Suomessa näyttää olevan ongelma väestön jakautuminen kahtia kaavamaisen "oman leirin" valitsemisen takia. Tällaiset jakautumiset heikentävät yhteistä puolustustahtoa, ja oman leirin juttuja aletaan lähes poikkeuksetta pitää totuutena, ja vastapuolen leiriä haukutaan.
Pahinta on nähdä tämän tarttuneen jopa armeijaan, jossa on puhuttu oman kansan jäsenten ampumisesta teloituskomppanian edessä vain, koska he ovat erilaisia, toisinajattelijoita, kiinnostuneet "väärästä" asiasta, jonka nimi on "väärän" valtion nimi!
Jos Suomea ei pystytä pitämään yhtenäisenä, se heikkenee sisäisistä ristiriidoista, joita pitävät yllä, ja viljelevät oman leirinsä vakaumukselliset kannattajat. Joskus tässä ei ole kysessä edes Suomen edun ajattelu, vaan himo saada tuhoa aikaan. Naton/lännen kannattaja ei siedä idän suuntaan katsovaa, idänkannattaja ei pidä lännen/naton kannattajasta. Miksi?
Täytyisi muistaa, että maailmassa on monia kansoja, jotka ovat hajonneet ulkopuolisten vaikuttajien, suurten voimien aiheuttamien erimielisyyksien takia.
On selvää, että Venäjän epävakaus ja moraaliset mielipidekiistat länttä vastaan ovat ongelmallisia, ymmärrettäviä kyllä, mutta asiaa ei paranna se, että naapurimaan kansa alkaa kahden suurvallan takia käymään mielipidesotaa toisiaan vastaan - se on maan oman puolustuksen heikentämistä. Hyvinpä on propaganda vaikuttanut!
Kun omassa leirissä fanaattisuus kasvaa, alkaa yhtenäisen Suomen käsite hämärtyä. Omata veljestä tai siskosta tuleekin "väärään leiriin" loikannut "petturi".
Kun ei valtioiden ja yhteisöjen poliittisia taustoja ja vaikuttajia tunneta, saa asia kaavamaiset piirteet, kun viha kohdistetaan helposti koko naapurimaahan, tai sen hallitsijaan, tai jopa kansaan. Niitä, jotka antavat käskyt noille hallitsijoille, ei noteerata.
Miten kaukana on se päivä, jolloin Suomen lippu viimeisen kerran lasketaan alas?
Älkää valitko idän / lännen leiriä
14
53
Vastaukset
- Anonyymi
Ps. markkahan on jo laskettu "alas". Mikä on vuorossa seuraavana?
Turha puhua, "ettei anneta", koska se kyllä otetaan, kuten markkakin otettiin. Ei tarvitse kun vaikuttaa mielipiteisiin, ja kyllä lähtee!
On ihan sama kuka tai mikä Suomea hallitsee - pääasia on, ettei hinnat nouse, ja palkat ei laske.
Tämän tiesi jo Zhirinovskikin, joka totesi, että hallitkoon Venäjää vaikka marsilaiset, kunhan kansa saa ostaa useaa lajia makkaraa ja halpaa vodkaa.
Raha ei koskaan ole tuntenut isänmaallisuutta.- Anonyymi
Pahinta on että markkaa ei viety edes väkivalloin vaan suomalaiset itse alistuivat aseettoman EU:n edessä.
- Anonyymi
Geopoliittisesti joku muu valitsee meidät, ellemme varaudu ja tiedä, mitä haluamme.
- Anonyymi
Lisää näitä.
Muistakaa kuitenkin yksi viisaus: Ei kaivosammakko voi merestä puhua.
Sen sanon vielä, että vaikka Suomessa ei ole juurikaan öljyä tai kultaa, on meillä kuitenkin hyvät pohjavedet, jotka ovat noita tärkeämpiä.
Ote Katso -lehdestä vuodelta 2008: "Miljardeilta ihmisiltä puuttuu puhdas vesi. Joka päivä n. 300.000 lasta kuolee veden puutteeseen. Puhdas vesi on rikkaiden käsissä, ja pian se voi olla öljyäkin arvokkaampaa."
- Anonyymi
Tämän ketjun aloittaja ei elä tässä ajassa, koska ei ymmärrä mistä kansan jakautumisessa on kyse.
Kyse ei ole idän, tai lännen puolelle asettumisesta, vaan jako on kansallismieliset, oma maa ensin ja globaalistit, joille tarkeintä on muu maailma ja maailman sosiaalitoimistona oleminen. Näiden yhteensovittaminen ei ole mahdollista.
Suomea ei uhkaa sotilaallinen hyökkäys, eikä kommunismi idästä vuoden 1939 tyyliin. Suomi on hankkinut itse oman sosialismin, maassa on sosialistihallitus ja työnteko kannattaa aina vaan vähemmän, veroluonteiset maksut sosialisoivat työn tuloksesta jo yli 70%
Maan itsemääräämisoikeus on JO menetetty EU-neuvostoille, ulkomainen pääoma ostaa kansallisomaisuutta kiihtyvään tahtiin, metsäkaupoista jo puolet menee ulkomaiselle isänmaattomalle rahalle, teollisuus, kaivokset, sähköverkot, jne. Suomalaiset eivät enää omista tätä maata, vain osia siitä.
Kaduilla alkaa olla enemmistönä vierasta rotua olevat ihmiset, röyhkeine vaatimuksineen, jotka pääosin ovat tulleet suomalaisten eläteiksi valheellisin perustein. Lapsille opetetaan pakolla naapurivaltion kieltä, ruotsia.
Globaalistit ovat tällä hetkellä johdossa ja maa on muuttumassa sellaiseksi, ettei sitä kannata puolustaa, sillä kuka tänne voisi pahempaa enää tuoda. Jos muutosta ei muuten saada aikaan, on mahdollista, että ajaudutaan sisällissotaan.- Anonyymi
Tähän asti viisain saarna. Ei mitään lisättävää.
Terv. alottaja. - Anonyymi
"Kaduilla alkaa olla enemmistönä vierasta rotua olevat ihmiset".
Natsilainen rotuajattelu vaivaa pahoin mieltäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaduilla alkaa olla enemmistönä vierasta rotua olevat ihmiset".
Natsilainen rotuajattelu vaivaa pahoin mieltäsi.Älä naurata. En voisi mennä afrikkalaisen kanssa tekee kersoja! Ero on liian suuri!
- Anonyymi
Kommunismi ei uhkaa idästä, mutta siellä on edelleen valtio, joka haluaa saada valtaa naapuriensa sisäisiin asioihin. Buffer zone, sellaisen takana se tuntisi olevansa turvassa. Muu vaikutusvalta toisen sisäisiin asioihin tulisi bonuksena.
Haluaako Suomi olla puskurivyöhyke? Muut Itä-Euroopan maat eivät halunneet, vaan menivät Natoon. Venäjä yritää edelleen painostaa niitä aina kun voi. - Anonyymi
Jenkkien pyllyn nuoleminen on Suomen isojen herrojen mielestä kuuminta "hottia". Muulla ei ole väliä, kun vaan saadaan nöyristellä kaiken maailman Trumppien edessä. Sieltä saa myös ostaa ylihintaista mutta käyttökelvotonta sotakonetta , mutta eipä hätää, kyllä velkarahaa riittää. Lapsenlapset hoitelee laskut.
- Anonyymi
Miten se meni silmien väliin???
- Anonyymi
Fasismi nousee.
Jako tulee siis väkisin.
Kuka puolustaa ei fasisteja? "Pahinta on nähdä tämän tarttuneen jopa armeijaan, jossa on puhuttu oman kansan jäsenten ampumisesta teloituskomppanian edessä vain, koska he ovat erilaisia, toisinajattelijoita, kiinnostuneet "väärästä" asiasta, jonka nimi on "väärän" valtion nimi!"
Kuka armeijassa on tuollaista puhunut? Vai tarkoitatko Venäjän armeijaa. Siitä kyllä voisin uskoa.- Anonyymi
Yks yhtä ja toinen toista. Olis parempi olla öyhöttämättä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561191- 521095
- 1131092
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60892