Koronapiina

Korona ottaa todella koville. Vaikka tiedän tilanteen ja hyväksyn rajoitukset. Silti ne tuntuvat liian pitkiltä. Tämä kesä näyttää olevan monella tapaa piloilla. Tynkä Iltatoreja ei kannata järjestää. Ne olisivat laiha lohtu. Puolisyksy elokuu ei ole enää mitään. Ehkä tämä on ihmiskunnan rangaistus. Aukaisisivat edes kirjastot.
Tapahtumia enemmin minua harmittaa, että en voi mennä katsomaan iäkästä äitiäni. Myös eri kaupungissa asuva kihlattuni jää näkemättä, jos rajoitukset ovat voimassa ylipitkään.
Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen ruvennut ajattelemaan itsemurhaa, Mikäli rajoituksia ei ryhdytä purkamaan kesään mennessä, niin sillä arvaamattomat seuraukset. Masennus tulee lisääntymään, itsemurhat, väkivaltaa ja levottomuutta tulee enemmin.
On turha puhua, että talvella kaikki on ohi. Silloin kaikki on liian myöhäistä. Rajoitukset täytyy purkaa viimeistään heinäkuun alussa. Silloin vielä pystyy pelastamaan jotain, mitä pelastettavissa on.
Joka kerta, kun pääministeri saapuu tiedoitustilaisuuteen odotan, että hänen suustaan tulisi sanat, että karanteeni on purettu. Taitaa olla turha odottaa karanteenin purkua.
Ensiviikolla saattaisi olla vielä pieni toivonkipinä , mutta pelkään, että tätä piinaa jatketaan vielä. Koronasta tietenkin voisi päästä nopeammin eroon lähettämällä ilmaan myrkkykoneita, mutta ypäriston kannalta se vaihtoehto on hankala.
Ehkä Koronaan löytyy lääke luonnosta. Eräs tällainen voisi olla havupuista saatava pihka, josta voisi jalostaa Koronaan lääkettä.
Kokeilin itse punkin oireisiin pihkaa, joka helpotti oloani merkittävästi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei rakas kirjoittaja. Kyse todellakin on jonkinlaisesta rangaistuksesta ihmiskunnan ylle, ja itse henk.kohtaisesti takaraivossa uskon että paluuta vanhaan ei enää ole,
koska synnin mitta alkaa olla täynnä tässä maailmassa, Virusta voi olla, mutta sitä on paisuteltu ja valehdeltu vain sen takia että saadaan mielenosoitukset ja ihmisoikeudet poljettua yhä alemmas, eli suunniteltu juttu, mutta älä sinä luovu toivosta, meillä on rakastava Taivaan Isä ja suunnitelma sinunkin varallesi, mutta meidän pitää nöyrtyä hänen edessään, meidän pitää pyytää syntejämme anteeksi, katua niitä ja tehdä parannus niistä, uskoa Jeesuksen joka kuoli ristillä meidän vuoksi. Jos ahdistaa ja on synkkiä ajatuksia, niin pelastusrukouksella sen selätät 10 sekunnissa, mutta se pitää rukoilla tosissaan. Tsemppiä ja siunausta sulle. Älä nyt vaan rupee luovuttamaan ja kuuntelemaan saatanan valheita joka niitä mieleesi syöttää, itsemurhalla paholainen voittaa sielusi, Jeesus voittaa sen kun käännyt hänen puoleensa. https://tuleuskoon.fi/step/pelastusrukous/

Äänestä

Kaiken-näköisiä viruksia vastaan voit taistella esim. ruokavaliolla, jätät vaan pois kaikki myrkyt ja immuniteettisi kasvaa. Tässä myrkkylista: Norjalainen kala, suomalainen merestä pyydetty kala, vehnä, ruis, manna, ohra, speltti, prosessoidut maitotuotteet, myrkky hedelmät joissa kemikaaleja, myös voi, kerma, sokeri huonoja. Hyviä esim. oliiviöljy, jasmin riisi, kananmuna, bataatti, parsakaali, himalajansuola, tuoreet vihannekset, lehtikaali, pinaatti..

Äänestä

Hiilarit ois hyvä pitää alle 70g tai jopa 50g, se on tehokas tapa saada immuniteetti ylös.

Äänestä

En oikein pysty ymmärtämään tuota valitusta mitä nämä rajoitukset aiheuttaa.
Miettikää vähän mitä on elämä maissa joissa soditaan jatkuvasti.
Mitä on sota- aika ollut Suomessa. Ei ole päässyt tapaamaan läheisiään.
Ei ole ollut ollenkaan varmaa tapaako enää koskaan. Saako edes tietoa missä on.
Monelta meni raajaat ym. jos vaikka eloon jäi.
Nyt on ruokaa ja lämmintä. Apuja jaetaan sekä henkiseen että fyysiseen tuskaan.
Ei olla niin itsekkäitä, että vaan oma hyvinvointi koskettaa.
Ollaan kiitollisia, että meillä on rauha. Kiitetään maamme rauhaan saattaneita.

Äänestä
  • Meillä on Perussuomalaiset joihin voimme turvata, pienen ihmisen asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on Perussuomalaiset joihin voimme turvata, pienen ihmisen asialla.

    Persut vain omalla asiallaan. Hallis tänään avoimesti liputti diktatuurin puolesta vappupuheessaan.

    On tehtävä myös puolueeton tutkinta, missä määrin paikall. P-s kansanedustaja on yrittänyt häiritä ja uhkailla sairaalan johtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut vain omalla asiallaan. Hallis tänään avoimesti liputti diktatuurin puolesta vappupuheessaan.

    On tehtävä myös puolueeton tutkinta, missä määrin paikall. P-s kansanedustaja on yrittänyt häiritä ja uhkailla sairaalan johtoa.

    Pieni ero.
    Ohjaaminen ei ole häirintää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pieni ero.
    Ohjaaminen ei ole häirintää.

    Ammattitaidottoman., korkeaan "asemaansa" viittaavan soittelijan ja "selvitysten vaatiminen tässä ja nyt" uhkailijan toiminta on häirintää.

    Äänestä

Joko vokissa on koronaa??

Äänestä

Ehkä monelle on ihan sama, että koko kesä menee piloille. Ihmeellistä.

Äänestä

Ei ole todellakaan sama, jos kesä menee piloille.

Äänestä

Otan osaa ja ymmärrän tunteesi. Täällä myös ketuttaa rankasti.
Nyt voisi tehdä jotain sellaista mitä nyt voi tehdä.

Korona ei ole poissa ensi talvena. Ensi vuoden kesänä saattaa jo olla yleisesti jaettava rokote. Siihen asti on pärjättävä muilla konsteilla.

Pallo on poliittisella hallituksella. Hallitus teki tahallisen ja jo silloin haitalliseksi tiedetyn mutta poliittisen päätöksen koulujen sulkemisesta.
Jopa niiden avaaminenkin on saaneet panikoijat liikkeelle. Tuon roskasakin.
Koulut kuitenkin avataan, koska syytä kiinnipitoon ei ole, muutenhan ne joutaisi purkaa turhina.

Iso kysymys on, milloin yhteiskunta alkaa oikeasti aukeamaan. Mulla on tunteet pinnassa ja pinna tiukalla odotellessa nynnyhallituksen politiikka edellä tehtyjä tekoja.
Onneksi on jotain mitä odottaa eli 3.5 hallitus antaa tähän tilanteeseen päivitystä kuultuaan viisaiden ryhmää.
Jos vain malttaisivat lopettaa politikoinnin, niin jotain hyvää on lupa odottaa.

Laittakoot "hankalat" päätökset viisaiden ryhmän syyksi. Pääasia, että yhteiskuntaa aletaan avaamaan heti. Tosin koulujen avaamistakin piti jostain syystä vielä viivyttää.
Ihan kuin oman virheen korjaaminen olisi jotenkin liian vaikeaa.

Mukava tosiasia tähän loppuun.
Kevään aikana Suomessa on kuollut normaalia vähemmän ihmisiä.
Että panikoijat, työntäkää se koronapaniikkinne syvälle.

Vain riskiryhmille, erityisesti hyvin iäkkäille ja hauraille se on helposti kuolemaksi. Kuolemaksi heille on mikä tahansa kehoa kuormittava tekijä.
Korona on vain yksi noista tekijöistä. Ihmiset kuolee ihan muuhun kuin koronaan.
Miksi vain siitä tehdään päivittäiset tilastot ? Kenen etu ja hyöty se on ?

Miksi sen takia kaikki tämä liioittelu, panikointi ja liian monen pintaan puhjennut TYHMYYS ?

Koronasta ei ole vaaraa terveille ihmisille. Mikä sen ymmärtämisessä on vaikeaa ?
Miksi sen takia hysteeriset ja yksinkertaiset panikoi ?
Ottaisin oman koronani ja immuniteetin, jos vain jostain saisi.
Tilastopoikkeamat koronan suhteen löytyy, kuten kaikista tilastoista.

Nyt yhteiskunta auki ja nopeaan tahtiin. Muuten kaikki tämä jatkuu vuoden päästä ja ylikin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Korona ottaa todella koville. Vaikka tiedän tilanteen ja hyväksyn rajoitukset. Silti ne tuntuvat liian pitkiltä. Tämä kesä näyttää olevan monella tapaa piloilla. Tynkä Iltatoreja ei kannata järjestää. Ne olisivat laiha lohtu. Puolisyksy elokuu ei ole enää mitään. Ehkä tämä on ihmiskunnan rangaistus. Aukaisisivat edes kirjastot.
Tapahtumia enemmin minua harmittaa, että en voi mennä katsomaan iäkästä äitiäni. Myös eri kaupungissa asuva kihlattuni jää näkemättä, jos rajoitukset ovat voimassa ylipitkään.
Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen ruvennut ajattelemaan itsemurhaa, Mikäli rajoituksia ei ryhdytä purkamaan kesään mennessä, niin sillä arvaamattomat seuraukset. Masennus tulee lisääntymään, itsemurhat, väkivaltaa ja levottomuutta tulee enemmin.
On turha puhua, että talvella kaikki on ohi. Silloin kaikki on liian myöhäistä. Rajoitukset täytyy purkaa viimeistään heinäkuun alussa. Silloin vielä pystyy pelastamaan jotain, mitä pelastettavissa on.
Joka kerta, kun pääministeri saapuu tiedoitustilaisuuteen odotan, että hänen suustaan tulisi sanat, että karanteeni on purettu. Taitaa olla turha odottaa karanteenin purkua.
Ensiviikolla saattaisi olla vielä pieni toivonkipinä , mutta pelkään, että tätä piinaa jatketaan vielä. Koronasta tietenkin voisi päästä nopeammin eroon lähettämällä ilmaan myrkkykoneita, mutta ypäriston kannalta se vaihtoehto on hankala.
Ehkä Koronaan löytyy lääke luonnosta. Eräs tällainen voisi olla havupuista saatava pihka, josta voisi jalostaa Koronaan lääkettä.
Kokeilin itse punkin oireisiin pihkaa, joka helpotti oloani merkittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu