Minulle jäi kultaisen noutajan huoltajuus eromme yhteydessä, toki koira oli yhteinen lemmikkimme. Huomasin että perheen lemmikillä oli ajatusmaailma sekaisin koska sillä oli 5..6 läheistä tai isäntää. En ole mikään koirankasvattaja, mutta muutamia asioita huomasin koirastamme, joka on tällä hetkellä 4,5-vuotias narttu.
Koira oppii ja tottelee kun sillä on selvästi yksi isäntä ja läheinen johon voi luottaa, toki koira pitää tuttuinaan lähes kaikkia. Kultainen noutaja on ikuinen pentu, joka haluaa leikkiä ja teuhata, mutta toisaalta on myös tarvittaessa rauhallinen.
Koira on äärettömän herkkä, joka oppii ja tottelee hyvällä, ei pahalla. Oppiminen tapahtuu kehumalla ja leikinvarjolla, noutajalle kiitos ja kehuminen on kun namipala, johon se ei kyllästy koskaan. Koira on aika arka varsinkin pimeässä/hämärässä, varautunut ja hakee suojaa isännästään. Kun on oppinut luottamaan isäntään kerää rohkeutta, koska isäntäkään ei ”pelkää” ja sitten mennään vaikka minkälaiseen korpeen.
Olen aika rauhallinen ja pitkäpinnainen ja olen huomannut sen tarttuvan koiraankin. Se ei hauku eikä häiriköi, yksin ollessaan on erittäin avoin ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Ehkä liika riehakkuus säikäyttää pienemmät, joten täytyy pitää vähän varaansa. Metsissä ja poluilla mennään aina ilman hihnaa, mutta vilkkaus voittaa helposti opit taajamissa, joten siellä hihna on tarpeen ja lakikin sen määrää.
Vetäminen loppuu kieltämällä ja sitä tapahtuu lenkin alussa ja jos tulee vastaan koira sitä on ehdottomasti morjestettava . Koira on myös sosiaalinen muita koiria kohtaan ja pitää erityisesti pikkukoirista. Narttu on myös siinä mielessä helppo, että kaikki kollit ovat sille ystävällisiä, eikä tarvitse pelätä tappelua. Toki muutamia pelkääviä kärttyleitä sattuu aina kohdalle ja silloin on syytä pitää noutaja erossa, koska sekin voi näyttää toisen luontonsa ja silläkin on melkoinen purukalusto ja voimaa.
Kaiken kaikkiaan pidän kultaista noutajaa hyvänä kaupunkikoirana, joka rauhallinen ja sosiaalinen, joka kerää ystäviä joka puolella missä liikkuu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kumpa kaikki koirien isännät olisivat noin ymmärtäväisiä, kuin Sä.
Kultsu todellakin oppii lähes mitä vain ja nimenomaan hyvällä.Jos erehdyn karjasemaan (omana huonona päivänä) koirilleni,ne menee täysin lukkoon.Vasta kun oon rauhottunu, ja komennan uudelleen tällä kertaa lempeästi, mutta päättäväisesti, kaikki onnistuu ja vielä lisäksi häntä iloisesti heiluen.
Kultainen ei ole pelkästään värinsä vuoksi saanut nimeään -kyllä se luonnekin on puhdasta kultaa!Mutta tämänhän jo kaikki täällä tietävätkin ;D