutoin kuin uskominen psykologisena ilmiönä sinänsä. Historiallisesti sillä on ollut paljonkin merkitystä, valitettavasti.
Raamattu perustuu faktoihin. Joka muuta väittää on valehtelija, eikä tunne lainkaan Raamattua.
No nyt ei kyllä pidä paikkaansa, etkä voi edes tietää tuota mutta silti syytät valehtelijoiksi niitä jotka mm. myöntävät Raamatun ristiriitaisuudet. Mikähän siellä taustalla on, ettei vaan pelko oman kuvitellun totuuden tunteen romahdus?
On oikein hyvä, että nämä vanhat kuprut tuodaan rehellisesti esille eikä jätetä maton alle. Selvittämättömät asiat tulevat muuten aina yhä uudestaan esille. Täysin rehellistä opetus ei valitettavasti vieläkään ole.
Kuuleppa Sauli, kun väitätte että vain teillä on Pyhä henki, ja vain teidän lailla uskova ns. pelastuu niin miten voit vielä näiden hoitokokous aikojen jälkeen uskoa tuohon propagandaan? Sama henki oli silloin kun nyt, eihän se muutu vai muuttuuko, olkaa rehellisiä, vain totuudella on merkitys, valheet tuovat ristiriitaa ja sotkevat mutta ilmeisesti onkin tarkoitus hajottaa ja hallita, se toimii niin lahkoissa kuin politiikassa.
Ihmisopit omavanhurksuaden rakennuspuina. Tämähän on yleinen ongelma moniin osiin hajaantuneessa lestadiolaisten laumassa.
Montako vellua on mennyt kuollessaan taivaaseen tänä vuonna? Voiko Sauli vastata?
Jumala on myös ajan herra.
Siksi Jeesus sanoi ristinryövärille,
että tänäpäivänä olet minun kanssani paratiisissa.
"Siksi Jeesus sanoi ristinryövärille,
että tänäpäivänä olet minun kanssani paratiisissa."
Ehkä ristinryövärillä oli se uskomus, että kuoleman jälkeen on mahdollista päästä heti paratiisiin. Hänelle ei ehkä ollut opetettu, että kuolleet herätetään vasta viimeisenä päivänä tuomiolle. Jeesus halusi ilmaista asian ristinryövärin uskomuksen mukaan, jotta tämä ymmärtäisi saavansa hyvän osan.
Tuo miten asia Raamatussa kirjoitetaan ei välttämättä ole juuri noin, tästä on monta versiota. Ihmisten kirjoituksista kertova Raamattu ei ole absoluuttista totuutta. Samoin monia tulkintoja samoista tapahtumista ja vl liikkeen maallikko saarnaajat ovat ihan pihalla teologien tulkinnoista. Olen useissa tilaisuuksissa ry:llä huomannut miten vl teologit pyrkivät selittämään maallikkojen käsityksiä parhain päin koska valta liikkeessä on maallikoilla. Maallikot saa sanoa mitä vaan mutta kirkon teologit ei, niillä on myös vastuu kirkon opin toteutumisesta.
2.Piet. k.
"8
Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
Saulin avaus on verrannollinen siihen miten sota aikoja halutaan tuoda nuorille esiin. Esimerkiksi venäjä. Arkistoja salataan ja valikoiden julkaistaan, niitä saa tutkia vain harvat oman agendan puolustajat, näin myös Srk:lla. Hoitokokouksia käsitellään liikkeen sisällä myönteisinä ja niitä kokemattomille nuorille kerrotaan täyttä potaskaa. Kukaan liikkeen sisällä ei oikeasti uskalla tuomita niitä täysin eikä nähdä niissä mitään hyvää, kuten totuus on. Jos näin julkisesti esittää niin saa lokaa niskaan, joutuu mustamaalauksen kohteeksi ja lopulta heitetään saatanalle, ilman mitään empatiaa. Vaikka ihminen puhuu totta niin se on heille yhteisön hajottamista, näitä lahkojen toiminnan esimerkkejä löytyy paljon. Heille ei merkitse yksilö ja lähimmäinen mitään kun pitää puolustaa lahkon valheeseen pohjautuvaa oppia.