Avopuoliso piti juhlat kavereidensa kanssa meidän kotona. Itse olin sukuloimassa mummon luona. Avopuoliso soitti lauantai ja sunnuntai välisenä yönä että meidän poikakissamme oli pudonnut 5 kerroksesta parvekkeelta. Kultamme makasi alhaalla loukkaantuneena. Suusta ja nenästä tuli verta.
Kisu makasi jo n. 20min päästä tapahtuneesta päivystävän eläinlääkärin hoitopöydällä. Pojalla oli pahoja sisäisiä veren vuotoja.Ennuste oli huono. Ainoa mahdollisuus oli viedä kissa n.300km päähän happihoitoon tai sitten antaa sen mennä.
Minä puhelimessa avopuolisoni kanssa ja hän silittämässä kissaamme yhdessä itkien päästimme pojan vihreille niityille jahtaamaan perhosia. Poikamme oli vain n. 7kk vanha. Nyt olen yksin kotona ku avopuolisoni on armeijassa. Itken, itken ja itken vain ja ikävöin kissaamme. Se oli kuin meidän oma poikamme!!!! En voi ymmärtää miksi tälläistä voi tapahtua. Meillä on vielä jopa parvekelasit, mutta yksi avopuolisoni kavereista oli jättänyt sen vahingossa auki. Huomasin, että parvekkeen ikkunalaudoissa on kynsien jäljet joka todistaa, että poikamme on yrittänyt taistella elämästään ettei putoaisi. Kertokaa minulle mitä minä teen???!?! Ikävöin niin paljon ettei mistään tekemisestä mahda tulla mitään.. Haluaisin vain niin kovasti, että poikamme tulisi takaisin!!!
Auttakaa minua.. On niin kova ikävä!!!!!
Kisu makasi jo n. 20min päästä tapahtuneesta päivystävän eläinlääkärin hoitopöydällä. Pojalla oli pahoja sisäisiä veren vuotoja.Ennuste oli huono. Ainoa mahdollisuus oli viedä kissa n.300km päähän happihoitoon tai sitten antaa sen mennä.
Minä puhelimessa avopuolisoni kanssa ja hän silittämässä kissaamme yhdessä itkien päästimme pojan vihreille niityille jahtaamaan perhosia. Poikamme oli vain n. 7kk vanha. Nyt olen yksin kotona ku avopuolisoni on armeijassa. Itken, itken ja itken vain ja ikävöin kissaamme. Se oli kuin meidän oma poikamme!!!! En voi ymmärtää miksi tälläistä voi tapahtua. Meillä on vielä jopa parvekelasit, mutta yksi avopuolisoni kavereista oli jättänyt sen vahingossa auki. Huomasin, että parvekkeen ikkunalaudoissa on kynsien jäljet joka todistaa, että poikamme on yrittänyt taistella elämästään ettei putoaisi. Kertokaa minulle mitä minä teen???!?! Ikävöin niin paljon ettei mistään tekemisestä mahda tulla mitään.. Haluaisin vain niin kovasti, että poikamme tulisi takaisin!!!
Auttakaa minua.. On niin kova ikävä!!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voimia sinulle, tiedän miltä tuntuu menettää kissa.
Yritä hyväksyä se tosiasia, että kissanne on poissa, eikä tule takaisin. Anna itsellesi aikaa, ei tuollaisessa tilanteessa taida mikään muu auttaa.
Ehkä voisit ottaa uuden kissan? En tietenkään tarkoita, että uusi karvaturri korvaisi kissanne, mutta minä selvisin parhaiten kissanpentuni kuolemasta olemalla muiden kissojeni kanssa. Edelleen on valtava ikävä, mutta olen hirveän kiitollinen siitä, että minulla on vielä kaksi hienoa kissaa.
Toivottavasti ikävä helpottaa. Hakeudu ystävien seuraan ja jatka elämääsi, yksinolo ja toimettomuus saavat ikävän surun tuntumaan suuremmalta.
Tätä ei kyllä osannut ikipäivänä odottaa tapahtuvan.. uutta kissaa en halua, se on nyt aivan varma. Ehkä sitten joskus.. Välillä taas tuntuu, että suru helpottaa mutta sitten kun tekee jotain asioita joissa kissa oli mukana niin taas tulee itku..
Tiedän, että aika auttaa jonkin verran, mutta tälläisessä tapauksessa aika tuntuu matelevan TODELLA hitaasti.. koskaan en kyllä unohda.. oli se niin ihana poika..
otan osaa. tiedän miltä tuntuu...Oma kissani kuoli - tosin vanhuuteen ja kauan sitten (n. 15 vuotta), mutta ikävöin sitä vieläkin hirmuisesti ja kyyneleet nousee silmiin kun muistelen sitä kultaista kisuani. Se oli itselleni kuin sisko, ainoa lapsi kun olin ja se oli läsnä koko lapsuuteni...Menetys oli tosi kova paikka minulle 13-vuotiaana.
Suurta kaipuutani ja suruani auttoi kun otin uuden kissan. Vaikka se ei tosiaankaan korvaa vanhaa rakasta mussukkaa, on se kuitenkin niin suuri ilon tuoja, että kyllä siinä väkisinkin suru helpottuu! Kun pikku pentu tasuuttelee kotona, sitä ei voi muuta kuin hymyillä surusta huolimatta.
Tämä uusi kissani on nyt jo 14-vuotta ja pelkään sitä hetkeä todella paljon kun aika jättää tästä kisusta. Lemmikin menettäminen on todella kipeä paikka ja kannattaakin antaa itsensä surra rauhassa. Toivon voimia sinulle!
Vuosi sitten meidän kisu tuli matkansa päähän ja lähti paremmille niityille. Hän oli meidän lapsemme.
Aluksi tuntui todella ikävältä, vaikka asia oli tiedossa, että loppu on tulossa. Ja uusi kissakin oli jo valmiiksi valittu.
Itkin ja itkin. Viikon olin surullinen. Sitten oivalsin erään asian. Kissamme oli tehtävänsä täällä maanpäällä tehnyt ja lähtenyt. Jotain hän kuitenkin jätti meille. MUISTON, niin ihanan ettei sitä saa surra vaan iloita niistä kaikista yhteisistä hetkistä. Ja se muisto on jotain niin kallisarvoista, ja sitä kukaan ei voi ottaa pois.
Uusi kissa tuli kaksi viikkoa myöhemmin. Ei korvaamaan entistä vaan uudeksi kissaksi. Ensinmäinen on nyt enkeli-kissamme. Syksyllä otimme vielä toisen kissan.
Jaksamisia sinulle.
Kyllä tämä tästä pikku hiljaa alkaa helpottamaan... ikävä vain on niin hemmetin kova!! :(
Vaikeaksi tämän tekee se, että kissamme putosi niin korkealta ja koko ajan ajattelen että kuinka paljon sitä mahtoi oikein sattua??!! :´( Enkä saanut edes hyvästellä omaa kultaamme.. :( En käsitä, että miksi oman poikamme piti jo näin pian lähteä luotamme?!!?!?! En voi ymmärtää..
Jonkun aika on lyhyt ja jonkun pitkä.
Kissasi kuitenkin teki oman tehtävänsä täällä meidän keskuudessa loppuun.
On aina vaikea ymmärtää kaikkea,
mutta kuitenkin nyt hänellä on hyvä olla.
Itse sairastuin syksyllä ja luulin jo olevani matkalla kisumme luo.
Toisin kävi. Kuitenkin se helpotti, että tiesin jonkun "odottavan".
Minun aikani ei vielä ollut. Me tapaamme myöhemmin.
Uskon kisumme seurailevan meitä tuolta pilven reunalta.
Se sairastumiseni toi meille tuon uuden kisun.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Myös teidän kisuli seurailee teidän touhujanne.
Hyvät MUISTOT seuranaan.
Aika kultaa muistot, sanotaan.
Ei kuitenkaan ole mitään kullattavaa,
koska muistot ovat ehtaa kultaa jo nyt.
Kiitos sinulle sanoistasi!!