Perhekoti vanhemmiksi aikovat huom.

Anonyymi

Tiedoksi teille jotka aiotte ryhtyä ammatillisen Perhekodin vanhemmiksi työsuhteeseen.
Ottakaa kunnolla selvää yrityksen menneisyydestä ja nykytilasta. Omistajat voivat luvata sitä sun tätä hyvää lomista ja vkl vapaisiin sekä hyvän työterveyshuollon.
Tosiasiassa kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ongelmana on työehdoissa oleva työaikalain ulkopuolinen työ jolloin työ ja omaa vapaa-aika pitäisi sulauttaa samaan mutta se oma aika saattaa olla todella kortilla jos sitä on ollenkaan.
Työ saattaa olla todella kokoaikaista työtä ympärivuorokauden vaikka yöt saakin nukkua niinkuin kotona saa. Sijaisia eikä lomittajia ei meinaa saada vapaisiin. Eikä omistajat välttämättä halua sijaistaa lomaa. Ongelmana on myös se että työ katsotaan perhehoidoksi eikä avi vaadi vanhempien lisäksi työntekijöitä niinkuin ennen uutta laki. Mutta sijoittajat vaativat kilpailutus sopimuksissa jos lapsia on 7 työntekijämääräksi 3 1/2 mutta työnantajat siitä viis välittävät koska se on aina kustannuskysymys ja poissa omistajan tuloista. Valvontaa ei oikein ole ja se on hyvin satunnaista. Kun aloittaa vanhemman työn pitäisi työsopimuksessa olla kaikki kirjattuna pilkun tarkasti muuten tulee ongelmia. Työsuojelukaan ei oikein auta koska kyse on työaikalain ulkopuolisesta työstä ja kiusaamisesta pitäisi olla konkreettista näyttöä jos asiat ei luista.

0

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        115
        2403
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        37
        1453
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        641
        995
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        983
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        878
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        700
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        696
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe