Onko narsitilla tapana

Anonyymi

Olen huomannut omassa narsisti miehessäni siis lukuisien muiden piirteiden lisäksi yhden jännän kaavan.
Hän aina hississä ja siis aina menee peiliin ja tuijottaa itseään millien etäisyydellä peilistä koko sen ajan kun olemme hississä aina! Lisäksi hän ottaa kuvia itsestään ihan koko ajan ja lähettelee minulle myös usein. Hänellä on ollut tämä tapa aina ja kuitenkin ihan yli 30v mies. Nykyään jo tiedän tällä kuvien lähettämisellä olevan moniakin tarkoitusperiä. Yksi tietty kuinka pitää itseään täydellisenä, mutta nykyään osaan jo lukea tuota hirviötä. Toinen on että kun hän on ns luvattomilla teillä niin tekee tämän ikäänkuin varmistaakseen selustansa etten voi väittää hänen olleen muualla kun sanoo. Rakentaa alibia. Häntä on niin helppo lukea nykyään. Tiedän jo monista ennakoivisra käytömalleisraan että aha nyt taas tulee konflikti, valheita, riita josta mykkäkoulu. Se menee poikkeuksetta samoilla kaavoilla.
Ravintolassakin peilailee itseään niin että minua on ihan hävettäbyt hänen puolesta kun ihmiset katsoo huvittuneena. Hän on tuota tehdessään kuin koomassa ihaillen itseään ettei huomaa kun ihmiset hymähtelee.

3

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun exä mies oli narsisti. Sama itseihailu näkyi kaiken aikaa. Hän kulki kesäaikaan kaupunkialueella ulkona urheiluhousuissa ja yläosa paljaana. Piti näkyä ne jonkinmoiset pikkulihakset.

      Koska minusta ei ollut hänelle seuraa, vaan seuranpitäjä oli kuusi tuntia illassa TV. jona aikana en saanut puhua hänelle. Niin päätin ottaa avioeron ja toisekseen niin turpiinhan sitä toisinaan sain.

      • Anonyymi

        Ihan tuttua. Hehän ihailevat itseään epänormaalilla tavalla. Ja tuon lisäksi he lyttäävät sinun ulkonäköä ja kaikkea jotta tuntevat olevansa oikein ihania. Sanoisin että ihmisyys on kaukana heidän teoissaan. Meillä myös mies lähetteli kuvia ja he peitä rakkauslauluja linkkinä kun samaan aikaan kävi maksullisissa naisissa. Lisäksi sain kuulla että käy hässimässä ystävääni, mutta minäpä vähän päätin olla ovela ja lähdin 2 vuorokaudeksi kotoa rauhoittumaan kun hänen läsnäolonsa Oksetti ja hän tivasi kenen kanssa olin reissussa. Noh päätin sanoa tämän kyseisen ystävän jota käy panemassa. Kyllä nyt on naama norsun vit... Lla kun ei voi äijä sanoa ettet ollut kun minä panin sitä samaan aikaan.. Heh olen vaan kuin ei mitään. Kiehukoot nyt narsku omissa sopissaan hyvä ystäväni kanssa. Melkeen huvittaa kun hän kiehuu eikä voi sanoa mitään. On varmaan ystäväni kanssa miettineet asiaa. Toinen ylläri odottaa kun pakkaan hänen kamat. 2 vuotta katselin paskaa nyt riitti.


    • Anonyymi

      Ei tuo ole narsismia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe