"Rakas päiväkirja"

Päiväkirja tuli minulle uudestaan tutuksi kun vammaidun8 vuotta sitten. Silloin tyttäreni toi lahjaksi minulle ns. avoimen päiväkirjan.
Olin jo aloittanut tuntojeni (liikunta kyvytön silloin) merkitsemäsiä ylös.
Sitten kun makasin aluksi pelkästään selällään rupesin merkitsemään päivän tapahtumia ja tuntoja ylös.
Siitä alkoi päiväkirja harrastukseni taas uudelleen ja minulla on monta kirjaa kirjoitetuna . Piirsin väliin kuvia omasta kuntotumisestani ja vuoden vaihteluista.
Nyt päiväkirjan kirjoittaminen on jaksottaista.Väliin kirjoitan joka päivä ja väliin saattaa mennä pidempään .
Kun ajattelen ettei näitä minun päiväkirjojani lueta ihan heti kirjoitan niihin paljon tekemisiäni lastenlasten kanssa ja ainakin hyvät tilanteet ja sanonnat.
Lapseni haluaisivat nyt jo lukea kirjoituksni vammautumis ajalta mutta en halua vielä antaa niitä kaikkia luettavaksi (8v)
Velipoika on innokas päiväkirjan pitäjä ja on jo antuntut "julkisuuteen "yli 30v kirjoitetut ,niitä on mukava lukea.
Omia päiväkirjoja joskus lueskelen kun tuntuu etten jaksa elämää etenpäin.Kun luen kuinka huonosa mallissa oli elämäni kerran, saan siitä uutta voimaa.
Teini iän päiväkirjat tuntuvat lapsellisilta ,mutta onnellisiltakin enimmäkseen.
Päiväkirjan pito on minusta terapeuttisesti hyödyllistä jos jaksaa kirjoittaa.
Pian myös hetkelliset asiat unohtuvat ja kun päiväkirjasta lukee lyhyenkin selostuksen tilanteesta kaikki muistuu elävänä mieleen.

Piditkö matkapäiväkirjaa, kun reissustasi kertoilet?

Itse olen kokenut, ettei jälkeenpäin tahdo tulla tapahtumat mieleen, vaikka kuinka yrittää muistutella. Jos olisi vain yhden sanan kirjoittanut muistiin, niin pääsisi helpommin kiinni tapahtumaan ja itse silloiseen tunnelmaan.

Päiväkirja olisi ainakin minulle tarpeellinen.

Mitä tehdä, kun on liikaa kirjoja? Olen vähän yrittänyt saneerata taloani ja joka paikassa törmään kirjoihin, jotka eivät mahdu mihinkään.

Kirjat ovat ikäänkuin persoonia, joissa on oma henkensä ja sisältönsä. Siksi kirjoja ei voi pistää roskikseenkaan niinkuin muita tavaroita, jotka ovat tuleet tarpeettomiksi. On kuitenkin toisaalta kohtuutonta, että kirjaa, jonka lukee kertaalleen, joutuu säilyttämään lopuelämänsä hyllyssä!

Olenkin nyt onneksi viisastunut niin paljon, että olen aktiivisesti alkanut käyttämään kirjaston palveluja. Heti kun jokin kirja, joka vaikuttaa kiinnostavalta, ilmestyy, kirjoitan tällä monitoimikoneella varauksen ja sieltä se sitten jonkin ajan kuluttua tulee luettavakseni.

Olenkin nyt oikein päättänyt, että ostan itselleni ainostaan runokirjoja ja pitkän harkinnan jälkeen ehkä jonkin harrastukseen liittyvän kirjan.

Nythän internetin maailmassa ei enää edes kannata ostaa tietokirjoja, koska asiat ovat helposti luettavissa päivitettyinä, ja uutta on koko ajan tulossa!

Mutta ongelmani on edelleen: mitä tehdä vuosikymmenien aikana kerätyille kirjoille, joita en enää välitä lukea uudestaan!?

Minulla on paljon harrastuksia ja kerron nyt yhdestä. Olen jo 16 vuotta soittanut yhtyeessä, jonka ohjelmistoon kuuluu ikivihreitä, jazzia ja lattareita, esim. sellaisia kuin Night And Day, Blue Moon, Ain´t Misbehavin´ ja Toivo Kärjen tangoja ym. ym.

Yhtyeessämme on soittimina kaksi trumpettia, klarinetti, kaksi kitaraa ja kosketinsoitin, jota minä soitan. Ikärakenne on 45 - 70 . Meillä on myös sovittaja omasta takaa. Mieheni, trumpetisti, tekee kaikki sovitukset.

Harrastus on aika rankka, kun pitäisi harjoitellakin eikä aina tule tarpeeksi soiteltua väliaikoina. Olenkin ajatellut, että olisi jo paras lopettaa, mutta sitten taas kun soitetaan, kuten eilen illalla, sitä tuntee nuortuvansa vuosia ja vielä harjoituksen jälkeenkin käy pitkään kovilla kierroksilla, kun on ollut mukana oikein menevän jazzin äänimyrskyssä!!

Onko muita soittajie liikkeellä?

Taas on tullut harrastettua! Kokotalvinen ilmaisutaidon kurssi huipentui eilen kurssilaisten "näytteeseen", tunnin pituiseen runomatineaan. Esitykseen kuului 16 runoa/monologia ja kaksi laulua sekä väli- ja taustamusiikkia.

Ilmaisu oli teatterinomaista ja kaikissa ohjelmanumeroissa meillä oli aiheeseen sopivat puvut. Meitä oli seitsemän kurssilaista ja ikärakenne 12 ... 70 v. Minä esitin mm. Aila Meriluodon Yön musiikki ja taustalla soi Kasken Yö meren rannalla.

On se kyllä kummaa kun (jotkut) ihmiset ovat niin paljon hulluja, että ryhtyvät tuollaiseen stressiin ja vielä nauttivat siitä! Näin kävi meillekin, oli tosi kivaa esittää ja sekin oli kivaa kun yleisö tykkäsi!

Vierivä kivi ei sammaloidu!