Voimattoman voima on evankeliumi

Anonyymi kirjoitti:

Lu­es­ke­lin edes­men­neen isä­ni muis­te­lu­ja. Muis­te­lu­jen koh­tee­na oli usein sota-ai­ka ja se, mi­ten Ju­ma­la var­je­li vaa­ral­li­sis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Eri­tyi­ses­ti py­säyt­ti eräs muis­tiin­pa­no, jos­sa hän ker­toi seu­raa­vaa: ”Elet­tiin huh­ti­kuun lop­pua vuon­na 1942. Vi­hol­li­nen oli pii­rit­tä­mäs­sä etu­rin­ta­mal­la suo­ma­lai­sia, ja läh­dim­me apuun no­pe­al­la tah­dil­la. Tau­ko­pai­kal­la huo­ma­sin puun kyl­jes­sä ou­don ”möh­kä­leen” – py­säh­dyin. Jal­ka­ni edes­sä oli lan­ka, joka oli­si rä­jäyt­tä­nyt mii­nan, ja kuo­le­ma oli­si tul­lut.”

Pro­feet­ta Je­sa­ja eli Is­ra­e­lin kan­san pak­ko­siir­to­lai­suu­den lop­pu­vai­heis­sa. Pro­fee­tan teh­tä­vä oli haas­ta­va, kun hän oli Ju­ma­lan vies­tin­tuo­ja­na ih­mis­ten kes­kel­lä. Vaik­ka vaa­ras­sa oli usein oma hen­ki, Je­sa­ja kuu­lut­ti ih­mi­sil­le loh­dul­lis­ta saar­naa – hän pu­hui mah­dol­li­ses­ta va­pau­tu­mi­ses­ta. Epä­toi­vo val­lit­si kan­san kes­kel­lä, ja vää­riä opet­ta­jia oli myös liik­keel­lä, mut­ta Je­sa­ja roh­kai­si, et­tei Ju­ma­la ole unoh­ta­nut kan­saan­sa. Ju­ma­la piti lu­pauk­sen­sa ja vei kan­san pois pak­ko­siir­to­lai­suu­des­ta.

Niin kuin nyt­kin, myös Je­sa­jan ai­kaan tar­vit­tiin us­kon saar­naa. Je­sa­ja kir­joit­ti: ”Et­kö tie­dä, et­kö ole kuul­lut: Her­ra on ian­kaik­ki­nen Ju­ma­la, joka on luo­nut maan ää­ret? Ei hän väsy ei­kä nään­ny, hä­nen ym­mär­ryk­sen­sä on tut­ki­ma­ton.” (Jes. 40: 28.) Ju­ma­la huo­leh­tii kan­sa­kun­nis­ta ja jo­kai­ses­ta yk­sit­täi­ses­tä ih­mi­ses­tä.

Mat­ti Suo kir­joit­ti nuo­ril­le Sii­o­nin lä­he­tys­leh­des­sä (7) vuon­na 1924: ”Rak­kaat nuo­ru­kai­set. Van­hat ka­to­a­vat jou­kos­tan­ne yk­si toi­sen­sa jäl­keen ja pää­se­vät vai­vois­tan­sa le­vol­le. Nuo­ri pol­vi jää tais­te­lu­ken­täl­le. Me pois­me­ne­vät mat­ka­mie­het toi­vom­me, ru­koi­lem­me ja us­kom­me, et­tä te nuo­ret Ju­ma­lan lap­set vie­lä val­kei­na ruu­sui­na ku­kois­tat­te van­ho­jen hau­to­jen pääl­lä, et­tä te ve­ri­sen kas­teen voi­mas­ta kas­vat­te ar­mos­sa, niin et­tä pel­to­mies saa syk­syl­lä tei­dät­kin kor­ja­ta kyp­sy­nee­nä vil­ja­na ait­taan­sa.”

Nuo­rel­la­kin on pal­jon ky­sy­myk­siä, joi­hin ei ole ai­na vas­tauk­sia. Tais­te­lu voi tun­tua ko­val­ta ja uu­vut­ta­val­ta. Kan­nat­taa kui­ten­kin pi­tää kiin­ni sii­tä, mitä Ju­ma­lan Sa­nas­sa on kir­joi­tet­tu ja mitä en­nen us­ko­neet ovat pu­hu­neet ja opet­ta­neet. Us­kon kaut­ta saa kat­sel­la mo­nia asi­oi­ta, joi­ta ei ym­mär­rä. Kaik­ki me­ne­vät ohit­se, niin mur­heen kuin huo­len­kin päi­vät.

Kot­ka on yk­si voi­man sym­bo­li. Kau­niis­ti Je­sa­ja ku­vaa kot­kan sii­pien voi­maa ja sitä, et­tä Ju­ma­laan luot­ta­val­le Ju­ma­la an­taa voi­maa. Van­hat sa­noi­vat, et­tä ”Ju­ma­las­sa on juok­sun pää”. Elä­mä on Ju­ma­lan kä­des­sä, ja kai­kel­la on mää­rä­ai­kan­sa. Us­kos­sa on tur­val­lis­ta siir­tyä tääl­tä ajas­ta pois, kun sen ai­ka tu­lee.

Lan­gen­neel­le ih­mi­sel­le kuu­luu pää­si­äi­sen sa­no­ma: ”Kaik­ki on täy­tet­ty.” Si­nun­kin syn­tien­si täh­den Ju­ma­lan Poi­ka kär­si, kuo­li ja nou­si ylös hau­das­ta. Ilo­sa­no­ma an­taa lu­van us­koa epä­us­ko syn­ti­nä an­teek­si, oli elä­mä mitä ta­han­sa. Näin kävi ris­tin­ryö­vä­ril­le. Ku­nin­gas His­kia sai myös ko­kea tä­män: ”– – sil­lä sinä hei­tit kaik­ki mi­nun syn­ti­ni sel­kä­si taa” (Jes. 38:17).

Ju­ma­lan lap­si ko­kee usein koti-ikä­vää. Ju­ma­la ei ole unoh­ta­nut las­tan­sa tän­ne maan pääl­le, vaan an­taa Py­hän Hen­ken­sä kaut­ta uut­ta voi­maa Sa­nas­tan­sa. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma: ”Hän an­taa vä­sy­neel­le vä­keä ja voi­mat­to­mal­le voi­maa yl­tä­kyl­lin” (Jes. 40:29).

Pa­laan isä­ni muis­te­luk­siin. Pik­ku­poi­ka kuun­te­li nii­tä isä­ni sy­lis­sä ja to­te­si: ”Ei­kö ih­mi­set voi­si so­pia asi­oi­ta? Sil­loin ei tu­li­si so­tia, ja kaik­kien oli­si pal­jon mu­ka­vam­pi elää.”

Jorma Vuorma

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä