Tää on tosi tapahtuma, joka on vielä kesken...pahasti kesken.
Olipa kerran 17-vuotias tyttö. Hänen elämänsä oli ollut alusta asti hieman vaikeaa. Isä ryyppäsi koko ajan ja hakkasi äitiä. Kun äiti lopuksi sai lähdettyä pois tytön kanssa, oli hän jo 12-vuotias ja paljon ehtinyt kärsiä. Oli tietenkin paljon kokenut hyvääkin elämänsä aikana.
Silloin 12-vuotiaana uudessa kaupungissa(ihan pienessä kuitenkin) alkoi uusi elämä.
Tuli uusia kavereita ja meno muuttui murrosiän myötä vähän vaiherikkaammaksi. Alkoholi tuli kuvioon mukaan ja tupakki. Äiti osti tytölle juomista ja yhdessä elettiin hyvää elämää.
Tuli äidin elämään uusi mies ja minä.
Meillä tuon tytön kanssa oli kaksi vuotta ikäeroa ja meistä tuli heti parhaimmat ystävät.
Elimme vuoden nelistään onnellista ja hyvää elämää.
Sitten perhe hajosi taas.(viime kesänä)
Minulla toisen ja tytöllä toisen kerran.
Tyttö masentui, mutta yritti peittää sen mahdollisimman hyvin. Alkoi juoda enemmän ja sekaantui vain väärään porukkaan. Kokeili polttaa pilveä ja alkoi polttaa hasista joka viikonloppu. Sitä "vaaratonta ja halvempaa ainetta,kuin alkoholi"...
Mutta meni vain kaksi kuukautta ja nyt hän ei voi olla viikonloppua ilman.
Siihen se johti. Kauhulla saa odottaa, mitä huominen, ylihuominen, sitä seuraava ja seuraava päivä tuo tullessaan.
Koska kovemmat aineet tulee mukaan, vai tuleeko ollenkaan.
Syy ei ole äidissä. Eikä kasvatuksessa.
Syy on jonkun, mitä ei tiedä.
Nyt tyttöä yritetään saada irti tästä niin vaarattomasta hasiksesta.
Toivon mukaan joskus onnistuu...

Vastaukset 7
Vanhimmat
tästä palstasta on tullut pikkupentujen muistelma-palsta."elämäni huumehelvetissa;olin päivän riippuvainen.pia 12v
"vaikea tie takaisin kun kerran join kaljaa.mia 14v
"hukkaan heitetty elämä"tia 5v
... ihan ärsyttää. kun on tarkoitettu keskustelemaan päihteistä, eikä kertomaan omia kokemuksia. etsikää jostain tarinaturinanovellipalsta ja menkää sinne. asiallista on kertoa pieni esimerkki ja kertoa näkemyksistään jne... mutta tuommoinen rupee ärsyttämään.
Hirveä riippuvuus iski! Ei voi olla VIIKONLOPPUAKAAN ilman enää=)
Niin, että jokaisella on erilainen mielipide asioista ja mikä toinen ihminen on sanomaan toiselle, mikä on oikea tai väärä näkemys asiasta.
Kaikki me ollaan samanarvoisia!
Sitä vaan harva ei muista!
Ja kehdataan vielä haukkua muita ihmisiä.
Ihan kuin joku toinen olisi toista ihmistä parempi.
Samaa rotua me ollaan!
Eihän täällä haukutta ketään mielipiteidensä perusteella tai että luultaisiin olevamme parempia kuin hän. Täällä haukuttiin sen takia, että joku tulee jauhamaan täyttä turvetta keskusteluosastolle.. Tarinoihin ja satuihin toi kuuluu!!
väärin.
ei tod. ole tarkotus ketään mollata.
ikävä asiahan se on jos noin käy, mutta nuo jutut nyt ei vaan kuulu tälle palstalle, sorry babe.
vrt.
KESKUSTELUPALSTA
NOVELLIKLUBI
Yrittämällä saada irti saatat aiheuttaa enempi vahinkoa kuin hyötyä. Meinaa, entäs jos se alkaa viinaa juomaan korvikkeeksi ?