Abortista kansanäänestys ja sitten...??

Olen aikaisemminkin tämän todennut ja totean taas kerran: minusta olisi erittäin mielenkiintoista, jos Suomessa järjestettäisiin abortista kansanäänestys. Sittenpähän tulisi sekin asia selväksi. En oikeastaan hetkeäkään epäile äänestyksen tulosta ja sen jälkeen tämäkin keskustelu voisi tervehtyä, kun ainakaan kaikkien ei ehkä tarvitsisi samoja asioita loputtomasti jauhaa.

Minusta äänestys ja sen ympärille mahdolliseti syntyvä sirkus olisivat mielenkiintoisia nähdä. Hyvin selväksi tulisivat ainakin rintamalinjat asiassa: voisi olla joillekin keskustelijoille avartavaa nähdä, mitkä tilaisuudet ja kenen toimesta mitenkin väkeä vetäisivät ja mitkä olisivat kunkin argumentit.

Siksi minä toivonkin, että te KAIKKI lukuisat ja valtaisat aborttia vastustavat ihmisjoukot aktivoidutte, kun olot tästä vakiintuvat aikanaan - juuri nythän aborttiasia EI liene ihan ykkösenä ihmisten mielessä. Toivon, että te alatte todella painostaa eduskuntaamme ottamaan aborttiasian käsittelyyn! Teissä on voimaa, sillä teitähän täytyy olla useampi miljoona!

Ihan jokainen, joka ei ole aborttia teetättänyt itselleen, on varmuudella aborttien vastustaja, joten peli on jo etukäteen selvä: ensiksi kansanäänestys ja sitten maahan uudet, Lääkäriliiton, YK:n, biologien ja kaikkien muidenkin asiantuntijoiden toivomat aborttilait! Rajat kiinni - kunhan ne nyt vain on Koronan jälkeen saatu avattua! Tiukkaakin tiukempi kontrolli terveyskeskuksiin ja kouluihinkin ilmeisesti OIKEAA sukupuoliasioiden opetusta ilmeisen väärien oppien tilalle! Tytöille esim. oppiaine nimeltään vaikkapa "äityisoppi", jotta vahingossa vain eivät feminatsit pääse ujuttamaan ajatuksiaan teinien päähän!

Luonnollisesti on myös kiellettävä kaikkki aborttimyönteiseksi tulkittava informaatio, eli sekä WHO:n että Amnestyn sivustot on asetettava tiukkaan ennakkosensuuriin. Väärä oppi nopeasti pois! Jos joku esimerkiksi raiskataan, hänen on syytä olla TIUKASSA ohjauksessa ennen lopullista päätöstä riittävän kauan - esim. noin 9 kuukautta - jotta ei tule tehtyä hätiköityä päätöstä.

Tätä odottelemme siis! Ihan varmasti sitten YK asettaa Suomen mallimaaksi! Mehän yhdistämme ennakkoluulottomasti liberaalin demokratian ja "oikeat aborttilait"! Hups huijakkaa - ei ongelmia!

2

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2482
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2084
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      23
      1872
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1615
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1475
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1366
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1339
    8. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      38
      1315
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1295
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1076
    Aihe