Joka päivä selittää jostain muutoista ja sen maksuista.
Mikähän tän muutto sankarin ongelma on?
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Petaalastmies melkein sai kerran asunnon mutta homma kaatui kun hän ei saanut hankittua banaanilaatikoita mihin pakata rojunsa.
Siitä sekosi pää lopullisesti.
Näyttää olevan siinä aamusella aktiivisimmillaan. Kirjoittaa parin lauseen aloituksia, jossa useimmiten väittää, että jotain etuutta ei saisi. Kirjoitusten perusteella on juonut aivonsa muusiksi jo ajat sitten.
Saattaa olla sama, joka oli kehitellyt teorian siitä, että kuntouttava työtoiminta on salajuoni. Jos osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, ei enää saa pankista lainaa ;D
P.S. Kelan sivuilta voi lukea mitä etuuksia ihminen saa, kuinka paljon ja millä ehdoin.