SOFIAA KIUSATAAN?

Miksi Sofiaa kiusataan?

Sofia on omalla määrätietoisellaan, kovalla työllään saavuttanut urheilun saralla paljon ja on ns. maailmanmestari, mihin Martina ei ikinä kykene? Sofia ei ole rattijuoppo, ei ole esiintynyt alastonkuvissa, ei ole salarakas, ei ole maksattanut velkojaan äidillä, ei ole väkivaltainen tms.. ja moni teistä haukkuu tätä kaunista nuorta naista?

Sofian hairahdukseksi voidaan ainoastaan laskea, että ihastui väärään mieheen, eli Cobraan ja kun Sofialle selvisi, että Cobra on syyllinen väitettyihin tekoihin niin hän jätti Cobran. Sofialla ei edelleenkään ole rikosrekisteriä tai ns. salarakas menneisyyttä joten ihan turhaan te häntä haukutte.

Sofia voi olla sinisilmäinen, mutta ilkeä tai paha hän ei ole. Kaunis ja fiksu nainen ja varmasti Stefanille parempi puoliso kuin se pettävä salarakas, joka haluaa vuotaa kaikki jutut roskalehdille.
51647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Ihmettelen miksi Sofiaa haukutaan. On kaunis . (Martina yrittää kovasti matkia esim hiusten värissä .) Sofia ei ole huumejutussa mukana. Aivan kun Stefan on ostanut Martinalle laukkuja ja matkoja niin myös Niko on ostanut ihanalle Sofialle laukkuja ja antanut luottokortin sille. Mikä siinä on niin pahaa. Martina on 9 v saanut Stefanin maksamaan kaiken asumisen. Nyt katkerana varoittaa alkoholista, ihan kun itse ei ois rattijuoppo. Sofia on kertonutkaan että Niko on antanut hänelle paljon. Sofiaa pidetään kuin huumerikollista vaikka hän on syytön. Martina on narsisti ja yrittää kaiken tavoin tehdä itsestään uhria jolta on viety mies.
Minulla on kaikki sympatiat Sofian puolella. En kyllä itse ois jäänyt odottaa miestä 10 v joka istuu linnassa, vaikkakin olisi ollut silloin tunteita. Sitä ei tiedä kuinka Nikon mieli on rikki kun saapuu vapauteen ja olisiko siitä tullut mitään sitten.

Äänestä
  • Ja kuinka pitkälti Stefanin pahoinvointi johtuu Martinasta. Karmea ihminen, joten en ihmettele, vaikka Stefu kivempaa seuraa haluaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinka pitkälti Stefanin pahoinvointi johtuu Martinasta. Karmea ihminen, joten en ihmettele, vaikka Stefu kivempaa seuraa haluaakin.

    ei oletettu kauneus anna aihetta käyttää muita hyväksi. nousiaisen niko maksoi vuosikausia sohvin eämis kulut, velkaantui pahasti. sohvi lähti, kun ei ollu enää rahaa. löysi rikkaan elättäjän. tilalle. loppu onkin historiaa. nyt meni uuden rikkaan siivellä elämään. koettas edes elää joskus omillaan, niinkuin kunnon ihmiset tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinka pitkälti Stefanin pahoinvointi johtuu Martinasta. Karmea ihminen, joten en ihmettele, vaikka Stefu kivempaa seuraa haluaakin.

    Martina ei koskaan voi ajatellakaan että Stefan voi pahoin koko ajan. Kyllä sekin kuvastaa jostain röyhkeydestä kun jäädään Hankoon miehen taloon Isben varjolla. Katsotaan miten käy kun kouluihin on pakko mennä. Stefan hoitaa hyvin tytöt. Joulunakin hoiti Viken ja Isben kun Mara oli Lontoossa paperilennokin kanssa ja Norjassa olivat. Paperilennokki menee niin martinan narussa että säälittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinka pitkälti Stefanin pahoinvointi johtuu Martinasta. Karmea ihminen, joten en ihmettele, vaikka Stefu kivempaa seuraa haluaakin.

    Stefan ei ole löytänyt parempaa seuraa, vaan huonompaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefan ei ole löytänyt parempaa seuraa, vaan huonompaa.

    Sofia on kamala hutsu ja huumeen piikittäjä. Stefanin on parempi olla entisen kanssa vaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinka pitkälti Stefanin pahoinvointi johtuu Martinasta. Karmea ihminen, joten en ihmettele, vaikka Stefu kivempaa seuraa haluaakin.

    Sofiasta löytyy komeaa meriittilistaa Wikipediasta. Ei tuo kaidalta polulta hairahtunut tyttö ihan turha ihminen ole 🤔 Hatun nosto sille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia on kamala hutsu ja huumeen piikittäjä. Stefanin on parempi olla entisen kanssa vaa.

    Nyt tuli aika paksua syytöstä. Faktaa pöytään!

    Äänestä

  • Ei... Kait nyt perheestään pitää huolehtia ja Marttiinan on parempi olla maalla kun on tämä poikkeustila mitä lapset ajattelis Stefusta, jos ajasi pois? Jos Marttiina teistä on pahis niin ei Sofiakaan puhas pulmunen ole. Jotenki niin läpinäkyvä vai mitä? Ärsyttääköhän Sohovi tahallaan Marttiinaa että...

    Äänestä

Ai niinku Martina?

Äänestä
  • Siis ei ollut viettänyt luxuselämää ennen Stefania :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis ei ollut viettänyt luxuselämää ennen Stefania :)

    Eskolla ei oo rahaa tekivät kireitä tv ohjelmia kun oli eskon kanssa yhdessä.
    Siis niissä kaikissa ohjelmissa Martina oli aina huonolla tuulella ja ärisi ja purisi kaikki oli kakkaa ..katsokaa vaikka eskon ja Martinan melontaretki kyllä se jostain löytyy ....
    Itäkeskukseen piti mennä vikkelle ottamaan rokotusta kun lähtivät Kolumbiaan,Martina käyttäyi itiksessä kun maailman omistaja ja haukkui koko paikan.
    Olivat molemmat jo silloin ulosotossa joten .....kyllä näitä tarinoita riittää . Nyt Martina leikkii jotain hyvinvointivalmentajaa kun rikas puoliso on maksanut kaikki jota Martina kokeilee.

    Eipä Martina ole muuttunut noista ajoista. Siksi Stefan voi pahoin tuossa liitossa

    marsu synnytti vikkeä. kiroili ja noitui. kätilö sanoi ettei akasta ole äidiksi. tämä kaikki näkyi ohjelmassa, jossa molemmat esitti, erikois osaamistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä Martina ole muuttunut noista ajoista. Siksi Stefan voi pahoin tuossa liitossa

    Stefan voi siis todella pahoin Martinan kanssa ollessaan. Meni takuulla itsetunto nolliin, ulkonäkö rapistui, päihteet alkoivat maistua. Tuon ” hyvinvointivalmentajan” avopuoliso ei ainakaan näytä/ näyttänyt voivan hyvin 😢. Toivottavasti tilanne korjaantuu Sofian kanssa parempaan suuntaan. Toivottavasti S ja S laittavat elämänsä kuntoon...ihan vaikka exien kiusaksi.

    Äänestä

Sofia on maailmanmestari fitnesissä vain Tapen mömmöjen takia. Ajoi vararikkoon entisen Nikonsa, ja ajoi myös tämän nykyisen exä-Nikon, joka yritti huumerahoilla elättää pinnallista puolisoaan. Sofia ei ole elättänyt koskaan itseään muuten kuin luxush*** Lontoossa. Ei ole seisonut omilla jaloillani ikinä. Maksatti Nikolla vero velkansa. Niko osti FitbySofia valmennuksia huumerahojen pesemiseksi, ja sai näyttämään kaiken että Sofialla olisi muka joku työ. Sofia pussitti huumeita Ruisrockissa ja jakeli eteenpäin. Häntä tullaan syyttämään rahanpesusta ja huumerikoksesta. Lokkeili Nikon asunnossa, eikä kyennyt hommaamaan omaa asuntoa. Kun Ranta-aho antoivat häädön, muutti Stefun elätiksi,eikä omilleen. Siitä alkaa molempien alamäki, Stefun konkurssi partaalla olevat firmat, Sofian syytteet, molempien huumeiden käyttö, ei hyvää seuraa tästä.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin.

    Lisätään vielä tähän Sohvin ansioluetteloon sekin, että jo sinkkuna ollessaan vikitteli varattua miestä eli Stefua. Tämä vikittely päättyi Martinan "äidillisiin otteisiin". Sohvi luovutti ja paineli häntä koipien välissä uusia varakkaita miehiä iskemään. Nyt kun nykyinen elättäjä joutui linnaan, Sohville iski pakokauhu että kukas mut nyt elättää😱 Sitten mieleen muistui Stefan. Sofiaa ei kiinnosta pätkääkään vaikka mies oli edelleen varattu. Ei muuta kun iskemään vaan toisen miestä, koska tili huutaa tyhjyyttään.

    Mutta Stefupa on nyt kauan rakastamansa Sofian kanssa 😍 Mitäs siihen sanot? Hähhähhää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Stefupa on nyt kauan rakastamansa Sofian kanssa 😍 Mitäs siihen sanot? Hähhähhää.

    Voi Sofia parkaa. Patjana vain toimii Stefulle hetken aikaa. Luuletko tosissasi että Stefu muka tyytyisi tuollaiseen vahakabinetista karanneeseen hirvitykseen? Nopeasti vilkaistuna vois luulla että Michael Jackson on noussut kuolleista.

    Äänestä

Kiusataan ehkä siksi, että käyttää jatkuvasti vappunaamaria?

Äänestä

Maailmanmestaruus bikinifitneksessä ei ole TYÖPAIKKA, eikä AMMATTI. Eikä sillä ELÄTÄ ITSEÄÄN!

Äänestä
  • Mä syvästi ihmettelen näitä työttömiä persaukisia, jotka elävät kuin miljonäärit 🤑

    Äänestä

Martinan hiukset ovat olleet tummat jo kauan. Niko ei istu kuin puolet tuomiosta ensikertalaisena. Kukaan ei halua matkia Sofiaa, jonka elämäntyyli lokkina ärsyttää monia ihmisiä. Mitään normaaleja töitä ei ole tehnyt tai kouluttautunut. Nyt Steffe maksaa asumisen ja ostelee kalliita matkoja, laukkuja ja vaatteita jne. Siinä on sisältö elämässä.

Äänestä
  • Mutta Martinapa vaalensi hiuksiaan, kun Sofiakin vaalensi. Kiharatkin laittoi.
    Kohta oli täysin samanlainen nuttura kuin Sofialla Seiskan kuvassa.
    Sitten mentiin laitattamaan kulmia, kun Sofiakin kävi ekaksi.
    Sattumaa varmaan, että exä matkii nyxää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Martinapa vaalensi hiuksiaan, kun Sofiakin vaalensi. Kiharatkin laittoi.
    Kohta oli täysin samanlainen nuttura kuin Sofialla Seiskan kuvassa.
    Sitten mentiin laitattamaan kulmia, kun Sofiakin kävi ekaksi.
    Sattumaa varmaan, että exä matkii nyxää.

    Molemmat naikkoset elää lokkeilemalla. valmennukset on vaan feikkiä. miehet maksaa kaiken elämisen,.

    Äänestä

Huumerikoksista ja rahanpesusta tulee jopa Suomen kaltaisissa oikeusjärjestelmissä tuomio.

Äänestä
  • Iltiksrssä juttu TAS siitä kuinka fiilistelee uutta valoisaa asuntoaan 😷

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iltiksrssä juttu TAS siitä kuinka fiilistelee uutta valoisaa asuntoaan 😷

    mitä asuntoa, asunto alla, niin kauan kunnes, sen omistaja löytää paramman .....

    Äänestä

Millä helvetin kovalla työllä? Sofia on elänyt pitkään Nikon juumekaupasta saamilla rahoilla ja leveillyt niillä.

Äänestä
  • työstä käy, kun kuvaa itseään peilin kautta. mutristaa botoxi huulia, ja työntää persettään esille.
    Sekä esittelee tekotissejään, paita napaan asti auki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    työstä käy, kun kuvaa itseään peilin kautta. mutristaa botoxi huulia, ja työntää persettään esille.
    Sekä esittelee tekotissejään, paita napaan asti auki.

    Varmaan menee monta työpäivää, kun asennetaan monta kiloa tekotukkaa, piikitetään täytettä naamaan, tekokynsi ja tekoripsi huollot. siinä ne päivät kuluu.

    Äänestä

tänään maisu munaa itsensä, perusteellisesti julistaa telkussa, nyt olen oma itseni. muovi eukko. karmeelta näyttää. ei mitään aitoa. onpahan taviksille hupia vappuna saa nauraa vedet silmissä kun turhake, pitää itseään maailman napana.

Äänestä

Stefanin hankkimaa asuntoa fiilistelee.
Siellä voi sitten Steffe käydä kahveilla.

Äänestä
  • Ottaakohan steffulta kitaan ja nieleekö.

    Äänestä

Siks ku hänellä huumaantuneena ajamista ja muuta sekoilua lastensa kanssa

Äänestä

Sofialle ilmaiseksi iso valoisa asunto, kallis rotukoira, kalliit vaatteet, kampaajat, meikit yms. Ei ikinä rahasta puutetta tai joudu asumaan murjuissa. Helsingin eliittialueella hän ilmaiseksi asuu ja päivät menee kahvia juoden kahviloissa ja kauneutta ylläpitäen. Viikonloput luxus asunnoissa rikkaiden ihmisten seurassa ja kaikki tarjotaan.

Äänestä
  • Kuvailit just millasta elämää mara on elänyt steffin kustannuksella viimeiset 9 vuotta..

    Äänestä

kovalla työllä. tulot 0 verotuksen mukaan. ex maksoi 55 000€ ulos ottovelat. saattaa viran omaiset kysellä millä on maksettu. saa vielä päälle lahjus verot.

Äänestä

Mä myös ihmettelen tätä Sofian haukkumista. Erityisesti kummastuttaa miten Suomessa syntyneestä ja kasvaneesta tytöstä tulee yhtäkkiä ”Marokkolaisvosu”? Miettikää nyt ihmiset vähän mitä kirjoitatte!

Entinen miss Helsinki ja bikini fitnessin maailmanmestari teki hyvin rahaa valmennuksillaan ennen kun Martina oli edes ajatellut ryhtyä myymään omiaan.

Cobra ei oo Sofian valmennuksilla rahaa pessyt, pariskunta seurusteli kuitenkin vaan sen 8kk. Ja Sofian valmennukset on ollut holdissa oikeastaan siitä lähtien kun muutti Espanjaan. Vuonna 2017 Sofian tulot oli yli 100 000€.

Sofiaa syytetään rahanpesusta koska on viettänyt samanlaista elämää kun Martina eli mies on maksanut elämisen ja kalliit laukut. Sofiaa ei ole tuomittu mistään.

Äänestä
  • No ei kai sitä vielä ole tuomittukaan mistään, kun koko oikeusprosessi on vielä pahasti kesken! 🤦 Mutta usko pois, kyllä sieltä tuomiot tulee Sofiallekin rahanpesusta ja huumausainerikoksesta. Ei ole niin puhtoinen ja viaton tämä teepussittaja kuin mitä yrittää esittää.

    Äänestä

  • Tienasi 100 000 €, muttei maksanut edes verojaan. Niko maksoi ... ja nyt on saman verran uutta ulosotossa. Ei siis ole tienannut, vaan nyhtänyt Suomen kansalaisilta ja valtiolta ansiotonta etua itselleen.

    Äänestä

  • Oikeusprosessi on vielä kesken!! 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tienasi 100 000 €, muttei maksanut edes verojaan. Niko maksoi ... ja nyt on saman verran uutta ulosotossa. Ei siis ole tienannut, vaan nyhtänyt Suomen kansalaisilta ja valtiolta ansiotonta etua itselleen.

    Onko hän irakista?

    Äänestä

Stefun mielestä Sohvin piirakka on tuoreempaa ja paremmin tarjoiltua kuin sen vanhan salarakkaan?

Äänestä

Instastoorien perusteella antaa itsestään tyhmän vaikutelman.

Myös ennen oikeusistuntoa kuvatussa videossa hyvin, hyvin ylimielisen ja inhottavan oloinen ihminen.

Äänestä
  • Tyhmä, mutta ennen kaikkea ilkeä nainen...

    Äänestä

Stefu jätti salarakkaan ja aloitti suhteen Sofian kanssa ja siihen on syynsä.

Äänestä

Hevosnaama feikkilehto täällä Sofiaa haukkuu, ei kukaan muu.

Äänestä
  • Kukas Marzua haukkuu? Toinen hevosnaama vai muovinukke vai mikä?

    Äänestä

Mara on kateellinen Sohville, siinä syy?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi Sofiaa kiusataan?

Sofia on omalla määrätietoisellaan, kovalla työllään saavuttanut urheilun saralla paljon ja on ns. maailmanmestari, mihin Martina ei ikinä kykene? Sofia ei ole rattijuoppo, ei ole esiintynyt alastonkuvissa, ei ole salarakas, ei ole maksattanut velkojaan äidillä, ei ole väkivaltainen tms.. ja moni teistä haukkuu tätä kaunista nuorta naista?

Sofian hairahdukseksi voidaan ainoastaan laskea, että ihastui väärään mieheen, eli Cobraan ja kun Sofialle selvisi, että Cobra on syyllinen väitettyihin tekoihin niin hän jätti Cobran. Sofialla ei edelleenkään ole rikosrekisteriä tai ns. salarakas menneisyyttä joten ihan turhaan te häntä haukutte.

Sofia voi olla sinisilmäinen, mutta ilkeä tai paha hän ei ole. Kaunis ja fiksu nainen ja varmasti Stefanille parempi puoliso kuin se pettävä salarakas, joka haluaa vuotaa kaikki jutut roskalehdille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu