Hybridivene

Toyota Corollani (entinen Auris), joka on "itselataava" hybridi, kuluttaa työmatka-ajossa, johon kuuluu sekä moottoritietä että kaupunkiajoa, sulan maan aikaan tankkauksista mitattuna alle viisi litraa sadalla. Talvella kulutus jonkin verran nousee.

Akku on pieni. Sitä lataavat sekä jarrutukset että moottori.

Tällaisellakin systeemillä kuitenkin saadaan todellinen säästö aikaiseksi.

On tullut monesti mieleen, eikö purjeveneeseen voisi rakentaa samankaltaista hybridijärjestelmää. Säädettyjen asetusten perusteella akku latautuisi ja tarjoaisi sähkömoottorilla tapahtuvan ajoittaisen moottoripurjehdusmahdollisuuden.
27633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tottakai voi jos intoa piisaa. Perässä vedettävä hydrogeneraattori tuottaa sähkön, jolla ladataan akkua. Jos apukone on sähkömoottori, niin piuhat siihen kiinni säätimen kautta. Jos apukone onkin polttomoottori, niin hankitaan vaikka tehokas Torqeedo sähköperämoottori. Viisaammaat voivat jatkaa tästä.

Wapputeekkari hc

Äänestä

Autoa joutuu etenkin kaupunkiliikenteessä jarruttelemaan, jonka energian voi hybridisysteemi ottaa talteen myöhempää käyttöä varten, täysin häviöttömästi.

Venettä harvemmin jarrutellaan, etenkään purjevenettä. Jos purjeveneeseen laitetaan lataussysteemi joka ottaa energiansa jostain vedessä pyörivästä propellista, niin se jarruttaa vastaavasti kulkua. Moniko purjehtija haluaa hidastaa paattinsa muutenkin verkkaista etenemistä sähköä jauhavalla generaattorilla?

Miksei samalla ikiliikkujaa; sähkömoottori lykkää paattia eteenpäin samalla kun ropelliviritys tuottaa sähköä moottorille?

Äänestä
  • Aivan, ja purjevenettä ajetaan moottoriajossa paitsi jarruttelematta myös tasaisen kovalla teholla, kun taas autoa ajetaan suurimmaksi osaksi vain murto-osalla sen maksimitehosta, hybridiauto pysyy muun liikenteen vauhdissa pelkällä sähkömoottorillaankin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan, ja purjevenettä ajetaan moottoriajossa paitsi jarruttelematta myös tasaisen kovalla teholla, kun taas autoa ajetaan suurimmaksi osaksi vain murto-osalla sen maksimitehosta, hybridiauto pysyy muun liikenteen vauhdissa pelkällä sähkömoottorillaankin

    Tasaisen kova teho ei nyt niin kova ole. Useimmat purjeveneet kulkevat 6 solmua n. 5-7 kW teholla ja 5 solmua puolella tuosta. Ongelma on se latauspuoli, jossa teho on pieni ja hidastaa merkittävästi vauhtia ellei tuulta ole reippaasti ja suunta muu kuin kryssi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tasaisen kova teho ei nyt niin kova ole. Useimmat purjeveneet kulkevat 6 solmua n. 5-7 kW teholla ja 5 solmua puolella tuosta. Ongelma on se latauspuoli, jossa teho on pieni ja hidastaa merkittävästi vauhtia ellei tuulta ole reippaasti ja suunta muu kuin kryssi.

    Ei se tietenkään ole kova teho, koska purjeveneen moottori pn pienitehoinen, mutta sitä pienitehoista moottoria käytetään moottoriajossa lähellä sen maksimitehoa jatkuvasti. Kääntäen, koska purjevene kulkee pienellä teholla lähelle runkonopeuttaan, niin jo pienekin lataavan laturiropelin vetäminen perässä hidastaa vauhtia merkittävästi. Ajoakkujen lataamiseen riittävän laturin hinaaminen olis järkevää vain erittäin kovassa tuulessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se tietenkään ole kova teho, koska purjeveneen moottori pn pienitehoinen, mutta sitä pienitehoista moottoria käytetään moottoriajossa lähellä sen maksimitehoa jatkuvasti. Kääntäen, koska purjevene kulkee pienellä teholla lähelle runkonopeuttaan, niin jo pienekin lataavan laturiropelin vetäminen perässä hidastaa vauhtia merkittävästi. Ajoakkujen lataamiseen riittävän laturin hinaaminen olis järkevää vain erittäin kovassa tuulessa.

    Purjeveneissä on usein 20-40 hv kone ja matkavauhtiin riittää alle 10 hv. En sanoisi ajettavan lähellä maksimitehoa. 10 hv koneilla ehkä sanoisin.

    Ei tarvitse olla kummoinenkaan tuuli, kun purjevene kulkee kovempaa kuin koneella. Oma veneeni kulkee 20 hv koneella 7,2 solmua. Jo 4 m/s tuulessa pääsee purjeilla samaan, toki vain optimaalisella suunnalla. 6 m/s tuulessa jo kaikkiin muihin suuntiin kuin kryssi ja lähes suora myötätuuli. 8 m/s tuulessa myös suoraan myötätuuleen.

    En kutsuisi 8 m/s tuulta kovaksi, varsinkaan erittäin kovaksi tuuleksi.

    Äänestä

Vene liikkuu maan magneettikentässä. Jos siihen laittaa pitkän johtimen, siihen indusoituu jännite. Kryssiessä magneettikenttä muuttuu ja siitä saadulla virralla voi ladata akkuja

Äänestä

Sellaisia hybridejä saa kaipasta, joissa otetaan lataussähkö potkuriakselin pyörimisestä, varastoidaan litiumakkuun ja samaa sähkömoottoria käytetään propuldioon. Ei se ole ikiliikkuja, energiaa otetaan tuulesta. Säätölapapotkuri on hyvä, voidaan lepuuttaa kun ei ole lataustarvetta ja maksimissaan saadaan muistaakseni n 1.5kW.. Kun tuulta piisaa ja vene on runkonopeudessa ei lisävastus paljoa pudota vauhtia. Vastus kasvaa muutoinkin jo kolmannessa potenssissa.
Toimivia voi ostaa jos hinnalla ei ole merkitystä.
seppomartti

Äänestä
  • Siinäs kuulitte epäilijät ja aloittaja myös, kyllä onnistuu!

    Wapputeekkari (sähkövoima).

    Äänestä

  • Juuri näin. Ainoa ongelma on hinta.

    Äänestä

Olen miettinyt tätä itsekin. Kun tuulta on tarpeeksi, lataus voisi olla aina käynnissä.

Jos lataus taas hidastaisi, tietokone voisi laskea, pääseekö määränpäähän kuitenkin nopeammin moottoripurjehtimalla (esim. suurempi nousukulma myöhemmin), vaikka yhdessä purjehduksen vaiheessa menettäisikin nopeutta.

Äänestä
  • Jos päämäränä ei ole purjehtiminen vaan perille pääsy, niin aloituksen Toyota on halvin ja nopein vaihtoehto.

    Äänestä

Kummeksun edelleen ideaa, että pluikkaaksi suunniteltu ja puunattu purjevene varustettaisiin vesipropelilla sähkön tekoa varten. Se jarruttaa juuri sen verran ja vähän enemmänkin kuin mitä sen tuottama teho on. Tokihan sellainen systeemi voidaan helpostikin rakentaa, mutta miksi?

Äänestä
  • Aloittaja unohti tai ei tiedä, että purjehtiessa merellä ei ole alamäkiä ja risteyksiä, joissa pitää hiljentää tai pysähtyä.

    Äänestä

Kun purjeiden tehoa ei enää pysty käyttämään nopeuden kasvattamiseen (runkonpeus tulee vastaan), niin miksi sitä ei voisi käyttää lataamiseen?

Ja jos avotuulella tahtoo varautua tulevaan, jotta selviäisi sähkömoottorin avulla nopeammin kryssiosuudesta, niin miksi niin ei saisi tehdä?

Äänestä
  • En huomannut, että kukaan olisi kieltänyt. Tietenkin niin saa tehdä varsinkin, jos ei pidä purjehtimisesta.

    Äänestä

  • Aika vähäisiä ne lataamisjaksot olisivat, eli lataisit vain silloin kun pääset runkonopeuteen laturin jarruttavaa voimaakin vastaan purjehtien, se laturi pitäisi olla varsin tehokas eli vauhtiasi jarruttava jotta se lataisi niitä isoja ajoakkujasi.

    Äänestä

  • Runkonopeus ei ole mikään maksimi. Kaikki purjeveneet voivat ylittää sen. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Runkonopeus ei ole mikään maksimi. Kaikki purjeveneet voivat ylittää sen. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.

    Käytännössä jokaisessa purjeveneessä tehdään kompromiseja nopeuden ja mukavuuden suhteen. Yksi ropelli sinne tai tänne on vain yksi valinta.

    Äänestä

Valtamerien ylityksessä hydrogenua voi vetää perässä mutta rannikolla vaihdetaan kiinteälapaiset potkurit taittolapaan...

Äänestä
  • Se on tottakai eri asia vetää vapaana pyörivää potkuria perässään, kuin vetää perässään sellaista potkuria joka on kytketty pyörittämään laturia, ja mitä tehokkaampaan laturiin potkuri on kytketty sitä enemmän se jarruttaa, ei se sähkö laturista tyhjästä tule tietenkään.

    Äänestä

"Tällaisellakin systeemillä kuitenkin saadaan todellinen säästö aikaiseksi."

Mihin tämä väite perustuu. Varsinkin jos tekniikka laitetaan veneeseen jossa ei saa jarrutusenergiaa talteen.

Ensinnä. Teet bensasta sähköä ja lataat sen akkuun. Sitten akusta otetaan sähkö ja sillä pyöritetään sähkömoottoria joka pyörittää potkuria. Mikäs on tämän paketin hyötysuhde suhteessa että mooottori pyörittää suoraan potkuria.

Sitten voitaisiin miettiä paljonko tuo paketti painaa....

Äänestä
  • Purjeveneessä purjeiden voimalla edettäessähän jarrutusenergiaa otettaisiin talteen sillä laturiin kytketyllä potkurilla joka siis jarruttaa koko ajan. Se laturi sähkömoottorin vaatimille isoille akuille pitää olla paljon isompi kuin tavallinen moottorin yhteydessä oleva laturi jolla ladataan virtaa vain startti- ja hupiakkuihin, joten jarrutusvaikutus olisi merkittävää. Vaikka vene olisi kevytkulkuinen ja pääsisi runkonopeuteensa jo kevyessä tuulessa, niin sillä jarrutusenergiaa talteen riittävästi ottavalla potkurilla näin ei eää olisikaan, vaan runkonopeuden saavuttamiseeen vaadittaisiin silloin paljon kovempi tuuli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Purjeveneessä purjeiden voimalla edettäessähän jarrutusenergiaa otettaisiin talteen sillä laturiin kytketyllä potkurilla joka siis jarruttaa koko ajan. Se laturi sähkömoottorin vaatimille isoille akuille pitää olla paljon isompi kuin tavallinen moottorin yhteydessä oleva laturi jolla ladataan virtaa vain startti- ja hupiakkuihin, joten jarrutusvaikutus olisi merkittävää. Vaikka vene olisi kevytkulkuinen ja pääsisi runkonopeuteensa jo kevyessä tuulessa, niin sillä jarrutusenergiaa talteen riittävästi ottavalla potkurilla näin ei eää olisikaan, vaan runkonopeuden saavuttamiseeen vaadittaisiin silloin paljon kovempi tuuli.

    Senpä takia systeemiin pitäisi kytkeä kääntölapapotkuri jos propulsiomoottorin akselilta sähkövirta kehitetään. Kun ei ladata akkuja niin propellin pyöriessä vastuskin pienenee lataussäätimellä.. Jos lavat ovat virtauksen suuntaiset, vastuksella ei ole enää merkitystä.
    Toinen vaihtoehto on hydrogeneraattori, joka nostetaan vedestä, kun latausta ei tarvita. Tehot vaan ovat pienemmät.
    seppomartti

    Äänestä

Ensin oli Corolla, Sitten tuli Corona ja paljon myöhemmin Auris.

Äänestä

Mun ymmärtääkseni jarrutusenergian merkitys itselataavien Tojojen toiminnassa on pieni. Oleellisempaa on Tojojen atkinsonmoottori ja äly, joka hyödyntää sähköä silloin, kun sillä eniten säästää, ja lataa sopivissa paikoissa akkua polttomoottorilla.

Joskus tuosta Toyotan itselataavasta lueskelin. Järjestelmä ei ole ihan yksinkertainen ja täytyykin ihmetellä, kuinka siitä on saatu kehitettyä aivan äärimmäisen luotettava. Kaipa tuo sitten on teknisesti kuitenkin yksinkertaisempi ratkaisu kuin nykyaikainen pikkuturbo.

"Atkinson oivalsi, että kun työtahdista tehdään pitempi kuin puristustahdista, polttoaineen palamisen energia saadaan paremmin hyödynnettyä ja moottorin hyötysuhde siten suuremmaksi. Atkinsonmoottorissa suuri osa puristustilavuudesta jätetään tahallaan hyödyntämättä, ja tästä syystä atkinsonmoottorin teho/paino-suhde on matalampi kuin muilta osin vastaavan ottomoottorin tai dieselmoottorin."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Atkinsonmoottori

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toyota Corollani (entinen Auris), joka on "itselataava" hybridi, kuluttaa työmatka-ajossa, johon kuuluu sekä moottoritietä että kaupunkiajoa, sulan maan aikaan tankkauksista mitattuna alle viisi litraa sadalla. Talvella kulutus jonkin verran nousee.

Akku on pieni. Sitä lataavat sekä jarrutukset että moottori.

Tällaisellakin systeemillä kuitenkin saadaan todellinen säästö aikaiseksi.

On tullut monesti mieleen, eikö purjeveneeseen voisi rakentaa samankaltaista hybridijärjestelmää. Säädettyjen asetusten perusteella akku latautuisi ja tarjoaisi sähkömoottorilla tapahtuvan ajoittaisen moottoripurjehdusmahdollisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu