Vaimo ja poika

Anonyymi

Vaimoni Minna tuli tiimeeksi vuonna 1997 ja synnytti terveen poika vauvan keväällä. Vuodet vierivät kunnes tultiin vuoteen 2011 jolloin poika oli 14v. Istuimme vaimoni kanssa kuistilla yhtenä kesäiltana nauttien vähän viiniä. Vaimoni avautui siinä minulle ja kertoi, että oli löytänyt poikamme Antin huoneesta hänen pikkuhoisujaan ja poika kuulemma katselee häntä aina sillä silmällä kun hän on aamuisin pikkuhousuissa ja rintaliiveissä kylpyhuoneessa. En kyllä ihmetellyt asiaa. Vaimoni on kaunis pieni ja pyöreä brunetti 158 80 c85 tissit ja jalkovälissä on tummnruskean karvoituksen omaava pillu ja karvoituksen alla on tummnpunainen poimuileva rako. Ikää hänellä oli tuolloin 47v. Näitä yllätyksiä oli kuulemma ollut Minnan tullessa suihkusta alasti ja poika oli tullut "vahingossa" kylppäriin ja nähnyt kaiken. Minna sanoi, että pojan housuissa pullotti kovasti. Kysyin vaimoltani, että miltä se hänestä tuntuu kun poika katselee häntä sillä silmällä ja vie pikkuhousuja ja runkkaa niiden kanssa. Vaimoni punastui ja tunnusti, että se kiihottaa häntä. Sanoin, että minua tuo kiihottaa myös. Kysyin suoraan vaimolta, että voisiko hän kuvitella naivansa poikamme kanssa? Ajatus kuulemma kauhistutti, mutta samalla kiihoitti ja Minna tunnusti, että oli ajatellut asiaa ja kun hän sitä oli ajatellut niin nännit kovettuivat ja pilluvako kostui. Sanoin, että voin puhua pojalle näistä äidin yllättämisistä ja pikkuhousujen viemisistä. Kysyin Minnalta, että jos yllytän poikaa naimaan äitiään ja hän on mahdollisesti siihen suostuvainen niin mikä on äidin kanta jos jotain alkaa tapahtumaan? Minna sanoi ettei vielä tiennyt ajatus silti kiihottaa.

Puhuin pojalle seuraavana päivänä mökillämme saunassa ja kerroin äidin havainnot. Kysyin suoraan, että kiihoittaako äiti häntä. Antti vastasi myöntävästi. Poika oli jo miehen mitoissa 188 90 ja kalukin oli jo 18 senttinen ja siinä oli hentoa tummanruskeaa häpykarvoitusta. Antti oli kuulemma runkannut huoneessaan Minnan pikkupöksyihin ja katsellut samalla hääkuvaa Minnasta. Hän myös myönsi tilanteet jossa oli tahallisesti törmännyt alastomaan äitiinsä ja oli muna kovana katsellut Minnaa ja mennyt sen jälkeen runkkaamaan huoneeseensa. Kysyin, että haluaisiko hän naida äitiään? Antti sanoi, ettei halua mitään muuta enemmän kuin sitä. Kiihotuin tästä kovasti. Sanoin, että äitiäsi ja minua sama ajatus myös kiihottaa ja hän saattaa olla suostuvainen yhdyntään. Sanoin pojalle, että kokeillaan asiaa tänä iltana kun Minna on käynyt meidän jälkeemne saunassa ja tullut tupaan. Ohjeistin poikaa olemaan alasti valmiina.

Tulimme saunasta ja sanoin vaimolle, että menee saunaan kun Minna meni ohitseni kuiskasin hänen korvaansa, että poika haluaa naida ole valmiina kun tulet tupaan. Minna ei sanonut mitään nyökkäsi vähän ja otti pari siideri pulloa mukaansa mennessäön saunaan. Minna tuli saunasta tupaan alasti ja alkoi rasvata vartaloaan tuvassa ruokapöydän ääressä. Itse istuin pyyhe kovettuneen munani päällä tuvan sohvalla. Samalla näen kun Antti hiipii makuuhuoneesta alasti 18 senttinen kyrpä pystyssä Minnan taakse. Esinahka oli vetäytynyt taakse ja punainen terska oli paljaana. Hän meni äitinsä taakse ja tarttui tisseihin kiinni. Minna huusi, että mitä sinä nyt aiot? Antti hieroi äitinsä tissejä sanomatta mitään ja suuteli samalla Minnaa kaulalle. Minna huokasi ja kääntyi ympäri. Hän näki poikansa erektion ja tarttui kyrpään ja hyväili sitä edestakaisin hitain liikkein. Antti huohotti. Hän työnsi varovasti äitinsä tuvan pöydälle selälleen ja avasi äitinsä reidet. Kostea karvavittu avautui pojan eteen ja kiimasta kostea punainen vitturako avautui vähän ja naaras oli valmiina asutukseen. Antti työnsi hitaasti kyrpänsä äidin vittuun ja äitisi nautintoa. Minna huusi kiimaa. Ja kietoi jalkansa pojan selän ympäri. Antti alkoi naida äitiään kiivaasti toisten ja karjui nautinnosta. Minna huusi suoraa huutoa kun oma poika siitti paljaalla äidin vittua. Minna sai valtavan tärisevän orgasmin ja samalla Antti syöksi siittiönsä äidin vittuun ja veti hitaasti kyrpänsä Minnan vitusta. Näin kuinka spermavana valui ulos vittuvaosta ja Minna tärisi vieläkin pöydällä jalat levällään ja nännit kovana. Kävin muna pystyssä nuolemassa tuotoksen Minnan vitusta. Tämän jälkeen äiti ja poika vetäytyivät mökin aviovuoteeseen ja kuulun vaimoni huutoa ja pojan ähinää läpi yön aamuun asti.

12

14261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihanaa todellakin! Meillä on samaa, poika jo täysi ikäinen ja edelleen jatkuu vähintää kaksi kertaa viikossa. Itse menen yleensä liukkaille ja näin saa vaimo todella täyden tyydytyksen!!

      • Anonyymi

        hyvä juttu, miten teillä sai alkunsa


    • Anonyymi

      Vitun sairasta!!!!!

      • Anonyymi

        Juu tuollaiset kirjoittajat ei oo pimppiä nähneetkään.


    • Anonyymi

      Tiedän, että vaimoni yksinhuoltaja sisko antoi pojallensa tussua mutta poika oli tuolloin jo täysi-ikäinen. Oli molempia osapuolia tyydyttävä kokemus...🤓

      • Anonyymi

        Kumpikohan vietteli kummankin ? 😍


      • Anonyymi

        Olikohan vaimosi sisko tullut siitä raskaaksi ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan vaimosi sisko tullut siitä raskaaksi ?

        Tiedän tapauksen jossa poika teki miehen työn ja mamman masu kasvaa kun alkoivat nukkumaan samassa sängyssä.


    • Anonyymi

      Pääsispä perheystäväksi tällaiseen ja itsekin osalllistumaan.
      M40 satakunta

    • Anonyymi

      "Sillälailla" sanoi Tarvajärvikin aikoinaan!
      Mahtavaa opetusta poijalle....

    • Anonyymi

      Surullista kun pää on noin sairas eikä hae apua.

    • Anonyymi

      Kyllä nämä äiyi-poika jutut ovat tosi suosittuja kun ajatellaan niiden tarinoinoiden lukukertoja ja kuinka netti on pullollaan juuri äiti(poika seksistä. Minullakin on eräs tuttavaperhe ja heidän aikamiespoikansa asuu vielä kotona. Perheen isä on työkaverini ja pyysi minut kerran viikonloppuna saunankorjaustalkoisiin. Minhän lupasin. Perjantaina aloitetiin ja saatiin hommat valmiiksi lauantain iltapäivällä ja sitten sauna lämpiämään. Hämmästyin, kun vajaa kolmekymppinen poika äitinsä kanssa meni ensin yhdessä saunaan! Katsoin kysyvästi kaveria, joka siihen vaan sanoi, että kun ne niin tykkäävät toisistaan, niin hän on antanut sen olla. MInua asia hioukan kiihotti, mutta en sanonut mitään, nyökkäsin vaan. Pariskunta tuli takaisin aikansa saunottuaan hehkuvan punaisina ja emäntä patisti meidät saunaan ja lupasi laittaa iltapalaa sillä aikaa. Olimme isännän kanssa ottaaneet muutaman paukut toisten ollessa saunassa ja lauteilla otin asian puheeksi. Hän kertoi, että muija ja poika olivat olleet ydessä jo pojan ollessa vielä 16 vuotias!! Siis useita vuosia. Kun utelin että eikö se häntä haitannut, hän sanoi, että kun tykkäävät toisistaan, niin mikä ettei ja hän oli aina silloin tällöin vielä saanut vierestä katsella naimahommia.. Siinä vaiheessa minulla jo seisoi ja sanoi kaveriolleni, että en ikinä uskonut tuollaisten juttujen kiihottavan minua, muttä tämä kyllä kiihottaa... Ihan kuin yhteisestä käskystä aloimme runkkaamaan siinä ja lopulta toisiltamme ja silloin sain pitkästä aikaa myös imeä kyrpää!! Imi hän kyllä minultakin. Menimme takaisin tupaan, missä oli lämmintä iltapalaa tarjolla, ja tietenkin juomaa. Sen jälkeen äiti ja poika katosivat yläkerran makuuhuoneeseen ja minä isännän kanssa alakerran suureen makkariin, missä vietin mahtavan yön hänen kanssaan. Aamulla heräsimme emännän taputellessa meitä olalta kutsuen aamupalalle ja kyseli samalla sitä miten meidän yömme oli mennyt. Tiesi hyvin mitä olimme tehneet. Sain olla usein heidän vieraanaan, mutta eivät antaneet minun katsella vierestä kun poika pani äitiään.

    Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe