Niin monessa yhteydessä ollaan huolissaan lasten hyvinvoinnista. Huolenaiheena esim. vanhempien lisääntynyt alkoholinkäyttö tai jo ennestään olemassaolevat päihdeongelmat. Miksi kukaan ei ole ehdottanut Alkojen sulkemista ja ruokakauppojen alkoholinmyynnin sulkemista? Eikös se ratkaisisi monia ongelmia? Onko ihmiset niin riippuvaisia alkoholista, että kukaan päättäjistä ei edes harkitse tälläistä ratkaisua. Tähän keskusteluun tulee varmaan vastalauseita niiltä jotka eivät pysty olemaan ilman alkoholia, mutta eivät itse ymmärrä vielä olevansa riippuvaisia alkoholista, eivätkä ole valmiita hakemaan apua ongelmaansa.
Alkoholin myynti kiellettävä ja Alkot kiinni
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Alkoholismista ei yleensä kukaan parane, joten miksi rasittaa turhaan terveydenhuoltoa?
Katsos kun valtio saa alkoholiverotuottoa reippaanlaisesti, eikä se, että joku ei osaa käyttää alkoholia voi olla syy kieltää se kaikilta.
Ei toiminut kieltolain aikaan eikä nyt. Kansalaiset säätyyn katsomatta löytää keinot lain kiertämiseen. Nyt voisi huumekauppa lisääntyä edelleen tai keksitään pontikka uudestaan!
Olen aina tehnyt viinat itse. Säästänyt siinä todella paljon rahaa. Omakotitalon verran.