Mikähän mahtaa olla vialla, kun kerta toisensa jälkeen tapaan miehiä, jotka eivät rakastukaan tarpeeksi kovasti aloittaakseen seurustelua kanssani?
Yhdessä on todella mukavaa ja he omiensa sanojensa mukaan viihtyvät kanssani. Alussa miehet ovat äärimmäisen kiinnostuneita: soittelevat joka ilta ja tahtovat tavata jokaisessa mahdollisessa välissä. Kunnes sitten noin kuukauden kuluttua saan kuulla, etten olekaan se oikea. Kuulemma olen "objektiivisesti" arvioituna mitä potentiaalisin, mutta sitten ei olekaan tarpeeksi tunteita..Haluaisivat jatkaa kavereina, koska eivät haluaisi menettää seuraani.Joskus tuntuu, että suhteenalun lopettaminen on heillekin todella rankkaa, sillä olisivat kuulemma niin toivoneet, että homma olisi toiminut.
Olen jo alkanut ajatella, että minussa on jotain vikaa, kun tämä toistuu jatkuvasti. En usko syynä olevan sen, että minut nähtäisiin vain "hyvänä jätkänä", sillä olen naisellinen ja ainakin luulisin olevani ihan viehättävän näköinenkin. Ajatusten tasollakin synkkaa, joten en tietääkseni ole pelkkä nätti kuorikaan. I hope.
Naisen ei tietenkään pitäisi perustaa itsetuntoaan miesten varaan, mutta totuus on, että jokaisen dumppauksen jälkeen itsetuntoni murenee. Liekö siitä kohta enää mitään jäljellä? Puhumattakaan sydänparastani. Jokaisen sydänsurun jälkeen olen nöyrästi keräillyt kappaleet yhteen ja yrittänyt ajatella positiivisesti, että joskus se vielä nappaa.
Onko minulta jäänyt joku riiailun perussaloista omaksumatta, vai mikä mättää? Kiltit ihmiset, miehet sekä naiset, antakaa vinkkiä, miten pääsen tästä "kierteestä" irti.Vai onko kyse siitä, että miehet etsivät jotain mahdotonta "sitä jotain", jota ei ole edes olemassakaan. Kun lähestytään kolmeakymppiä, eivät miehetkään enää osaa suhtautua seurusteluun rennosti katsoen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei, kaiken pitäisi olla elämää suurempaa rakkautta jo muutaman viikon päästä.
Olen yrittänyt oppia jokaisesta suhdeviritelmästä jotain itsestäni. Jopa pyytänyt rehellistä syytä, miksi homma ei ottanut tulta alleen. Mutta kun koskaan en sitä saa, sillä hyvin harvoin mieskään osaa asiaa selittää. Tai sitten selitys on aivan järjetön. Viimeisin heilani katsoi, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta sen jälkeen kun olin unohtanut tiskata paistinpannun ruoanlaiton jälkeen. Mikään sottapytty en ole, mutta miehen mielestä erilainen siisteyskäsitys tekisi mahdottomaksi mahdollisen avoliiton. Ja tämä analyysi kolmen viikon tuttavuuden jälkeen.
Harmittaa lueskella tältäkin palstalta miesten kommentteja siitä, että kaikki potentiaaliset naiset ovat varattuja. Tässä olisi nyt miestenkin arvioimana potentiaalinen vapaa nainen, joka valitettavasti aina jääkin vain pelkäksi potentiaaliseksi.
Yhdessä on todella mukavaa ja he omiensa sanojensa mukaan viihtyvät kanssani. Alussa miehet ovat äärimmäisen kiinnostuneita: soittelevat joka ilta ja tahtovat tavata jokaisessa mahdollisessa välissä. Kunnes sitten noin kuukauden kuluttua saan kuulla, etten olekaan se oikea. Kuulemma olen "objektiivisesti" arvioituna mitä potentiaalisin, mutta sitten ei olekaan tarpeeksi tunteita..Haluaisivat jatkaa kavereina, koska eivät haluaisi menettää seuraani.Joskus tuntuu, että suhteenalun lopettaminen on heillekin todella rankkaa, sillä olisivat kuulemma niin toivoneet, että homma olisi toiminut.
Olen jo alkanut ajatella, että minussa on jotain vikaa, kun tämä toistuu jatkuvasti. En usko syynä olevan sen, että minut nähtäisiin vain "hyvänä jätkänä", sillä olen naisellinen ja ainakin luulisin olevani ihan viehättävän näköinenkin. Ajatusten tasollakin synkkaa, joten en tietääkseni ole pelkkä nätti kuorikaan. I hope.
Naisen ei tietenkään pitäisi perustaa itsetuntoaan miesten varaan, mutta totuus on, että jokaisen dumppauksen jälkeen itsetuntoni murenee. Liekö siitä kohta enää mitään jäljellä? Puhumattakaan sydänparastani. Jokaisen sydänsurun jälkeen olen nöyrästi keräillyt kappaleet yhteen ja yrittänyt ajatella positiivisesti, että joskus se vielä nappaa.
Onko minulta jäänyt joku riiailun perussaloista omaksumatta, vai mikä mättää? Kiltit ihmiset, miehet sekä naiset, antakaa vinkkiä, miten pääsen tästä "kierteestä" irti.Vai onko kyse siitä, että miehet etsivät jotain mahdotonta "sitä jotain", jota ei ole edes olemassakaan. Kun lähestytään kolmeakymppiä, eivät miehetkään enää osaa suhtautua seurusteluun rennosti katsoen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei, kaiken pitäisi olla elämää suurempaa rakkautta jo muutaman viikon päästä.
Olen yrittänyt oppia jokaisesta suhdeviritelmästä jotain itsestäni. Jopa pyytänyt rehellistä syytä, miksi homma ei ottanut tulta alleen. Mutta kun koskaan en sitä saa, sillä hyvin harvoin mieskään osaa asiaa selittää. Tai sitten selitys on aivan järjetön. Viimeisin heilani katsoi, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta sen jälkeen kun olin unohtanut tiskata paistinpannun ruoanlaiton jälkeen. Mikään sottapytty en ole, mutta miehen mielestä erilainen siisteyskäsitys tekisi mahdottomaksi mahdollisen avoliiton. Ja tämä analyysi kolmen viikon tuttavuuden jälkeen.
Harmittaa lueskella tältäkin palstalta miesten kommentteja siitä, että kaikki potentiaaliset naiset ovat varattuja. Tässä olisi nyt miestenkin arvioimana potentiaalinen vapaa nainen, joka valitettavasti aina jääkin vain pelkäksi potentiaaliseksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsestäni on tullut, ilmeisesti monen suhteen jälkeen, niin aikapaljon sinun kuvailemasikaltainen tapaus. Jotenkin vaan kyllästyn naisiini yhä nopenevaan tahtiin ja olen tutkiskellut itseäni hyvinkin paljon asian tiimoilta.
Yksi syy saattaisi olla se, että nykypäivänä on sellaiset arvot että ihmiset tutustuvat toisiinsa täysin niin ristiriitaisin soidinmenoin kuin mitä oma sielu on valmis loppupeleissä olemaan. t.s. annetaan itsestään sellaine kuva kuin oletetaan vastapuolen haluavan.
Itse haluaisin ainakin tutustua jo VIHDOINKIN naiseen jonka seurassa voisin olla ensitapaamisesta lähtien oma itseni. Joo joo.. turha väittää että niinhän me aina olemme. Me emme ole koskaan sitä omaa itseämme joka on syvin sielullinen olemuksemme, niin silloin kun olemme "tekemässä vaikutusta" vastakkaiseen sukupuoleen.
Minun edellinen seurusteluni oli sellainen että hänene kanssaan olin oma itseni. Tein tietoisen valinnan että otan häntä KAIKESSA aina huomioon ja laitan etusijalle. Auksi hän nautti siitä, levitti ilosanomaa sisarilleen ja ystävättärilleen. Kuitenkin muutaman kuukauden päästä hän alkoi tuhoamaan suhdettamme ja muutama kuukausi siitä oli hän onnistunut täysin.
Mitä minulle tapahtui?
Minusta särkyi jotakin. Minun hymypoikapatsaani tipahti lattialle ja kaikki palaset lensivät ympäri maailmaa. Naisten syleihin, sänkyihin ja huulille. Jokainen suhteeni jota aloitan loppuu edellistä nopeammin ja nopeammin. Seksiä, seksiä, seksiä ja seksiä. Sellaista elämästäni tuli ja on, vaikka kuinka haluaisin sellaista samaa kuin mitä oli exxäni kanssa.
Sellaista että sain hakea hänelle halutessaan lähikaupasta jogurttia sänkyyn, kun hän herätessään halusi ja minä katsoin onnellisena vieressä kun hän peikkotyttönä sitä aamukasvoilleen lusikoi.
Ne olivat elämäni onnellisimpia hetkiä ja niitä olen nyt hakenut suhteesta toiseen, ehkä joskus loukatenkin jotakin naista, -tahtomattani. Kuitenkin hyvää tarkoittaen olen kulkenut, rakkauden aamujani etsien tähän asti turhaan.
Ihan samaa tässä kyselen naisilta... että kiitos samoin vaan sinnepäin..
Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa toisiaan, minkäs teet..??
Oletko koskaan elämässäsi ollut pitkässä suhteessa?
Ja millainen suhtautumisesi on miehiin, eli otatko aina jokaisen jonka saat(harrastat paljon yhden illan juttuja jne.)?
En ole eläissäni harrastanut kertaakaan yhden yön juttuja. Edellisessä virityksessä seksiä ei ehtinyt ollakaan. Vaikka sitähän se mies vonkasi viimeisillä "normaaleilla treffeillä". En antanut - ja yllätys yllätys, heti seuraavilla treffeillä sain fudut. En siis usko, että omalla käytökselläni houkuttelisin vain seksistä kiinnostuneita. Varsinkin kun olen aina tehnyt ihan selväksi, että haen vakavampaa suhdetta. Samaa ovat vakuutelleet miehetkin.
Olen avoimesti kertonut uusille miehille miten ikävästi edelliset jutut ovat loppuneet. Jokainen on aina suureen ääneen paheksunut tapoja, jolla miehet ovat lähteneen ja vakuuttaneet, etteivät itse koskaan kykenisi vastaavaan kusipäisyyteen. Ja sitten lopulta tekevät eron aivan samalla tavalla eli katoavat kokonaan tai paukauttavat haluavansa erota täysin kirkkaalta taivaalta.
Ja ronkeliksi ovat kutsuneet minua miesmakuni suhteen, joten en tosiaan ota jokaista joka on tarjolla. Tosin miksi tyytyisinkään johonkin, joka ei tosissaan kiinnosta. En edes lähde toisille treffeille, jos en halua jotain kehittyvän. Suoraan sanoen, en enää jaksa etsiä syitä itsestäni. Hulluksihan tässä tulee.
Näyttäneen siltä ettei sitä oikeaa löydä silloin kun haku on päällä. Sitte se löytyy yhtä-äkkiä kun elää elämäänsä eteenpäin aktiivisena eikä jää nuolemaan näppejään. Pidä elämä vireänä. Baareista ei löydy sinulle sitä oikeaa ihmistä.