Avoimessa suhteessa kaivattusi kanssa?
Voisitko olla
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En kenenkään kanssa.
Yhdyn sinuun.
En.
Sitä toivon.
mitä se pitäisi sisällään? Molemmat tapaisi muitakin ihan avoimesti? Ei kiitos.
Avoin suhde voi olla hyväksi, kun toista ei voi omistaa tai ajatella niin
En haluaisi että rakastaa muita kuten minua. Ei sovi mulle. Muut voi tehdä mitä haluaa.
Olisi vähän kuin pakko. Hänen tapailla myös vaimoaan, tarkoitan.
Näin juuri. Se olisi väkisinkin avoin suhde. Itse olisi tapailtava myös omaa miestä.
En ole koskaan avointa suhdetta nähnyt mahdollisena rakkaussuhteessa. Enkä ole edes tapaillessa paukuttanut kahta miestä samaan aikaan. Jos etenen yhden kanssa edes tapailuun, en edes treffaa muita. Hänen kanssa avoin suhde ottaisi koville. Silti, jos hän haluisi salasuhdetta ja vaatisi ettei ole velvoitteita, varmaan lähtisin rakkauden nälässä siihenkin, mutta ajattelisin sai vain väliaikaisena.
Viimeisin suhde oli poikkeus. Mies ei ole halunnut seksiä tai halausta yli kolmeen vuoteen. Viime syksynä sovimme, että kulissi pysyy väliaikaisesti ja kumpikin on vapaa tekemään mitä halua. En laske sitä avoimeksi suhteeksi, koska en koe olevani suhteessa. Eikä rakkautta enää ole ollut pitkään aikaan.
Avoin suhde on pelkkää panemista ja pettämistä
En itse avoimeen suhteeseen rakkaudessa pystyisi, mutta silti ymmärrän, että meitä on erilaisia.
Tämä on niin yksinkertaista, että sen pitäisi olla selvää viisaasta tyhmään: jos kumpikin on omasta vapaasta valinnasta ja yhdessä sovitusti vapaassa suhteessa, se ei ole pettämistä!
Riippuu varmaan vapaasta suhteesta, onko se pelkkää panemista. Ihmiset voi olla vapaassa suhteessa ja siltä valita etteivät halua villiä seksielämää tai käytännön syistä ”vapaus” on kerran vuodessa juttu. Ja kukin pari määrittelee keskenään mitkä on rajat.
Vaikka itselle tuo ei sovi, niin jollekin muulle voi sopia. Ei kaikki ole vaikka mustasukkaisia ja osaa voi vaimon/miehen ”lainaus” jopa kiihottaa. Mitä se meille muille kuuluu, jos ihmiset on itse tyytyväisiä tilanteeseen? Osoittaa tietynlaista yksisilmäisyyttä, ettei ymmärrä muunlaisia näkemyksiä kuin mitä omaan kokemuspiiriin mahtuu,
Puolison kanssa ollaan jo. Että eiköhän.
En todellakaan voisi.
En.
Kulta olet liian sulkeutunut täytyy olla avoin.
En todellakaan alkaisi sellaiseen.
En mielellään, mutta olisi sekin parempi, kuin nykytilanne, jossa en näe häntä ollenkaan. En kuitenkaan haluaisi, että mies puhuisi niistä muista naisista minulle hirveästi. Ainakaan en haluaisi kuulla mitään vertailuja, kuinka nainen x on jossakin asiassa parempi kuin minä.
Älä vain ala sellaiseen. Menet vain rikki siinä leikissä. Kyllä sulle löytyy jostain kunnon kaveri, joka ei muita haikaile. Itse sen päätät.
Kuka haluaisi puolisoksi ihmisen, joka ei pysty empatiaan toista kohtaan ja haluaisi lytätä toisen itsetuntoa naisena/miehenä alas?
Jos joku käyttäytyi noin kun kuvaat, hän olisi puolisona kuvaamani mukainen. Jos tapaat noin käyttäytyvän miehen, sano kauniisti kiitos ei ja juokse pois. Pelastut paljolta.
Voisin. Ei kokemusta, mutta kun tietyt säännöt on sovittu, se voisi toimiakin. Ainakin tietty vireys säilyisi suhteessa, kun molemmat voisi tapailla muitakin.
Liian outoa.
En ymmärrä et miks?
Jos suhde on paskana eikä toimi, niin mitäpä se siitä muita panemalla ainakaan parempaan muuttuisi.
Itsepetosta toi on. Ero on mun ratkaisu jos puheis alkaa ainoo ratkaisu olla että korjataan suhde jakamalla sukuelimiä vierailleki
Olen samaa mieltä.
Kummankin täytyy olla avoimia, mutta suhteen ei.
EN TODELLAKAAN.
Sillä vaadin itseltäni ja kumppaniltani sitoutumista toisiimme.
Aivan niin aivan kun meidän kahden lisäksi mailmassa ei olisi muta kun me kaksi rakastavaista.
Nainen ja Mies
minä mies hän nainen
En.
Ei, en pystyisi siihen. Vertailisin heti itseäni muihin.
En.
En.
Avoin suhde ei voi olla , kuin ehdollista rakkautta, mitä siis, pelkkää panemista.