korot nousussa 12kk euribor enää 0.078
tätä menoa vuoden päästä useita prosenttejs plussalla. Onko syytä huolestua?
korot nousussa
7
76
Vastaukset
- Anonyymi
Kumpa tulisikin tilanne missä korot niistä vähennettyjen verojen jälkeen olisivat niin paljon plussalla että niillä toteutuvan inflaation kuittaisi ja tilanne olisi vakaa. Ei silloin välttämättä tarvitsisi paljon sijoituksia miettiä. Eri asia on sitten se miten talous noissa oloissa toimisi, ja ennen muuta miten julkisen sektorin budjetteja verotuksineen noissa oloissa saataisiin hoidettua.
- Anonyymi
Hansu-sedän maailmassa inflaatiota ei ole. Tässä hansu-maailmassa rahan siis oletetaan säilyttävän arvonsa, ja sitä mittana käytetään kaiken omaisuuden arvon määrittelyssä, kaikessa ajassa eikä siis vain hetkellisesti.
- Anonyymi
Sinä aikana kun minulla on tämä asuntolaina ollut, korot ovat käyneet noin kuudessa prosentissa. Se ei vielä aiheuttanut syytä huolestumiseen, olinhan lainaa ottaessani laskenut selviäväni hyvin 8% korosta ja tietysti tulot olivat jo kasvaneet merkittävästi tuossa vaiheessa.
Tällä hetkellä korkoja nostaa vain epävarmuus tulevasta. Tämä näkyy siinä, että nimen omaan pitkät korot nousevat ensin. Yhden kuukauden euribori ei ole noussut juuri yhtään. Yleensä kun korot lähtevät nousuun, lyhyet korot reagoivat nopeimmin. Tämä johtuu siitä, että koronnousuun on yleensä jokin konkreettinen syy...
Tilanne on mielenkiintoinen, mutta ei vielä huolestuttava. - Anonyymi
0.053%
Miksi piti laittaa toissapäivän tilanne, kun eilinenkin oli tarjolla? Ai niin, eilen se oli taas matalampi kuin toissapäivänä. Tyhmä minä.
-0,066%
- Anonyymi
korot raketoi, nyt ei kerkee tuularieinarit enää mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs491324- 1601135
- 611017
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli198851- 8822
- 11779
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27776Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51771- 346748
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti79708