Niko Ranta-ahon case ja poliisirikollisuus

Anonyymi

Niko Ranta-ahon tunnustus johtuu poliisin harjoittamasta painostuksesta. Olosuhteet tutkintavankeudessa ovat psyykkisesti erittäin vaikeat. Ihminen pidetään pienessä sellissä, jossa on kameravalvonta. Sellissä on wc-pytty, lavuaari sekä seinässä kiinni oleva hana, josta tulee kylmää vettä ja joka ainoa mahdollisuus peseytymiseen. Pieni ikkuna on katon ylärajassa ja lasi on himmennetty niin ettei siitä näe läpi. Lisäksi on seinässä kiinni oleva pöytä sekä tuoli jotka ovat sen muotoisia ettei niihin pääse hirttäytymään. Ulkoilualueelle, jossa on korkeat betoniseinät eikä ulkomaailmaa näe, pääsee vain tunniksi vuorokaudessa MIKÄLI poliisit noudattavat vangitun oikeuksia ja näinhän useinkaan ei käy. Ihminen näkee vaan luukusta ruokaa tuovan poliisin ja muuten on yksin. Kuulusteluissa painostetaan, uhataan putkaolosuhteiden loputtomalla kestolla, luvataan että jos teet yhteistyötä, pääset pois putkaolosuhteista. Sitten tunnustuksen jälkeen kerrotaan, että joudut olemaan siellä vielä kuukauden. Kuukauden jälkeen kerrotaan, että vielä kuukausi jne. Poliisi kusettaa työkseen.

Näitä olosuhteita on kenen tahansa vaikea kestää. Tunnustamisen avulla on mahdollisuus päästä näistä olosuhteista oikeaan vankilaan, jossa voi "elää", nähdä muita vankeja, opiskella ja harrastaa liikuntaa. Esimerkiksi Jari Aarniota pidettiin em putkassa yli vuosi. Aarniota kidutettiin poliisin toimesta kaikin keinoin. Tällainen pitkä tutkintavankeus putkaolosuhteissa on ihmiselle niin traumaattista, että siitä tuskin koskaan toipuu.

Sympatiani ovat täysin Niko Ranta-ahon puolella ja Toivon, että hän selviää koettelemuksesta. On selvää, että tämän tason huumepomoilla on rahaa kätkettynä. Vankeuden jälkeen hänellä on sitten mahdollisuus nauttia huumerahoista. Poliisille ei koskaan kerrota "täyttä totuutta", selusta varmistetaan aina taloudellisesti. "Yhteistyö" poliisin kanssa on keino pienentää tuomion kestoa, tämän tason huumepomojen persoonallisuus on sellainen, että asiassa kaduttaa todellisuudessa ainoastaan kiinni jääminen ja sen seuraukset.

Sofia Belorf puhuu p*skaa, hän on ollut hyvin tietoinen rikollisesta toiminnasta ja on rahoittanut huumerahoilla omaa bisnestään. Hakenut kätköistä varallisuutta jatkaakseen luksuselämää. Sofialla on selvästi persoonallisuushäiriö, jota itse ei tiedosta. Näyttämisen tarve, nenäleikkaus, rintaimplantit ja muut leikkaukset, "olen rikas, kaunis ja kaikista paras"-asenne, julkisuuden hakuisuus, ovat merkkejä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Niko tuskin kertoo hänen osallisuudestaan, mutta kyllähän selvää on, että jos poliisi tietäisi totuuden, Sofialle tulisi useamman vuoden ehdoton vankeusrangaistus. Sofia onnistui silmäripsiään räpyttämällä pääsemään pälkähästä.

Poliisin osallistuminen huumebisnekseen on saanut verrattain vähän huomiota. Lehdistö pyrkii välttämään kertomasta poliisiin liittyvistä rikoksista, koska kansalle ei haluta luoda turvattomuutta. Faktahan on, että Suomen poliisi on korruptoitunut ja he tekevät paljon rikoksia. Kotietsinnöissä varastavat koruja, rahaa ja huumeita, myyvät takavarikoituja aseita eteenpäin, mahdollistavat huumekauppaa salailemalla. Lisäksi poliisit tekevät jatkuvia yksityisyyteen liittyviä rikoksia, tutkivat tietokannoistaan mm treffikumppaniensa yksityisiä tietoja. Ihmiset harvoin ymmärtävät pyytää lokitietoja siitä, kuka poliisi ja milloin, on tutkinut heidän tietojaan.

Voi voi, kun kansa tietäisi kaikista poliisin tekemistä rikoksista ja kidutuksesta, jota vangittuja kohtaan tekevät.

Kansa voi syyllistää rikollisia ymmärtämättä mistä se pohjimmiltaan johtuu. Mikäli huumeet laillistettaisiin, vähäosaisista huolehdittaisiin ja psyykkisesti kuormittuneita autettaisiin, ainakin lievempää rikollisuutta olisi paljon vähemmän. Huumepomojen tilanne on eri, heillä on persoonallisuudessaan ongelmia, usein epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, jota harvoin pystytään parantamaan. Vankilassa olisi tärkeää antaa vangeille psykologin apua, jotta sama ralli ei vapautumisen jälkeen jatkuisi.

2

151

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Anneli Auerin tunnustus johtui myös poliisin suorittamasta painostuksesta.
      Minun sympatiani on hänen puolella.
      Jari Aarnio minun tietämäni mukaan ei ole koskaan tunnustanut olevansa huumepomo. Hän teki vain huumetutkintaa. Hän ei siis ansaitse kenenkään sympatiaa. (ironiavaroitus mutta varo Trumppiakin)
      Miksi Sohvi ei saisi etsiä vapaata miestä kumppaniksi?

    • Anonyymi

      Aloittaja kertoo omia kokemuksiaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      114
      2358
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1275
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      631
      944
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      808
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe