Järjestetäänkö perinnepäivät kesällä? Voi sitä kesätunnelmaa kun maamoottori päkättää ja tukkilainen kertoilee juttuja.😊
Perinnepäivät
Anonyymi
12141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei sitä tiiä,, korona ja kaikki kuitennii .
Mitenköhän tuo onnistuisi kun valtiovalta on kirltänyt ylo 500 henkilön kokontumiset?
Ne ovat suosituksia.
Ei niistä voi edes poliisikaan edes käytännössä sakottaa vaikka olisi yli 500 kokoontuminen.
Eipä lie sitäkään määrää moneenkaan tapahtumaan osallistumassa. Into on hiipunut jostain syystä jo aiemmin. Vanhat ei kykene tai pelkäävät virusta, ehkä aiheestakin, jos se ei häviä ennen kesää, nuoria ei perinteet ehkä kiinnosta. Onko tietoja edellisvuosien kävijämääristä?
Tuo on peruttu huhtikuussa, niin kuin kaikki muutkin kesän tapahtumat. Elokuulla niitä ei tainnut ollakaan, jos silloin olisi eri tilanne? Jotain Joensuussa on siirretty nyt elokuun loppuun. Saa nähdä.
Eivät ole pelkästään suosituksia.
Kaikki yli 500 henkilön kokonntumiset ovat kesälläkin KIELLETTY valtiovallan toimesta.
Että passaa siinä rajaseudulla ryhtyä lainrikkojiksi ja koronanaviruksen levittäjiksi Hölmöt!
Jos halutaan pitää Pohjois-Karjala mahdollisimman virusvapaana kannattaisi perua kaikki yleisötapahtumat vaikka ne kivoja ovatkin. Ehkä yhden kesän pärjäämme ilman perinnejuhlia, kukkapäiviä, kesäteatteria, musiikkitapahtumia, markkinita jne. Se olisi tärkeää ettei käy kuin pahimmissa tautimaissa tai Wuhanissa jossa toinen aalto on alkamassa. Jäädään kotiin, liikutaan luonnossa ja pidetään turvaväli (minä näemmä jo nyt monilta unohtuu).
Parasta olisi perua kaikki tapahtumat, pienetkin, mutta joka tapauksessa kesäkuun alusta alkaen max 50 henkilöä voi kokoontua, nythän määrä on 10.
Pienet tapahtumat siis kesällä ok, mutta 50 henkilöön kun on laskettava niin järjestäjät, esiintyjät, turvamiehet ja vierailijat eli kovin kummoisia kinkereitä ei voida järjestää.
Yli 500 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä 31. heinäkuuta saakka.
Elokuussa ne ovat mahdollisia, mutta kannattaako? Korona on keskuudessamme vielä elokuussakin, joten kannattaako altistaa itseään ja muita? Komppaan sitä, että unohdetaan tapahtumat jottei niistä koronaviruslinkoa tulisi. Ensi kesänä sitten!
Ei perinnepäiviä, kihauksia, puhauksia eikä muitakaan tapahtumia pitkään aikaa. Terveys edellä 👍
Eräät maakunnan yrittäjät mainostavat tulevia tapahtumiaan facebookissa, ei mitään häpyä vaan rahan ahneus ja maine silmissä kiiltää. Järki käteen, ei tapahtumia vaan pidetään maakunta terveenä. Viisaat pysyvät poissa ihmisjoukoista. Tapahtumat, isot marketit ja kauppa puutarhat ovat pahin virus linko. Jätetään ne väliin, jos ei itsemme niin ainakin lähimmäistemme vuoksi. Tämä tauti on paha. Nyt on aika unohtaa itsekkyys. Pysytään terveinä.
Kyllä porukka on täällä aivan pihalla mikä on koronavirus ja miten se etenee.
Sillä ei ole mitään väliä, estetäänkö kokoutumisia tai tapahtumia. Se ei poista koronaa vaan hidastaa sitä. Jokainen vanhus ja riskiryhmäänkin kuuluva tulee sen saamaan ja kuolee pois - se vaan on karu fakta.
Lopunelämää ei voi viettää eristyksissä neljän seinän sisällä.
Ole hyvä ja elä kuin koronaa ei olisikaan. Käy kaupoissa, tapahtumissa ja tapaile ihmisiä.
Älä sit itke kun olet saikulla hengityskoneessa 💀