Oli tilanne mikä tahansa, niin jos koira alkaa haukkua, tai omistaja ei siitä pidä; tai pysty pitämään koiraansa hallinnassa, niin sitten jokin on pielessä.
Koira myöskin lukee omaa omistajaansa, hänen mielen ja tunnetilaa, joten myöskin käyttäytyy hänen antamansa esimerkin tavoin.
Joitakin huomioita olen tehnyt joistakin koiranomistajista. Viimeisimmän huomion tein Kasurilanmäen lähettyviltä. Omistaja on unohtanut aivan täysin oman koiransa kouluttamisen; ja miten koiran kanssa oikeasti kuljetaan. Koira, eli lemmikki kyllä hommataan, mutta koulutus ja kaikki siihen liittyvä unohdetaan aivan täysin.
Myöskin jotkin koiran lenkittäjät pitävät kuljetushihnaa aivan liian pitkällä, jolloin se aiheuttaa vaaratilanteita takaatulevien pyöräilijöiden kohdalla.
Jos hankkii lemmikin, niin kannattaa panostaa oman lemmikin kohdalla hyvään kouluttamiseen, ja myöskin siihen, että koira pitää siitä, että saa nuuskia tienvierustoja. Joten myöskin hyvää kärsivällisyyttä tarvitaan lemmikin ostajan kohdalta. Jos sitä ei ei ole, tai löydy, niin silloin ei pidä hommata lemmikkiä.
Omille lemmikeille, eli koirille ei tarvitse, eikä pidä huutaa
Anonyymi
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975