Viime vuonna petin silloista tyttöystävääni Tiinaa useita kuukausia, kunnes jäin kiinni uudenvuoden aikoihin.
Tiina oli uskomattoman seksikäs ja suunnitteli selvästi yhteistä tulevaisuuttamme paljon pidemmäle, kuin minä. Hormoonini hyrräsivät enkä voinut vastustaa kiusaustani, kun työ paikalla minua alkoi kiehnäämään hemmetin hyvännäköinen nymfomaani mirri.
Nussin tuota mirriä työpaikalla ja hänen kodissaan, kun lähdin iltaisin usein ”lenkille”.
Lopulta käry kävi kun yhteinen tuttavamme oli nähnyt meidän menevän käsi kädessä tuon mirrin kämpille.
Selitykset eivät auttaneet vaan Tiina halusi erota minusta heti toivottaen onnea minulle ja suhteemme särkeneelle huoralle. Lähtiessään hän vielä vannoi kostavansa minulle.
Helmikuussa tapasin Tiinan sattumalta kaupassa ja yllätyin, kun hän tuli juttelemaan, kuin mitään ei olisi koskaan edes tapahtunut.
Hän pyysi minua luokseen käymään, että voisimme muutaman lasillisen ääressä muistella meidän hyviä aikojamme.
Sovimme, että menisin seuraavana iltana hänen luokseen. Koska minullakaan ei sattumoisin nyt ollut ketään jarrua ja olin joutunut olemaan puutteessa luvattoman pitkän ajan tuo kutsu tuli kuin tilauksesta ja kuvittelin jo mielessäni kuinka pääsisin lämmittelemään meidän suhdettamme hänen jalkojensa väliin.
Seuraavana iltana soitin toiveikkaana hänen ovikelloaan, mulkkuni jo hieman innostuen, kuvittelemastani tulevasta sovun hieronnasta.
Juttelumme tuntui alkavan siitä mihin se loppui silloin, kun meillä meni vielä hyvin, odotukseni olivat korkealla ja ajattelin pääseväni työntymään hänen pilluunsa vielä tälle yölle ja kaikki olisi taas hyvin.
Toisin kävi... hän oli sekoittanut juomaani jotain tyrmäystippoja ja ennen kuin lopullinen uni minut yllätti näin hänen ivallisen ilmeensä ”minähän sanoin, että kostan... nyt sen aika koittaa... et satuta enää ketään....”
”Katsokaapas huorapukkihan taitaa jo herätä viimeiselle tuomiolle” Tajusin pikkuhiljaa että minun kädet oli sidottuna selän taakse ja jalat oli yhdessä nilkoista ja sen lisäksi olin alastomana.
Joku nosti minut ylös polvilleni, vielä usvaisella ka tseellani näim edessäni matalan lankkupöydän ja sen takana istui Tiina ja kaksi muuta, minulle tuntematonta naista tuoleissaan. En nähnyt heitä selvästi, koska valo oli suunnattu minuun päin, mutta Tiinan vasemmalla puolella oli plondi nainen seksikkäissä vaatteissa ja oikealla puolella oli oikein pirullisen näköinen, rajusti meikattu prunette.
Takanani oleva nainen piteli minua kuristusotteella kaulastani kiinni, pitäen minut kontallaan polvellaan selästäni painaen.
Plondi alkoi julistamaan ”sinut on tuotu oikeusistuimen eteen syytettynä tyttöystäväsi Tiinan pettämisestä huoran kanssa työpaikallasi ja huoran luona.Tätä on todisteiden mukaan tapahtunut useita kertoja ja olet ollut tietoinen siitä Tiinalle tuottamastasi tuskasta. Voiko syytetty kiistää teot?”
Vielä tyrmäystipoista sekaisena yritin selvittää mitä oli tapahtumassa, harhaileva poissa oleva katseeni ja hiljaisuus olivat ilmeisesti tälle tuomioistuimelle merkkinä siitä, että myönsin teot.
”Koska oikeus on todennut, että olet todistettavasti pettänyt Tiinaa huoran kanssa, tuomitsemme sinut menettämään kiveksesi, jotta vastaavaa et pääse ikinä tekemään kenellekään toiselle. Tuomio on nyt lainvoimainen ja tuomio laitetaan täytäntöön välittömästi”
Pallin murskaaja
14
6203
Vastaukset
- Anonyymi
Ennen kuin ehdin valittamaan tuomiostani oil tuo pirullisen näköinen prunette venyttämässä kassejani ja pujotti narusilmukan vasemman kivekseni ympärille, kiristi sen ja kiinnitti lankkupöydän toiselle puolelle siten että vasen pallini oli pöydällä pussit epäinhimillisesti venytettynä.
”Onko sinulla pyykkiin meneviä pikkuhousuja, voitais laittaa esipesuun” prunette kysyi Tiinalta. Tiina kävi hakemassa likaisa pikkareita pyykkikorista ja heitti ne lankkupöydälle ”kyllä näitä aina riittää, kun niitä välillä kastuu pillumehuihin ja välillä lirahtaa pissaakin”
”Nämä ovat hyviä äänenvaimentimia ja saavat samalla esipesun jos vain kuolaa riittää, sillä kohta tämä nilviäinen huutaa” sanoi prunette tukkien pikkuhousuja suuni täyteen.
Tämän jälkeen hän otti käteensä vasaran, plondi julisti ”tuomitun halutaan rangaistuksessa kokevan samaa tuskaa jota Tiina on joutunut kokemaan”. Prunette katsoi Tiinaa ja tämä nyökkäsi hitaasti.
Näin Tiinan nautiskelevan ilmeen, kun prunette kohotti vasaran... sitten vasara iskeytyi lankkupöydän päällä olleeseen palliini täydellä voimalla murskaten sen pöytää vasten... valtava tuska lävisti koko ruumiini... takanani oleva nainen löysäsi otteensa jolloin lyyhistyin lattiale tajuten että lantioni jäi ilmaan tuon pirullisen narun hirttäessä minut vielä pallistani roikkumaan... sitten tajuntani sammui.
Epämääräisen ajan jälkeen tulin tajuihini ja olisin samantien halunnut vaipua sinne takaisin valtavan kivun raadellessa lantiotani. Minä makasin nyt lattiallla naisten edessä kouristelemassa tuskissani ja kuulin Tiinan äänen ”Siru on lääkäri ja päästää sinut tuskistasi heti kun nöyrästi pyydät häntä poistamaan kiveksesi, muutoin saat kokeilla montako päivää kestät kipua ja tiedosta se, että tuo palli pitää sinulta kuitenkin poistaa koska se on nyt murskana”
Koska en kyennyt jäsentelemään päässäni oikeaa vastausta tähän tilanteeseen, naiset lähtivät parvekkeelle tupakalle jättäen minut yksin tuskani kanssa punnitsemaan eri vaihtoehtoja.
Tullessaan takaisin Tiina silitteli hiuksiani ja kysyi lempeästi millaiseen tuokseen olin tullut ja kertoi, että tuska helpottaisi heti kun tuo kipuileva kives poistettaisiin.
Lopulta minulla ei ollut vaihtoehtoa, kipu piti minua koko ajan tajunnan rajamailla, joten kuiskasin hiljaa tuolle plondille... Sirulle ”voisitko poistaa tämän tuskan” ”eli palli pois?” kysyi Siru vielä varmistukseksi... ja minä nyökkäsin kyynelten valuessa silmistäni, saatanan Tiina!- Anonyymi
Luvan saatuaan naiset auttoivat minut selälleen tuolle samalle lankkupöydälle, minut istutettiin puoli istuvaan asentoon isojen tyynyjen päälle, lantioni sidottiin pöytään vyöllä ja jalkani sidottiin koho asentoon... olin valmiina leikkaukseen.
Tässä vaiheessa näin kyynelten läpi kuinka vasen kivekseni oli paisunut valtavaksi, sinipunaiseksi möykyksi. Istuma asennolla oli haettukin sitä että näkisin vielä oman pallini poiston.
Siru toi leikkausvälineet jalkojeni väliin ja alkoi puhdistaa pallejani puhdistusaineella, nyt näin ensimmäisen kerran neljännen paikalla olleen naisen, puna tukkainen, selkeästi bodausta harrastava hoikka nainen, tuli avustamaan Sirua.
Tiina ja brunette istuivat tuoleissaan vieressäni ja seurasivat aitiopaikalta alkavaa operaatiota.
Saatuaan puhdistuksen tehtyä Siru otti käteensä leikkausveitsen ”nyt sitten olet paikallasi ja hengittelet rauhallisesti, minun pitää tehdä tavanomaista pitempi viilto, koska tuo palli on niin paisunut... ja nyt vähän kirpaisee”
Itseasiassa en tuntenut muun tuskan seasta kirpaisua ollenkaan mutta näin kuinka kivespussini yläosaan ilmestyi viilto haava ja Sirun puristaessa pussia sieltä pullahti esiin tummanpuhuva, lähes musta möykky... ei helvetti... se on minun pallini... kyyneleet alkoivat taas valua valtoimenaan, olisin halunnut pitää pallini mutta jatkuva tuska laittoi minut turvautumaan oljenkorteen, että tuska hellittäisi tämän jälkeen.
”Oho onpas se pahasti vaurioitunut, tämä oli jo korkea aika poistaa” Siru sanoi valmistautuessaan katkaisemaan siemenjohtimen, hermot ja verisuonet ja irroittamaan kiveksen lopullisesti minusta. ”Noinko se menee huonoon kuntoon pikku kopsusta” nauroi prunette muiden yhtyessä nauruun, kuin hyväänkin vitsiin.
Lopulta veitsen viilto ja pallini oli irrallaan Sirun kädessä, hän laittoi sen teräskulhoon ja alkoi viimeistelemään työtään liimaamalla leikkaushaavan kiinni.
Tuskani loppui aika nopeasti muuttuen lantion alueella tuntuvaksi jyskyttäväksi jomotukseksi.
Lopulta minut irroitettiin siteistä ja eteeni tuotiin astia, jossa oli tuo minusta juuri poistettu, lämmin vaurioitunut kives. Tiina otti minua hiuksista kiinni ja käänsi itkuiset kasvoni itseensä päin
”minähän sanoin, että kostan sen että kävit nussimassa sitä huoraa, ennen kuin lähdet täältä talosta sinun toinenkin pallisi nähdään tässä kulhossa, sinä saat itse päättää otetaanko se ehyenä vai samanlaisena murskana kuin tämäkin mutta voit olla varma, että se toinenkin poistetaan ja sitten et nussi enää ketään”
Ei helvetti tämä voi tapahtua minulle... käperryin lattialle ja halusin vain nukkua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ei helvetti tämä voi tapahtua minulle... käperryin lattialle ja halusin vain nukkua.Jatkoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkoa
Heräsin aamulla samasta paikasta lattialta, olin saanut nukuttua vaikka jatkuva vihlova kipu tuntui lantioni alueella.. kovin tuska oli kuitenkin hellittänyt kiveksen poiston myötä.
Avasin silmäni ja yritin hahmottaa tilannetta, olin menettänyt toisen pallini ja vaarana oli, että menettäisin myös viimeisen, joten nyt pitäisi saada naiset ja etenkin Tiina leppymään ja päästämään minut menemään.
Huomasin, että käteni olivat edessä käsiraudoissa, kaulassani oli panta josta lähti pitkä naru, lopulta huomasin myös naiset, jotka katselivat ulos ikkunasta välillä huudahdellen tyytyväisen kuuloisesti.
”Katsokaapas...huorapukki on herännyt, hakekaapa se tänne katselemaan lintujen ihanaa elämää” Tiina sanoi.
Bodari punapää ja brunette tulivat luokseni, kiskaisivat minut jaloilleen ja lähtivät kuljettamaan minua kohti ikkunaa, minä yritin kävellä mukana mutta viiltävä kipu tuntui halvaannuttavan koko alaruumiin, joten siirtyminen oli lähinnä minun raahaamistani.
Päästyäni ikkunan luo Tiina osoitti ulos ”mukava seurata, kun linnut ruokailevat.. katso noita talitiaisia kuinka niille maistuu meidän tarjoama ateria, pahus kun yksi harakka yrittää väkisin viedä ruuan pikkulinnuilta”
Katsoin ulos, siellä oli lintujen ruokinta paikka, jossa roikkui talipalloja... ja talipallojen verkossa... minulta poistettu, lähes musta kives.
”meinattiin heittää sinun palli roskiin mutta päätettiin lopulta laittaa se luonnon kiertokulkuun ja ruokkia sillä lintuja... katsoppa kuinka innolla ne sitä nokkivat... taitaa olla sinulla maukkaat pallit lintujen mielestä”
Koko nais kaarti hörähti nauramaan mutta minä katsoin kauhuissani kuinka pikkulinnut todellä näyttivät nokkivan mieluummin palliani, kuin talipalloja.
Kiveksestä puuttui jo selkeitä paloja ja sen pinnalla oleva kalvo roikkui revittynä... taas pikkulinnut lehahtivat lentoon kun harakka teki hyökkäyksen käyden naukkaamassa ison palan ja lähti syömään sitä läheiseen kuuseen.
Tunsin voivani pahoin katsellessani tuota näytelmää mutta naiset... etenkin Tiina katseli sitä selvästi innoissaan ”harmi että sinulla ei ole noita kuin kaksi... olisin mielelläni syöttänyt sellaisen myös kissalle”
Mites on.. otetaanko toinenkin pois samantien, kysyi Siru Tiinalta ja samalla näin kuinka tuo pirullinen brunette näytti jo valmistautuvan.
”Annetaan vielä kärsiä... keksitään jotain kivaa” vastasi Tiina
Samassa puhelimeni alkoi soida... Tiina katsoi näyttöä ja toi puhelimen minulle vahingon iloisena ”Nilviäisen huora äiti soittaa, nyt vastaat siihen kiltisti, että kaikki on hyvin ja olet uuden tyttöystävän luona” samalla painaen kaiuttimen päälle jotta kaikki kuulivat.
”Hei äiti” sain vastattua mahdollisimman luonnollisella äänellä. ”Missä olet, kun ei ole näkynyt eikä kuulunut” kysyi äitini ”olen yhden dooriksen luona ja tulen kyllä kotiin kun ehdin”
”Ai sinulla on siellä tyttöystävä... no jospa se olisi nyt parempi, kuin se Tiina”
Jonkin aikaa juteltuamme lopetin puhelun ja Tiina nappasi puhelimen kädestäni vihaisena ”Saatanan huora ämmä, ei ihme että sinusta on tullut tuollainen sekasikiö”
” Tiedätkö... jos hakisimme tuon huora äitisi tänne niin voisit nussia sitä.. se kun tuntuu niin rakastuneen sinuun... tai onhan sinulla se pikku sisko... jos haetaan se pikkuhuora tänne ja saat siittää sen paksuksi viimeisellä kivekselläsi, sillälailla sisäsiittoisetihan teidän hullu suku on varmaan lisääntynytkin” raivosi Tiina silmät salamoiden.
Toiset olivat aivan hiljaa... ja niin olin minäkin, jotenkin tiesin että Tiina voisi tuossa mielentilassa jopa toteuttaa uhkauksensa... ja minulle olisi nyt tärkeintä vain päästä täältä pois.
”Nostakaa se äitin pikku sekopää ylös niin laitetaan siittiöihin liikettä” Tiina huusi ja samalla bodari ja brunette nostivat minut kunnolla seisomaan Tiinan eteen, Tiina potkaisi jalkojani levälleen ja seuraava voimakas potku tuli jalkojeni väliin osuen voimalla ainoalle kivekselleni... valtava tuska lävisti kehoni ja taituin välittömästi linkkuveitsi asentoon ja putosin tuskissani lattialle, kun naiset irrottivat otteensa minusta.
Itkin tuskaani lattialla, kun Tiina kumartui viereeni ja kuiskasi herttaisella äänellä ”ajattele jos sinulla olisi vielä kaksi pallia niin kipu olisi tuplasti kovempi... kiitäthän nyt kauniisti, kun olen puolittanut kipusi”
Kun en heti ehtinyt vastaamaan tuli seuraava potku ja vielä lujempaa pallilleni... ennen kuin tajuntani sammui ehdin vaistomaisesti kuiskata ”kiitos Tiina” - Anonyymi

Kun en heti ehtinyt vastaamaan tuli seuraava potku ja vielä lujempaa pallilleni... ennen kuin tajuntani sammui ehdin vaistomaisesti kuiskata ”kiitos Tiina”Jatkoa kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkoa kiitos
Lopulta tajuntani alkoi palautua, sykkivä kipu lantiossani pakotti minut makaamaan sikiö asennossa lattialla samalla kun yritin hahmottaa naisten olinpaikkaa.
Kivun hieman hellitettyä nousin vaivalloisesti istumaan huomatakseni naisten innolla seuraavan lintujen ruokailua, enkä usko että he seuraavat niinkään talipallojen syöntiä.
”Nilviäinen heräsi” julisti Tiina vahingoniloisella äänellä ”hakekaa raukka tänne meidän seuraamme niin sen ei tarvitse yksin miettiä lattialla nussisiko mieluummin äitiä vai siskoa”
Taas brunette ja bodari tulivat luokseni tempaisten minut ylös ja lähtivät taluttamaan ikkunalle ”katsoppa ensimmäinen on kohta syöty... pitäisikö meidän uhrata toinenkin lintujen hyväksi” pohti Tiina, brunette ja bodari näyttivät pirullisella ilmeellään vain odottavan käskyä kaataa minut kastroitavaksi penkille, Sirun silmistä sen sijaan näin pienen säälin pilkahduksen ja ajattelin jopa, että jos saisin hänet puolelleni niin voisin lopulta päästä täältä pois näillä vaurioilla.
”Joo eiköhän leikata toinenkin pois niin pääsee nilviäinen äitinsä kainaloon itkemään” sanoi Tiina pohdiskelevasti, samalla kasikko alkoi vääntää minua penkille selälleni ja vaikka kuinka yritin rimpuilla en mahtanut heille mitään, silloin minulta pääsi itku ”älkää...anteeksi Tiina...anteeksi...teen mitä ikinä tahdotte mutta älkää tehkö sitä...älkää”
”teet siis ihan mitä halutaan?” kysyi Tiina ja minä myöntelin itkien, tarttuen viimeiseen oljenkorteen. ”nostakaa huorapukki pystyyn”, pian seisoin nyyhkyttäen ja täristen naisnelikon edessä, Tiina haki kaikille naisille tuolit ja he istuutuivat parin metrin päähän eteeni ”runkkaa” sanoi Tiina vahingon iloisesti virnistäen ”mitä... tässäkö... miten?” yritin selventää ajatuksiani ja tilannetta
”siis eikö nilviäinen tiedä miten runkataan... ota pippeli käteen ja ala vemputtaa”
Nyt näin myös Sirun katseessa pirullista odotusta ja tiesin etten pääsisi tästä pinteestä kuin hyvällä tuurilla, joten otin velton kaluni käteen ja yritin saada sitä heräämään.
Aikani yritystäni katsottuaan Tiina tempaisi pöksynsä pois ja avasi haaransa ”autetaan pojua irti estoista”. Kuin käskystä myös muut riisuivat pöksynsä ja siinä oli minun edessäni
neljä pillua Tiinan kostea, runsailla häppäreilla oleva pillu johon olin useasti päässyt paineeni purkamaan, bruneten karvaton pillu joka oli kuin kirveellä viilletty, siisti, kaunis, Sirun kaunis pillu joka tiukoissa trikoissa paljastaisi upean kamelin varpaan, Siru oli aito blondi pääteltynä hennosta vaaleasta häpykarvoituksesta ja lopuksi tuo bodari punapää, jonka pillu oli selkeästi kiimasta kostea ja joka näytti samalta, kuin hänen lihaksensa...jos sinne kalunsa työntää se saattaa purra kalun poikki.
Tätä näkyä ei tarvinnut katsoa kuin hetken, kun kaluni seisoi jäykkänä ja lantion alueen kipu tuntui hetkeksi pois pyyhkäistyltä. Katsoin kiihkoissani noita kauniita pilluja joita jokainen hiljalleen hyväili katsoen runkkaus näytöstäni kiihkoissaan.
Jonkin aikaa runkattuani tunsin tutun tunteen, kun ainoa kivekseni oli valmiina tyhjentämään spermat ulos ”minulta tulee... mihin saan tulla?” kysyin runkkaamistani hurmioituneena katselevalta Tiinalta mutta vastausta en koskaan ehtinyt saada, voimakas orgasmi vyöryi ylitseni ja siemeneni purkautui valtavalla voimalla useina ryöppyinä naisten eteen lattialle.
Purkauduttuani seisoin hölmän näköisenä naisten edessä juuri lauennut kalu kädessäni, enkä tiennyt mitä seuraavana pitäisi tehdä, havaitsin että kaikilla naisilla oli pillut nyt selkeästi märkinä.
Tiina nousi ensimmäisenä ylös ja tuli eteeni ilman pöksyjä, kuin myrskyn merkki ”Saatanan huorapukki... huomasin että katselit nytkin runkatessa vain toisten pilluja” yritin kiistää asian ja uskotella Tiinalle, että juuri hänen kaunista pillua katsellessani tulin, kun Siru puuttui keskusteluun ”kyllä se minun pillua näytti katselevan roiskiessaan” yritin vielä kiistää mutta se loppui kipeään avariin, jonka Tiina lähetti poskelleni voimiensa takaa ”nyt siivoat jälkesi”.
Korvani piippasi läimäisystä ”millä minä siivoan” kysyin itkun sekaisella äänellä. ”saatanan nilviäinen, kun sinulle pitää kaikki opettaa... kontalleen...kieli ulos ja nielet joka helvetin roiskeen, luulitko että me siivotaan sinun sotkut.
Laskeuduin kontalleni ja aloin nyyhkyttäen siivota spermojani kielelläni. - Anonyymi

Laskeuduin kontalleni ja aloin nyyhkyttäen siivota spermojani kielelläni.Lopulta olin saanut nuoltua ja nieltyä pölyn ja muun lian mukana spermani ja nostin kyynelien kasteleman katseeni Tiinan suuntaan, kuin odottaen lopulta armahdusta... jota ei tullut.
”Muistatko huorapukki, kun nait minua viime juhannuksena kännissä perseeseen? Voitko edes arvata miltä se tuntui, et edes käyttänyt muuta liukastetta, kuin omaa sylkeäsi... se sattui... se sattui SAATANASTI ! mutta sinä vitun nilviäinen siitä paskat välitit, MUISTATKO?”
Hädissäni yritin valita oikeita sanoja ”niin mutta minä luulin että sinäkin tykkäsit... ja mehän oltiin niin kännissä... anteeksi jos satutin” sopersin itkuisella äänellä. Tiina käveli hitaasti luokseni silmät salamoiden, riuhtaisi pääni takakenoon ja työnsi samantien märän pillunsa naamalleni alkaen hieromaan sitä edes takaisin.
”Tulkaa tytöt tekin puhdistamaan pillunne... en tiennytkään että tällä on näin hyvän tuntuinen nenä” jälleen kaikki nauroivat ja tulivat yksi toisensa jälkeen hieromaan limojaan pitkin naamaani.
”Nyt kun sinä vielä pystyt nauttimaan seksistä, hmmm.. sanotaan puoliteholla (vittumaista naurua) niin Sirulla on mukanaan kiva kapine, jota varmaan haluat vielä kokeilla...ETKÖ HALUAKIN?” Karjui Tiina edessäni.
En tietenkään halunnut, halusin vain pois tästä helvetistä ”hiljaisuus on myöntymisen merkki” kuiskasi Tiina korvaani, Siru poistui jo toiseen huoneeseen ja palasi pian kädessään valtava tekokyrpä ja jotain valjaita.
”Tiedätkö mikä tuo on... ja mitä sillä tehdään” Tiina kysyi ja virnisti, minulla oli jo aavistus mutta en halunnut pukea sitä sanoiksi vaan tuijotin ilmeettömänä Sirua, joka pujotteli dildoa kiinni valjaisiin.
”Tämä on kuule tällainen vyödildo, jolla nainen voi leikkiä miestä” kertoi Siru samalla, kun alkoi pukemaan keksintöä Tiinan lantiolle.
Pian Tiina käveli lattialla edestakaisin esitellen julmettua tekokyrpää, joka vaappui valjaissa hänen edessään, askelten tahtiin.
”No niin huora nojaappa tuohon penkkiin ja pyllistä, tätä karjua panettaa aivan hemmetisti” Muut naiset tirskuivat jayllyttivät minua tottelemaan, mutta minulla ei tullut mieleenkään totella vaan yritin nopealla liikkeellä nousta ylös ja paeta talosta...vaikkapa sitten täysin alasti.
Ehdin ottaa muutaman juoksuaskelen kohti ovea, kun kaulassani olevassa pannassa edelleen kiinni oleva köysi kiristyi ja kaaduin nykäisyn johdosta kipeästi lattialle ja saman tien brunette, bodari ja Siru olivat kimpussani ”mihinkä huora oli menossa?” ilkkui Tiina ison kyrvän heiluessa haaroissaan.
”Kuule, jos sinä olet pannut Tiinaa perseeseen, niin pitää kai sinunkin pystyä samaan” sanoi brunette samalla kun he siirsivä tiukassa otteessa minua kohti matalaa penkkiä. Yritin pyristellä vastaan kaikin voimin, koska tiesin että jos he saavat minut tuohon polvilleen niin takuulla sattuu, siitä nuo hullut pitäisivät huolta.
Pyristelystäni huolimatta olin kohta mahallani penkillä, polvet lattialla, bruneten istuessa päälläni ja Sirun tai bodarin sitoessa minua kiinni penkkiin. Tunsin selvästi selkääni vasten paljaan lämpimän pillun bruneten hieroessa sitä hitaasti selkääni vasten.
Lopulta minut oli köytetty niin huolella penkkiin etten pystynyt liikahtamaankaan, olin polvillani lattialla ja perseeni oli penkin reunalla, kuin tarjolla pantavaksi ja arvasin, että he aikoivat seuraavaksi raiskata minut... ja tämä vain sen takia, että olin kerran kännissä mennyt väärälle reiälle ilman lupaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopulta olin saanut nuoltua ja nieltyä pölyn ja muun lian mukana spermani ja nostin kyynelien kasteleman katseeni Tiinan suuntaan, kuin odottaen lopulta armahdusta... jota ei tullut.
”Muistatko huorapukki, kun nait minua viime juhannuksena kännissä perseeseen? Voitko edes arvata miltä se tuntui, et edes käyttänyt muuta liukastetta, kuin omaa sylkeäsi... se sattui... se sattui SAATANASTI ! mutta sinä vitun nilviäinen siitä paskat välitit, MUISTATKO?”
Hädissäni yritin valita oikeita sanoja ”niin mutta minä luulin että sinäkin tykkäsit... ja mehän oltiin niin kännissä... anteeksi jos satutin” sopersin itkuisella äänellä. Tiina käveli hitaasti luokseni silmät salamoiden, riuhtaisi pääni takakenoon ja työnsi samantien märän pillunsa naamalleni alkaen hieromaan sitä edes takaisin.
”Tulkaa tytöt tekin puhdistamaan pillunne... en tiennytkään että tällä on näin hyvän tuntuinen nenä” jälleen kaikki nauroivat ja tulivat yksi toisensa jälkeen hieromaan limojaan pitkin naamaani.
”Nyt kun sinä vielä pystyt nauttimaan seksistä, hmmm.. sanotaan puoliteholla (vittumaista naurua) niin Sirulla on mukanaan kiva kapine, jota varmaan haluat vielä kokeilla...ETKÖ HALUAKIN?” Karjui Tiina edessäni.
En tietenkään halunnut, halusin vain pois tästä helvetistä ”hiljaisuus on myöntymisen merkki” kuiskasi Tiina korvaani, Siru poistui jo toiseen huoneeseen ja palasi pian kädessään valtava tekokyrpä ja jotain valjaita.
”Tiedätkö mikä tuo on... ja mitä sillä tehdään” Tiina kysyi ja virnisti, minulla oli jo aavistus mutta en halunnut pukea sitä sanoiksi vaan tuijotin ilmeettömänä Sirua, joka pujotteli dildoa kiinni valjaisiin.
”Tämä on kuule tällainen vyödildo, jolla nainen voi leikkiä miestä” kertoi Siru samalla, kun alkoi pukemaan keksintöä Tiinan lantiolle.
Pian Tiina käveli lattialla edestakaisin esitellen julmettua tekokyrpää, joka vaappui valjaissa hänen edessään, askelten tahtiin.
”No niin huora nojaappa tuohon penkkiin ja pyllistä, tätä karjua panettaa aivan hemmetisti” Muut naiset tirskuivat jayllyttivät minua tottelemaan, mutta minulla ei tullut mieleenkään totella vaan yritin nopealla liikkeellä nousta ylös ja paeta talosta...vaikkapa sitten täysin alasti.
Ehdin ottaa muutaman juoksuaskelen kohti ovea, kun kaulassani olevassa pannassa edelleen kiinni oleva köysi kiristyi ja kaaduin nykäisyn johdosta kipeästi lattialle ja saman tien brunette, bodari ja Siru olivat kimpussani ”mihinkä huora oli menossa?” ilkkui Tiina ison kyrvän heiluessa haaroissaan.
”Kuule, jos sinä olet pannut Tiinaa perseeseen, niin pitää kai sinunkin pystyä samaan” sanoi brunette samalla kun he siirsivä tiukassa otteessa minua kohti matalaa penkkiä. Yritin pyristellä vastaan kaikin voimin, koska tiesin että jos he saavat minut tuohon polvilleen niin takuulla sattuu, siitä nuo hullut pitäisivät huolta.
Pyristelystäni huolimatta olin kohta mahallani penkillä, polvet lattialla, bruneten istuessa päälläni ja Sirun tai bodarin sitoessa minua kiinni penkkiin. Tunsin selvästi selkääni vasten paljaan lämpimän pillun bruneten hieroessa sitä hitaasti selkääni vasten.
Lopulta minut oli köytetty niin huolella penkkiin etten pystynyt liikahtamaankaan, olin polvillani lattialla ja perseeni oli penkin reunalla, kuin tarjolla pantavaksi ja arvasin, että he aikoivat seuraavaksi raiskata minut... ja tämä vain sen takia, että olin kerran kännissä mennyt väärälle reiälle ilman lupaa.En kääntänyt katsetta taakseni, mutta vaistosin, että Tiina laskeutui taakseni kontalleen ja oli valmis alistamaan minua tuolla tekokyrvällä. ”Haluatko että sylkäisen liukasteeksi... vai nussinko kuivana” hän kysyi, purskahdin jälleen itkemään ja anelemaan pois pääsyä ”siis et halua liukastetta... selvä” samalla tunsin kuinka tuo valtava kapine painautui vasten peräaukkoani valmiina seivästämään minut, ”ei...ei, laita liukastetta, älä viitsi Tiina rakas... älä...päästä minut menemään” yritin kauhuissani anella mutta kuulin vain pari sylkäisyä takaani ”nyt on laitettu tarpeeksi liukastetta, rentoudu huora niin tämä ei satu niin paljoa” Dildon pää alkoi painaa vasten peräaukkoani voimalla ”tiukka perseinen huora” Tiina ähisi ja lopulta reikäni aukesi voiman edessä ja huutoni saattelemana tuo julmettu kapine solahti suoleeni, kipu oli käsittämätön ja huusin suoraa huutoa kyyneleiden sumentaessa silmäni.
Bodari kumartui puoleeni ja sanoi hiljaa ”Nyt tiedät miltä Tiinastakin tuntui, kun nussit häntä väkisin peppuun”, tuntui että Tiina sai taas raivon paalle ja runttasi valtavan kalun juurta myöten sisälleni ”nyt saat kyrpää niin ettet huomenna istu etkä astu, nyt alkaa naiminen... vingu kuin sika” ulos veto ja raju sisään työntyminen... ja minä vinguin...kuin sika.
Tiina jatkoi kauan raiskaamistani, hitaasti ulos ja voimalla sisääni, tuntui että repeän, kipu raastoi sisuksiani ”nyt en jaksa... vaihdetaan” huohotti Tiina ja dildon ollessa juurta myöten sisälläni naiset vaihtoivat paikkaa valjaissa. Taakseni tuli nyt tuo pirullinen, ilmeisen kova kuntoinen bodari, joka aloitti heti raiskaamisen voimalla ”jatka vinkumista...se on niin kiihottavaa”... ja minä vinguin...itkin ja vinguin.
Valjaissa kävi vuorollaan jokainen naisista ja kun he lopulta olivat alistaneet minua tarpeeksi ja viimeisenä vuorossa ollut Siru kiskaisi dildon pois sisältäni viimeinen tuskan aalto johdatti minut taas armeliaaseen tajuttomuuteen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kääntänyt katsetta taakseni, mutta vaistosin, että Tiina laskeutui taakseni kontalleen ja oli valmis alistamaan minua tuolla tekokyrvällä. ”Haluatko että sylkäisen liukasteeksi... vai nussinko kuivana” hän kysyi, purskahdin jälleen itkemään ja anelemaan pois pääsyä ”siis et halua liukastetta... selvä” samalla tunsin kuinka tuo valtava kapine painautui vasten peräaukkoani valmiina seivästämään minut, ”ei...ei, laita liukastetta, älä viitsi Tiina rakas... älä...päästä minut menemään” yritin kauhuissani anella mutta kuulin vain pari sylkäisyä takaani ”nyt on laitettu tarpeeksi liukastetta, rentoudu huora niin tämä ei satu niin paljoa” Dildon pää alkoi painaa vasten peräaukkoani voimalla ”tiukka perseinen huora” Tiina ähisi ja lopulta reikäni aukesi voiman edessä ja huutoni saattelemana tuo julmettu kapine solahti suoleeni, kipu oli käsittämätön ja huusin suoraa huutoa kyyneleiden sumentaessa silmäni.
Bodari kumartui puoleeni ja sanoi hiljaa ”Nyt tiedät miltä Tiinastakin tuntui, kun nussit häntä väkisin peppuun”, tuntui että Tiina sai taas raivon paalle ja runttasi valtavan kalun juurta myöten sisälleni ”nyt saat kyrpää niin ettet huomenna istu etkä astu, nyt alkaa naiminen... vingu kuin sika” ulos veto ja raju sisään työntyminen... ja minä vinguin...kuin sika.
Tiina jatkoi kauan raiskaamistani, hitaasti ulos ja voimalla sisääni, tuntui että repeän, kipu raastoi sisuksiani ”nyt en jaksa... vaihdetaan” huohotti Tiina ja dildon ollessa juurta myöten sisälläni naiset vaihtoivat paikkaa valjaissa. Taakseni tuli nyt tuo pirullinen, ilmeisen kova kuntoinen bodari, joka aloitti heti raiskaamisen voimalla ”jatka vinkumista...se on niin kiihottavaa”... ja minä vinguin...itkin ja vinguin.
Valjaissa kävi vuorollaan jokainen naisista ja kun he lopulta olivat alistaneet minua tarpeeksi ja viimeisenä vuorossa ollut Siru kiskaisi dildon pois sisältäni viimeinen tuskan aalto johdatti minut taas armeliaaseen tajuttomuuteenVielä jatkoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jatkoa
En tiedä kauanko armeliasta tiedottomuutta kesti, oliko sama päivä vai ei mutta lopulta palasin todellisuuteen ja nousin kivuliaasti kontalleni, Tiina oli oikeassa sanoessaan etten raiskauksen jälkeen istu enkä astu, peräaukkoani poltti ja tuntui että se ammottaa revittynä avoimena, jokainen liike aiheutti tuskaa sisälläni.
”No niin huora äidin homo nilviäinen heräilee...YLÖS” karjaisi Tiina tervehdyksensä. Vaivalloisesti nousin jaloilleni tuskan kyynelten valuessa silmistäni ”armahda jo Tiina...etkö jo ole saanut kostosi” yritin anella
”vai saanut kostoni... että pääsisit täältä yhden pallin menetyksellä jatkamaan pettäjän uraasi, ei kuule nilviäinen onnistu, mutta on minulla iloisiakin uutisia nimittäin mahdollisesti pääset jo tänään huora äitisi helmoihin”
Tiesin sen tarkoittavan vain yhtä asiaa ja yritin keksiä keinoa jolla saisin sen estettyä tai ainakin jatko aikaa. Tiina tuli eteeni hymyillen pirullisesti ja aloitti herttaisella äänellä
”kuule kultaseni jos minä saisin päättää sinut sidottaisiin jalat levälleen tuonne takapihan lintulaudan viereen ja viillettäisiin pussit auki, katselisin mielelläni ikkunasta miten linnuille kelpaisi elävä ravinto, kun ne nokkisivat piuhojen varassa roikkuvaa kivestäsi” Ivallista naurua johon ihme kyllä muut eivät yhtyneet, ilmeisesti idea oli jo muidenkin mielestä liian raju...”mutta me keksittiin parempi idea tyttöjen kanssa, Mari on taitava kokki ja löysi netistä helpon ohjeen kives ruuasta... eikö kuulostakin paljon armeliaammalta, maistellaan sitä porukalla ja muistellaan iloisesti menneitä”
Mari oli ilmeisesti tuo bodari, koska hänkin alkoi hymyilemään ilkikurisesti, tuntui että pyörryn, kun vaistosin ettei tämä ollut pelkkää tsoukkia vaan he todella aikoivat syöda kivekseni... saatanan kannibaalit, samassa yritin taas nopeaa ratkaisua ja löin täysillä voimillani kohti Tiinan pirullista naamaa, nyrkkini valitettavasti vain hipaisi Tiinan poskea hänen ehtiessä väistää nyrkkini täydellinen osuma joka olisi takuulla lähettänyt hänet unten maille ja olisin saanut itselleni paremmat neuvotteluasemat, vähemmän koston haluisten naisten kanssa.
Liike aiheutti kovan tuskan perseessäni ja vielä kovempi tuska tuli pallistani johon joku takaani potkaisi täysosuman, vaivuin taas tuskissani palliani pidellen lattian pintaan.
”Nyt sinä saatanan nilviäis huora viimeisen tempun teit” raivosi Tiina poskeaan pidellen ”repikää se penkille selälleen niin päästään aloittamaan, minulla alkaa jo olla nälkä”
Bodari...siis ilmeisesti tuo Mari ja brunette siirsivät minut kuin räsynuken penkille selälleni ja alkoivat sitoa minua siihen kiinni käsistäni ja jaloistani, siten että jalkateräni olivat lattiaa vasten, utuisilla silmillä havaitsin, että katossa olevassa koukussa jossa aikaisemmin oli ollut lamppu, oli nyt jonkinlainen ketjutalja...en ymmärtänyt sen tarkoitusta... mutta kohta tulin sen ymmärtämään.
Siru pujotti siittimeeni terskan taakse narusilmukan ja toisen pään hän kiinnitti ketjutaljaan ”ajateltiin,että tällainen kiinnitys rauhoittaa sinut paremmin paikallesi, koska en kuulemma saa käyttää leikkauksessa puudutusta” kertoi Siru ammattimaisella äänellä.
”Olisiko valmista” kysyi Mari tarttuen ketjutaljan ketjuun ”alahan nostaa... ja nilviäiselle tiedoksi voit kannatella itseäsi jaloillasi ja käsilläsi tai jos haluat niitä lepuuttaa niin voit vapaasti keinua pippelisi varassakin”
Samassa ketjutalja alkoi surista, köysi kiristyi ja veto vedolta minun oli pakko käsiä ja jalkoja käyttäen nostaa selkääni kaarelle kun naru tuntui repivän mulkkuni irti, lopulta olin luonnottomassa asennossa selkä kaarella mulkku venyneenä äärimmäiseen mittaansa ja yritin pysä siinä jalat ja kädet täristen kovasta rasituksesta.
”nyt alkaa kostoni täyttymys” sanoi Tiina Sirun siirtyessä jalkojeni väliin leikkausvälineidensä kanssa ja Marin tuodessa teräskulhoa Sirun viereen. ”Tämän jälkeen suosittelen sinulle huoran ammattia, koska se on ainoa seksuaalinen asia josta sinusta on jollekin hyötyä ja annoit kyllä persettä oikein kympin arvoisesti” - Anonyymi

”nyt alkaa kostoni täyttymys” sanoi Tiina Sirun siirtyessä jalkojeni väliin leikkausvälineidensä kanssa ja Marin tuodessa teräskulhoa Sirun viereen. ”Tämän jälkeen suosittelen sinulle huoran ammattia, koska se on ainoa seksuaalinen asia josta sinusta on jollekin hyötyä ja annoit kyllä persettä oikein kympin arvoisesti”Ei saatana... nyt se siis tapahtuu... ja niin tapahtui tunsin kivuliaan viillon kivespussissani enkä voinut mitään sille, että putosin koko painollani roikkumaan tuon narun varaan, en tiedä kumpi kipu oli kovempi sekä että roikuin mulkkuni varassa vai sekö että Siru puristi juuri viimeistä kivestäni ulos tekemästään leikkaus haavasta. Itkin...huusin ja näin kyynelteni läpi Tiinan nautinnollisen ilmeen hänen seuratessaan toimitusta.
”Noin ja nyt pikkuisen tuntuu, kun katkaisen piuhat” kertoi Siru rauhallisella äänellä... ja se tuntui helvetillisenä kipuna joka aika nopeasti katosi ja syynkin tajusin... minulla ei ollut enää kiveksiä.
Siru jäi viimeistelemään leikkaushaavaa muiden suunnatessa keittiöön kulho kädessään...kulho jossa oli minun kivekseni.
Lopuksi Siru laski minut taljalla takaisin penkille, johon jäin huohottaen tuskissani makaamaan Sirun irrottaessa narun mulkkuni ympärilta ja minut kiinnittäneet köydet.
Olin vapaa...mutta palliton, enkä tuskieni vuoksi päässyt penkiltä ylös ennen kuin brunette ja Tiina tulivat minut hakemaan, he kuljettivat minut käsistäni tukien keittiöön, koska halusivat minut osallistumaan ruuan laittoon.
Liedellä oli paistinpannu ja keittiötasolla leikkuulauta jolla olevaa kivestäni oli jo alettu valmistella ruuaksi ”katsos kuinka herkullisen näköinen..nami nami” ilkkui Tiina seuraten kuinka Mari oli poistanut kiveksen päällä olleen kalvon ja aloitti leikkaamaan terävällä veitsellä sen ohuiksi siivuiksi.
En voinut oikein uskoa todeksi sitä, että tuijotin juuri tajunnan rajamailla leikkuulaudalla olevaa siivutettua lihaa joka oli minusta juuri äsken irrotettu kives. Mari lisäsi kuumalle pannulle voita ja nosteli siivut paistumaan ”nämä ei tarvitse, kuin vähän suolaa ja pippuria ja lyhyen paistamisen kuumalla pannulla niin avot meillä on herkut valmiina”
Hetken kuluttua Mari nosteli tirisevät, ruskehtavat siivut tarjoilulautaselle ”Nyt maistellaan miltä pettäjän pallit maistuu” ilkkui Tiina.
Jokaiselle laitettiin lautanen keittiötasolle... myös minulle, päätin kuitenkin etten tosiaankaan ala syömään itsestäni irrotettua elintä mutta jouduin taas myöntämään tappioni kun ensimmäinen siivu työnnettiin väkisin suuhuni ja ja jouduin sen pakosta pureskelemaan ja nielemään. Tiina näytti nauttivan tilanteesta ja pureskeli omaa annostaan ottaen pian jo toisen siivun ”ei kovin hääviä mutta kun ajattelen, että tuo nilviäinen ei enää ikinä pysty nussimaan ketään niin alkaa maistumaan heti paremmalta...oikeastaan kosto maistuu suloiselta”
”Nyt sinä saat lähteä rakkaan äiti huorasi luo kertomaan ettet sinä valitettavasti enää pystykään nussimaan sitä ja sille pikku huora siskollesi voit valitella ettette pysty enää jatkamaan hullua sukuanne...mutta sitä ennen meillä on sinulle vielä pikku tehtävä... me tehdään sinusta kameli... saat viedä vaikka aidillesi kahvi vettä... kenties siitä tullee uusi elämäntehtäväsi”
En ymmärtänyt mitä he tarkoittivat mutta kohta oli taas tuolla penkillä jalat levällään, Siru oli operomassa jalkojeni välissä pistäen piikin tyhjiin kivespusseihini, blondi piti nestepussia kädessään ja avasi sulkimen, jolloi neste alkoi virrata nestepussista... minun pusseihini.
Aikka kului mutta pikkuhiljaa tunsin paineen lisääntyvän haaroissani samalla kun nestepussi tyhjeni ja uutta laitettiin tilalle.
”Paljonko on mennyt” kysyi Tiina ”melkein litra, aika tilavat pussit mutta nyt ei enää tahdo mennä enmpää”
”Ok eiköhän päästetä nilviäinen pinteestä” Minut nostettiin pystyyn ja vaatteeni heitettiin eteeni ”Nyt saat lähteä... niin kuin minä aluksi sanoin, et petä enää ketään... ikinä” Tuskissani noukin housut lattialta, pyrin lähtemään mahdollisimman nopeasti... näiden hullujen luota.
Havahduin kuitenkin siihen .etten saanut housuja jalkaani haarojeni välissä roikkuvan valtavan vesipussin takia, entiset kivesteni suojat olivat pingotuneet äärimmilleen ja näytti että ne räjähtävät hetkenä minä hyvänsä. ”Eikö housut sovi huoralle... saat valita laitatko minun hameen vai lähdetkö täältä alasti kivespussit iloisesti keikkuen”... minun oli päästävä täältä pois...heti. Vedin hameen hädissäni päälle, kokosin muut vaatteeni kainaloon ja suunnistin ontuen ovelle...kohti vapautta. ”minä tiedän että joudun tästä vankilaan jos kerrot poliiseille, mutta muista että joskus vapaudun... etsin sinut käsiini ja sitten sinulla ei ole enää pippeliäkään... takaan sen. Etkä edes oikeuslaitoksen kautta saa enää pallejasi takaisin... ne jäi tänne”
Onnuin ulos talosta, ovi paiskattiin kiinni takanani, lähdin perse kipeänä isoa vesipussia haaroissani raahaten, hame päällä ontumaan kohti kotia.
Tämä kaikki sen vuoksi, että erehdyin pettämään... väärää naista.
Opettavainen tarina... valitettavasti minun kannaltani liian lopullinen
THE END - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saatana... nyt se siis tapahtuu... ja niin tapahtui tunsin kivuliaan viillon kivespussissani enkä voinut mitään sille, että putosin koko painollani roikkumaan tuon narun varaan, en tiedä kumpi kipu oli kovempi sekä että roikuin mulkkuni varassa vai sekö että Siru puristi juuri viimeistä kivestäni ulos tekemästään leikkaus haavasta. Itkin...huusin ja näin kyynelteni läpi Tiinan nautinnollisen ilmeen hänen seuratessaan toimitusta.

THE ENDPettäjä sai kunnon rangaistuksen

THE ENDVoisi tämä tarina saada lopullisen ratkaisun, eli pippeli veks
- Anonyymi
kivekseni oli valmiina tyhjentämään spermat ulos . Vai että kives
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899