Lain mukaan koulut voidaan pitää suljettuna!

Anonyymi

Opetusministeri Andersson ei tunne Suomen lakia sillä hän tiennyt kouluja avatessaan, että se päätös tehdään tartuntatautilain perusteella, ei valmiuslain.

Tartuntatautilain mukaan KUNNAN edustajien PITÄÄ sulkea koulut, jos maassa on tartuntatautia. Se on kunnan työntekijöiden velvollisuus. Tartuntataudiksi riittää esimerkiksi tuberkuloosi, joten tämä laki todellakin riittää koronaan, joka on yleismaailmallinen pandemia, eli miljardi kertaa isompi juttu. Tartuntautilain perusteella siis jokainen kunta saa pitää omat koulunsa suljettuina ja jatkaa etäopetusta. Keuruulla siis Keuruun kunta saa tämän päättää.

Tänään Li Andersson vihdoin myönsi erehdyksensä ja sanoi:
"Jos aluehallintovirasto tartuntatautilain nojalla tulkitsee, että oppilaitosten sulkeminen on välttämätöntä tartuntataudin leviämisen estämiseksi, niin se voi sulkea tilat. Sama koskee kuntien tartuntatautivastaavia toimielimiä. Näin myös Suomessa tehtiin vuoden alussa."

Kunta saa siis sulkea koulun.

Ottakaa siis yhteyttä päättäjiin. Itse olen tämän tehnyt. Koulujen rehtoreihin ja kaupungintalon johtoon. Voimme tällä toimella pelastaa keuruulaisia.

Keuruulla on mitä ilmeisemmin jo varmistettuja tapauksia ja useita henkilöitä, joita ei suostuta testaamaan. Lapset tartuttavat uusimpien tutkimuksien mukaan jopa prosentin verran helpommin kuin aikuiset, eli ei voida väittää etteivätkö lapset tartuttaisi. Keuruulla voi olla kesällä huono tilanne jos koulut avataan.

29

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli kaikki vain mukaan talkoisiin, mutta äkkiä, sillä muuten koulut avataan.

    • Anonyymi

      Höpsistä, älä ylireagoi. Keuruulla ei ole yhtään tartuntaa vielä, ei ainakaan terveyskeskusksen tiedossa. Hyvin voi lapsukaiset mennä kouluun.
      Ei se niin levinnyt miten ennustettiin, eli ei mitään hätää.

      • Anonyymi

        Ei lapset siihen kuole vaikka ovat loppukevään pois koulusta. Mutta isovanhemmat voi. Nyt on aika jo mennä tapaamaan isovanhempia. Hekin haluavat elää eikä mädäntyä enää 4:n seinän sisällä. Ikäihmiset lähtee nyt ulos sankoin joukoin. Heitä ei enää pidättele mikään. Nyt lapset voivat mennä tapaamaan isovanhempia se on pienempi riski näin koska lapset eivät tartuta. Mutta lapsiin tauti voi tarttua opesta ym:sta tartuntaketjusta koulumatkoilla, bussi, kauppa jne. Kavereiden kotiin mennään. Ja kuka se menee sinne kouluun vahtimaan? Miksi meille syötetään satuja? Miten muka tartuntaketjuja pystyy jäljittämään? Kuljin ensin bussilla sitten metrolla menin kauppaan sitten kampaajalle sitten itikseen jne jne löysitkö kaikki. Helppo nakki. Vai mitä. Höpöjä juttuja.

    • Anonyymi

      Minä kyllä suhtautuisin varauksella, sillä naapurissa Jyväskylässä on yli sata tartuntaa ja nyt vappuna ihmiset ovat olleet todella laiskoja noudattamaan sääntöjä. En ainakaan omia lapsiani laita kouluun, varsinkin, kun lapsilla on tavattu pitkin maailmaa vaarallista uutta oireyhtymää. Tiedän kymmenkunta ihmistä, jotka eivät ole Keuruulla testeihin päässeet, vaikka iso mahdollisuus koronaan on...

      • Anonyymi

        No se on sinun päätös. Meidän tyttö on todella innoissaan, kun koulu taas jatkuu, poika ei niinkään. Omasta mielestäni koulujan avaaminen oli ainut ja oikea ratkaisu. Ei koronaa kannata hysteeriaestu pelätä, sieltä se tulee jossain vaiheessa kuitenkin ja yli puolet suomalaisista siihen tulee sairastumaan. Ei ole kovinkaan vaarallinen nuorille ja lapsille.

      • Anonyymi

        Jyväskylässä noin 100 tartuntaa ja asukasluku n. 138 100, siellähän on asiat todella hyvin.
        Suhteutappa tuo Keuruun asukaslukuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se on sinun päätös. Meidän tyttö on todella innoissaan, kun koulu taas jatkuu, poika ei niinkään. Omasta mielestäni koulujan avaaminen oli ainut ja oikea ratkaisu. Ei koronaa kannata hysteeriaestu pelätä, sieltä se tulee jossain vaiheessa kuitenkin ja yli puolet suomalaisista siihen tulee sairastumaan. Ei ole kovinkaan vaarallinen nuorille ja lapsille.

        Tutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta ja tutkiaryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan. Pakkohan niitä rajoituksia on alkaa tosiaan purkaa jos tilanne on edellämainitun kaltainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta ja tutkiaryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan. Pakkohan niitä rajoituksia on alkaa tosiaan purkaa jos tilanne on edellämainitun kaltainen.

        Pitää joo alkaa rajoituksia purkamaan. Ei mummot ja papat. enää vain jaksa kahta vuotta olla karanteenissa se on selvä asia ne kuolee suruun ja ikävään. Meidän nuorempien pitää nyt edetä järkevästi. On melko turvallista mennä vielä heitä tapamaan nyt kun ovat vielä elossa. On toinen asia mennä sen jälkeen jos lapset ovat olleet koulussa saamassa virustartuntoja. Nyt vaan lomalle ja vanhukset mukaan mökeille.

    • Anonyymi

      Taas joku yliherkkä panikoi ja yrittää luoda härdelliä.

      • Anonyymi

        Juuri näin, korona ei ole peruaterveelle juuri kausi-infulenssaa kovempi tauti. Ihan turhaa pelon lietsontaa aloittajalta, toki riskiryhmäläisten ja ikäihmisten kannattaa pitää turvavälit jne.

        Suomi on ollut poikkeustapaus siinä mielessä, että täällä on viranomaiset ovat ottaneet alusta asti aivan oikeat johtopäätökset ja rajoitukset käyttöön. Uskon myös, että rajoitusten purku onnistuu suunnitellusti. Näin ei ole juurikaan muualla maailmalla tapahtunut. Media sen sijaan on parhaansa tehnyt lietsoakseen hysteriaa uusille ulottuvuuksille.

        Rajoitukset ovat olleet riittämättömät. Tauti olisi jo hallinnassa jos olisi toimittu pienellä paniikilla. Asia tiedettiin jo paljon aiemmin mutta sitä vähäteltiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoitukset ovat olleet riittämättömät. Tauti olisi jo hallinnassa jos olisi toimittu pienellä paniikilla. Asia tiedettiin jo paljon aiemmin mutta sitä vähäteltiin.

        Mistäs sinulla tälläista tietoa on, onko lähdettä tai linkkiä antaa? Vai yritätkö vaan keksiä näitä höpöhöpö tarinoita?

    • Anonyymi

      Keski-Suomessa on 50,3 tartuntaa/100 000 asukasta, joka on Suomen korkeimpia lukemia. Jyväskylässä tartuntoja väkilukuun suhteutettuna PALJON enemmän kuin Tampereella. Alkaa juhannuksena hymy hyytyä Keuruullakin, kun porukkaa on sairaalassa tai mullan alla.

      Keuruun opettajista taitaa reippaasti yli 50 % tulla Jyväskylästä. Suurin osa julkisilla kulkuneuvoilla. Samaa kulkuneuvoa käyttävät myös vanhuspalvelun työntekijät ja tk:n työntekijät. Kivasti leviää...

      • Anonyymi

        Oletko tosissas, siis opet tulisivat julkisilla kulkuneuvoilla? Ennen lehmätkin lehtävät.

      • Anonyymi

        Ja taas väärin, aiemmin väitit että keuruulla on jo tartuntoja, ihan täyttä soopaa jaksat näpytellä.

      • Anonyymi

        Kyllähän koronassa ollaan jo voiton puolella. Oma ennustus on, että Keuruulla tautiin menehtyy tämän vuoden puolella korkeintaan 10 henkilöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän koronassa ollaan jo voiton puolella. Oma ennustus on, että Keuruulla tautiin menehtyy tämän vuoden puolella korkeintaan 10 henkilöä.

        Onpas Keuruulla paljon virologia ja muuta asiantuntijoita. Kuunnellaan heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas Keuruulla paljon virologia ja muuta asiantuntijoita. Kuunnellaan heitä.

        Keuruulla asuu maan älypäät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas Keuruulla paljon virologia ja muuta asiantuntijoita. Kuunnellaan heitä.

        En ole virologi mutta voisin vilkaista :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas Keuruulla paljon virologia ja muuta asiantuntijoita. Kuunnellaan heitä.

        Jos lasketaan vähän yläkanttiin, että Suomen väestöstä menehtyisi koronaan 1%. On se maanlaajuisesti 55180 koronakuolemaa, ja Keuruun asukaslukuun peilaten 1% toisi 96 vainajaa pitäjään.
        En kuitenkaan usko noin suureen määrään vaan todellinen kuolleisuusprosentti on lähempänä 0,10%. Eli Suomessa kuolee koronaan n. 5500 henkilöä ja Keuruulla lukema on noin 9,6 henkeä.

        Monako menehtyy sydänsairauksiin tai syöpään?

      • Anonyymi

        Vai julkisilla, sinähän varsinainen satusetä tai täti olet. Töysä ei aja enää jkl-keuruu väliä ja Mäkelälläkin enää ainoastaan kaksi vuoroa päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monako menehtyy sydänsairauksiin tai syöpään?

        En tunne Monaa? Toivotaan ettei kuole kyseisiin tauteihin, tsemppiä Monalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne Monaa? Toivotaan ettei kuole kyseisiin tauteihin, tsemppiä Monalle.

        Tuoreiden tutkimusten mukaan lapset pystyvät levittämään koronaa – kansain­väliset asian­tuntijat kyseen­alaistavat koulujen avaamisen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuoreiden tutkimusten mukaan lapset pystyvät levittämään koronaa – kansain­väliset asian­tuntijat kyseen­alaistavat koulujen avaamisen

        Väännetään rautalangasta, korona ei ole kovinkaan vaarallinen lapsille ja nuorille. Suomen väestöstä n. 70% pitää sairastaa tauti, että saadaan laumaisuojaus. Tämän takia koulut avataan, että nuoret sairastavat taudin lievänä ja saadaan immuniteettiä ihmisille.

        Ei tuosta taudista mihinkään päästä ennen kuin lääketiede keksii joko hoidon tai rokotteen. Vai onko jossakin joku tutkimus josta kiistattomasti selviää millaisen immuniteetin sen sairastanut saa? Sama näissä polioissa, tuhkarokoissa yms. lääketiede ne hävitti tai siis rokote. Ei mikään laumaimmuteetti tautia sairastamalla. Toivoa täytyy, että lääketiede keksii tähänkin jotain. Poliitikot ja virkamiehet eivät tautia poista.

        Sitäkään ei tiedä kukaan, millaisen immuniteetin koronavirustaudin sairastanut ihminen saa ja kuinka kauan se kestää. Keskusteluun laumasuojasta tulee suhtautua mahdollisuutena, ei faktana, koska tutkittua tietoa ei vielä ole.

        Tilastojen perusteella tarkastettuna Suomen epidemia oli melkein kaksi viikkoa lievässä laskussa. Nyt näyttäisi siltä, että lasku on pysähtynyt tai hidastunut kovasti. Omien laskujeni perusteella r0-luku oli hetken sellaiset 0.85-0.95, mutta nyt ollaan siinä n. 1:n pinnassa.

        Sairaalassa olijoiden määrä on sen sijaan laskenut pidempään, ja tätä pidän tarkempana indikaattorina epidemian tilasta, koska testeillä todettujen tapausten vähenemisen hidastuminen voi johtua myös siitä, että testausmäärät olisivat kasvussa. Teholla olijoiden määrä on tippunut huipuista melkein puoleen ja sairaalassa olijoidenkin lähes 30% huipuista.

        Parin viikon sisällä nähdään, kuinka rajoitusten löysääminen vaikuttaa. Hieman on saumaa sille, että trendi kääntyy ylöspäin. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Saa nähä kumpaan kuolee enemmän porukkaa koronaan vai pakkasiin.Miksei kausikorttilaisille ole tullut mitään tietoja pelataanko hallilla mestistä vai onko koko kausi jo peruttu?Kausikorttilaisten kannattaa lahjoittaa kausikorttirahat joukkueen käyttöön niin voivat ostaa uusia varusteita ja kiekkoja,että ei ainakaan kaikkien tarvitsi pelata viime vuotisilla varusteilla.Luistimet on eri asia ne on,kun hammasharja niistä ei helposti luovuta eikä lainata eikä pidäkkään.Kaksi-kolme paria hyvin jalkaan istuvia luistinta riittä hyvin kaudeksi.Kannattaa ostaa sitten kunnollisia luistimia niissä ei kannata säästää ja sellaia on nykyään saatava,että voi vaihtaa tarvittaessa pelkät terätkin,jos kuluvat liikaan teroitusten takia.Mokelle peri räpsää ja kumpaakin kannattaa käyttää,että vähän löystyvät käytössä.Viimestään kaudella 2021-2022 keuruulaiset tulee voittamaan taas mestiksen,jos vaan nyt sopimuksen tehneet pelaajat ovat ensi kauden joukkueessa mukana.Hyvistä pelureista kannattaa pitää kiinni ja paikallisten yritysten olisi hyvä tilaisuus nostaa vähän imagoaan ja saisihan siinä mainosta,kun palkkaisivat pelaajia palkkalistoilleen töihin.Tietenkin heidän toimenkuvaansa kuulusi vaan ja ainoastaann jääkiekko.Jos yksi yritys palkkaisi aina vaikka yhden pelaajan niin yhteensä Keuruun liikkeet ja löaitokset pystyisi helposti maksamaan palkaa neljälle kentälliselle pelaajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe