Ihmishengelle tulee jossain vaiheessa hintalappu

jos rajoituksia pitkään jatketaan, maa ei kestä tällaista talouden syväkyykkäystä pitkään. "Talouden pysäyttäneet rajoitustoimet menevät jossakin vaiheessa yli rajan, jossa hinta alkaa nousta liian kovaksi. Yrityksiä nurin, työpaikkoja katoaa, massatyöttömyys, velkaloukku eli pelkkää murhetta. Yhteiskunnan peruspalvelut rapautuvat verotulojen ehtyessä."

Ruotsi valitsi toisen tien, se uhraa vanhuksiaan koska rajoitukset ovat lieviä, mutta voittaa taloudessa - luultavasti.

Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo, että tarjolla on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Kun punnitaan terveyttä ja taloutta, jossain kohtaa matkalla tulee vastaan piste, missä kustannukset ohittavat terveyshaittojen torjunnan. Ihmisen hengelle joudutaan asettamaan euromääräisiä mittareita.

Mutta paljonko se hintalappu ihmishengestä on, jos kova paikka tulee?
2875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Helppo homma! vanhukset 0 euroa, työtön 0 euroa, matu 1 miljoona, porvari 10 miljoonaa!

Äänestä
  • Sulla onkin jo hinnasto valmiina ja ihan pätevältä näyttää. :)

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Sulla onkin jo hinnasto valmiina ja ihan pätevältä näyttää. :)

    Suomalainen duunari unohtui listasta ja se voisi olla 2 euroa ja ulkomaalainen työntekijä 10 euroa kysynnän mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalainen duunari unohtui listasta ja se voisi olla 2 euroa ja ulkomaalainen työntekijä 10 euroa kysynnän mukaan.

    Matuille pitää olla ehdottomasti korkeampi hinta, ainakin tuota porvarien luokkaa. Porvarit tosin ovat kalliita siksi, että heidän varassahan on järkätä duunia kurjalistolle ja maksaa veroa, jotta voidaan ottaa lisää elättejä, he kun ovat koko Suomen tukipilarit, niin hyvässä kuin pahassakin. "Kukas ajaa teitän pussit, kukas hoitaa teitän vanhukset"? Mahtaa siellä vanhainkodeissa suihke käydä, kun matupataljoonat pistävät työn äänellä. Siinä valkonaamat kalpenevat muistuttamaan kalkkilaivan kapteeneita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalainen duunari unohtui listasta ja se voisi olla 2 euroa ja ulkomaalainen työntekijä 10 euroa kysynnän mukaan.

    Antti Rinne puhui kertakorvauksesta ja vappu satasesta. Marin ei duunaria ole tuntevinaankaan. Joten ei siitä välitetä paskanmarjaakaan. Sisäministeri ohisalo teloittaa.

    Äänestä

Erikoista että juuri Ruotsi ei tunnu välittävän kansalaistensa kuolemista, yli 2000 siellä onkin jo kuollut. Siellä tosiaan näyttää siltä että uhrataan vanhukset.

Äänestä
  • On tainnut unohtua, että niinkuin kohtelet vanhuksia, niin myös sinua kohdellaan, kun olet vanha. Jokaikinen vanhenee, ellei satu kuolemaan nuorena.

    Äänestä

Nähdäkseni tässä ei olisi ehkä niinkään kyse vanhusten uhraamisesta. Vanhuksethan ovat jo kaiken talouselämän ja muun elämän ulkopuolella suljettuna ja eristettynä laitoksiin, eikä heidän siellä pitämisensä vaikuta niinkään talouteen. Nyt olisi kyse siitä, että työikäinen väki pitäisi sairastuttaa ja huonon munkin sattuessa tapattaa, että he voivat sitten palata pyörittämään talouden rattaita ja tahkoamaan meille niin rakkaita euroja.

Äänestä

Eekoolla on kärsimysnäytelmään eturivin paikat. Pentikäinen ja häkämies tykkää painojen tilasta ja esittävätkin kolmikantaista tukea yrityksille. Pirkkovilhunen opetti suloisesta raskauden tunteesta teemalla.

Äänestä

Miksi sosiaalidemokraattinen yhteiskunta, kansojen koti. On kriisissä. RUOTSI

Äänestä
  • Oisko siksi, koska se ei ole enää tasa-arvoinen, sosiaalidemokraattinen yhteiskunta kaikille?Eriarvoisuus lisääntyy, kuten Suomessa.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Oisko siksi, koska se ei ole enää tasa-arvoinen, sosiaalidemokraattinen yhteiskunta kaikille?Eriarvoisuus lisääntyy, kuten Suomessa.

    Eriarvoisuutta on ollut aina ja tulee olemaankin. Tottakai niiden, jotka ovat nähneet enemmän vaivaa ja satsanneet enemmän elämäänsä, pitääkin saada enemmän kuin se perustaso. Jos on vain jäänyt odottelemaan mitä elämä tarjoaa, eipä se tarjoa muuta kuin Kelan asiakkuuden.
    Ei ole oikein, jos se paremmin toimeen tuleva kansanosa joutuu vetämään perässään niitä, joilla ei ole halua mihinkään. Sairaat ja vammaiset ovat asia erikseen.
    Ne ihmiset, joilla on pitkä koulutus ja hyväpalkkainen ammatti ja halua ja älyä kehittää itseään, jotka uskaltavat ottaa riskejä jne. he maksavat ja mahdollistavat niiden oleskelijoidenkin elämän.
    Mitä väärää on, jos ihminen pärjää hyvin, on syntynyt varakkaaseen perheeseen tai on keskimääräistä älykkäämpi?
    Tasa-arvoa on, että kukin saa sen mukaan, mitä ansaitsee. Se on vain raaka totuus. Ei kukaan halua jakaa kaikkea omaansa kaikkien kanssa.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Oisko siksi, koska se ei ole enää tasa-arvoinen, sosiaalidemokraattinen yhteiskunta kaikille?Eriarvoisuus lisääntyy, kuten Suomessa.

    Monikulttuurisuus tuhoaa Ruotsia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikulttuurisuus tuhoaa Ruotsia.

    Ja pian myös Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eriarvoisuutta on ollut aina ja tulee olemaankin. Tottakai niiden, jotka ovat nähneet enemmän vaivaa ja satsanneet enemmän elämäänsä, pitääkin saada enemmän kuin se perustaso. Jos on vain jäänyt odottelemaan mitä elämä tarjoaa, eipä se tarjoa muuta kuin Kelan asiakkuuden.
    Ei ole oikein, jos se paremmin toimeen tuleva kansanosa joutuu vetämään perässään niitä, joilla ei ole halua mihinkään. Sairaat ja vammaiset ovat asia erikseen.
    Ne ihmiset, joilla on pitkä koulutus ja hyväpalkkainen ammatti ja halua ja älyä kehittää itseään, jotka uskaltavat ottaa riskejä jne. he maksavat ja mahdollistavat niiden oleskelijoidenkin elämän.
    Mitä väärää on, jos ihminen pärjää hyvin, on syntynyt varakkaaseen perheeseen tai on keskimääräistä älykkäämpi?
    Tasa-arvoa on, että kukin saa sen mukaan, mitä ansaitsee. Se on vain raaka totuus. Ei kukaan halua jakaa kaikkea omaansa kaikkien kanssa.

    Kansa on jakaantunut pahiten sitten sisällissodan, se on erittäin huono merkki ja voi enteillä verisiä aikoja vuosikymmenten tauon jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansa on jakaantunut pahiten sitten sisällissodan, se on erittäin huono merkki ja voi enteillä verisiä aikoja vuosikymmenten tauon jälkeen.

    Jostain luin erään tutkijan uskovan, että tuskin sentään. Nykymaailmassa ei pääse syntymään samanlaisia kuplia kun tieto leviää netin välityksellä, ja ihmiset tietävät nyt mitä sodan todellisuus on eikä heillä ole siitä samanlaista ihanteellista harhakuvaa niin kuin ensimmäisen maailmansodan alla.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Jostain luin erään tutkijan uskovan, että tuskin sentään. Nykymaailmassa ei pääse syntymään samanlaisia kuplia kun tieto leviää netin välityksellä, ja ihmiset tietävät nyt mitä sodan todellisuus on eikä heillä ole siitä samanlaista ihanteellista harhakuvaa niin kuin ensimmäisen maailmansodan alla.

    Sotia käydään niin kauan kun ihmisiä on olemassa, Suomenkin maaperällä tullaan vielä sotimaan sisäisiä tai ulkoisia vihollisia vastaan ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

Italiassa on tullut jo raja vastaan. Rajoituksia ruvetaan purkamaan, koska talouteen on pakko saada vauhtia ihnisten terveyden kustannuksella.

Äänestä

Ruvetaanko tämä Suomen rakentajapolvi vielä kerran auttamaan Suomea ja annetaan lastata meidät kontteihin pelastamaan Suomen talous. Siltä kyllä näyttää, jos nämä koronarajoitukset pitää poistaa, Onneksi meillä on hallituksessa nuoret johtamassa, joilla inhimillisyyttäkin on vielä jäljellä ja joilla itselläkin vanhemmat on elossa suojeltavaksi.

Äänestä
  • Suojellaan suojellaan, mutta yli -70 vuotiaita ei elvytetä jos sairastuu koronaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suojellaan suojellaan, mutta yli -70 vuotiaita ei elvytetä jos sairastuu koronaan.

    Onko tämä sarkasmia vai totta?

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Onko tämä sarkasmia vai totta?

    Riippuu tittelistä.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Onko tämä sarkasmia vai totta?

    Jos olet asiantuntija sinun hän pitäsi Tämäkin tietää. Taidankin olla hupiukko. Hupijuttuna lupasit lähteä miellään pellolle. Oli sekin hupijuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olet asiantuntija sinun hän pitäsi Tämäkin tietää. Taidankin olla hupiukko. Hupijuttuna lupasit lähteä miellään pellolle. Oli sekin hupijuttu.

    Saat olla hupiukko jos haluut. Hupiukkojakin tarvitaan huumorilla keventämään tunnelmaa.

    Joka alan asiantuntija on itseironinen nimitys jonka otin käyttöön. Sinunhan se parhaiten pitäisi tietää, koska se on yksi monista nimityksistä joita olet minusta keksinyt. 🙂

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Saat olla hupiukko jos haluut. Hupiukkojakin tarvitaan huumorilla keventämään tunnelmaa.

    Joka alan asiantuntija on itseironinen nimitys jonka otin käyttöön. Sinunhan se parhaiten pitäisi tietää, koska se on yksi monista nimityksistä joita olet minusta keksinyt. 🙂

    Miksi hylkäsit "Uuninpankon"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi hylkäsit "Uuninpankon"?

    Sain tarpeekseni kaikesta siitä kakasta jota sille nimmarille oli kasaantunut ja halusin aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. En halunnut myöskään, että minua sotketaan jatkuvasti oikeaan Uuninpankonpoikaan, tai syytetään hänen esittämisestään. Lisäksi olin valinnut sen nimmarin vähän ilkeilymielessä ja halusin päästä siitäkin eroon, koska en halua ilkeillä.

    Äänestä

Onneksi kaikille myö lieksalaeset ollaan kovin halapoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

jos rajoituksia pitkään jatketaan, maa ei kestä tällaista talouden syväkyykkäystä pitkään. "Talouden pysäyttäneet rajoitustoimet menevät jossakin vaiheessa yli rajan, jossa hinta alkaa nousta liian kovaksi. Yrityksiä nurin, työpaikkoja katoaa, massatyöttömyys, velkaloukku eli pelkkää murhetta. Yhteiskunnan peruspalvelut rapautuvat verotulojen ehtyessä."

Ruotsi valitsi toisen tien, se uhraa vanhuksiaan koska rajoitukset ovat lieviä, mutta voittaa taloudessa - luultavasti.

Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo, että tarjolla on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Kun punnitaan terveyttä ja taloutta, jossain kohtaa matkalla tulee vastaan piste, missä kustannukset ohittavat terveyshaittojen torjunnan. Ihmisen hengelle joudutaan asettamaan euromääräisiä mittareita.

Mutta paljonko se hintalappu ihmishengestä on, jos kova paikka tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu