Koirat levittävät koronaa: fakta.

Siinä missä ihmisetkin. Koirapuistot on suljettava ja koiriin rulee pitää kahden metrin turvaväli, mikä käytännössä estää koiran ulkoiluttamisen.

Mode poistaa tämän viestin toistuvasti.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos esität faktaa, sinun tulisi kertoa lähde, mikä todistaa väittämäsi faktan. Keskustellaan sitten uudestaan.

Äänestä

Tuo on totta. Jo 1700 -luvulla elänyt lääkäri tutkija habaitsi, että ns. mustaa surmaa, levittivät naapureista toisiin kuljeksivat lemmikkieläimet. Sairaus kulkeutui juuri turkkien välityksellä. Minulla ei nyt ole tutkijan nimeä, mutta läheiseni kuuluu akateemiseen ryhmään, joka vertasi mustan surman ja tämän Covid-19 koronaviruksen leviämistä. He käyttivät vertailussa juuri em. lääkärin asiasta kirjoittamaa laajaa tutkimusta.

Jos käytännössä ajattelee, niin sehän on ihan loogista, että korona tarttuu lemmikkieläimen karvoihin ja siitä se leviää ympäristöön, jossa lemmikki liikkuu. Etäisesti tuota voi verrata esim. Seinestä Pariisissa löytyneihin vedessä kelluviin koronaviruksiin ja niiden leviämiseen kosketuksen kautta. Juokseva vesi ja kävelevä koira on siinä samassa asemassa, että ne voivat levittää tehokkasti sairautta. Koiraa tai kissaa rapsutellaan ja silitellään. Koirapuistoissa koirat kyhnyttävät ja kiertävät toisiaan ja koirat tavatessa helposti hinkkaavat ja haistelevat...

Minusta tieto siitä, että teoriassa ja käytännössä käsienpesuvedestä voi huonolla onnella saada Covid-19 koronaviruksen, on hälyttävä.

Äänestä
  • Meitä ihmisiä on liikaa ja Korona on luonnon oma puuttuminen asiaan.

    Äänestä

"Jos esität faktaa, sinun tulisi kertoa lähde, mikä todistaa väittämäsi faktan. "

Tässä: nykytiedon mukaan alunperinkin COVID-19 siirtyi eläimestä ihmiseen. Miksei se enää siirtyisi? Sinun tulee nyt perustella, miksei. Ole hyvä!

Äänestä
  • En ole väittänytkään, että sinä/ap puhuisi lööperiä. Mutta kun lähtee jotain väittämään totena, olisi hyvä olla se tietolähde esittää sen oman tekstin saatteeksi. Kuuluu hyviin tapoihin.

    Koirien ei ole vielä ainakaan todettu vasta-aineita kuten muutamissa kissoissa (hs 24.4.2020) mutta on todettu (muutaman tapauksen perusteella), että koronaa sairastava ihminen voi tartuttaa virusta koiran turkkiin. On aivan loogista, että kun koronaa sairastava omistaja pärskii koiran turkkiin, seuraava terve ihminen käy paijaamassa kyseistä koiraa, on mahdollisuus saada tartunta.

    MUTTA koira ei nykytiedon valossa levitä tautia kuten esimerkiksi kissat toisiin kissoihin ja ihmisiin.

    Näillä on iso ero, miten väittää koiran tartuttavan koronaa. Koira itse ei tartuta, mutta sen turkista voi saada tartunnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siinä missä ihmisetkin. Koirapuistot on suljettava ja koiriin rulee pitää kahden metrin turvaväli, mikä käytännössä estää koiran ulkoiluttamisen.

Mode poistaa tämän viestin toistuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu