Apua aloittelevalle kesyrottailijalle KIIRE!!!

Hei! Sain pari päivää sitten kaksi naaras rotta vauvaa ja on olleet todella rohkeita mutta mietin kun olivat nukkumassa niin menin moikkaamaan mutta ei heitä kiinnostanut yhtään käsi tai mikään vaikka vaikka ovat aina tulleet nuolemaan kättä ja haistelemaan. Syyhän tähän voi olla myös se että olen juuri tullut laavulta ja käteni haisevat savulta mutta voihan se olla myös se että kun olivat heränneet ja ilmeisesti väsytti aika paljon.

Sitten vielä toinen kysymys. Kun rotat ovat vielä viiden viikon ikäisiä ja tuore ruokaa tulisi tarjota päivittäin niin milloin se päivittäinen tuore ruoka ruokinta pitäisi jättää pois. Pitääkö jättää silloin kun ne on täysikasvuisia eli noin puolen vuoden Ikäisinä vai vasta myöhemmin vai aikaisemmin.

Ja saako rotille antaa aamulla ja illalla tuore ruokaa vai vain aamulla tai illalla.

Milloin rotat oppivat sisäsiistiksi tarkoitan siis tällä että eivät kakkaa tai pissaa mihin sattuu. Olen siivonnut kaikki kakat niiden vessa astiaan koska niillä ei ole purua häkin pohjassa tai missään muualla vaan niillä on pellettiä kulma vessassa. En tiedä ovatko kakanneet sinne tai pissanneet. Jos ovat pissanneet matolle jotka ovat kaikissa häkin tasoissa niin olen pyyhkinyt ne paperilla ja laittanut pissapaperit kulmavessaan jotta oppisivat että sinne pitää tehdä tarpeet. Mutta aina kun laitan ne paperit sinne niin rotat hakevat ne sieltä ja syövät ne, joten en ole kokenut sitä hyväksi jättää niitä sinne. Joten miten saisin tämän loppumaan että osaisivat pissata ja kakata sinne niiden astiaan.

Vielä viimeinen kysymys. Moni on sanonut että nuorten rottien kynnet pitää leikata kerran viikossa, ja sitten myöhemmin kynsien kasvu alkaa hidastumaan. Mutta en ole ihan varma että kuinka paljon uskallan kynsiä leikata koska en näe Niiden verisuonia kauhean hyvin.

Kiitos jos voisit vastata koska tarvitsen apua!!!
1464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja tuohon vielä että onko normaaliå jos rottani ylähampaat ovat eripituiset

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu