Osaatteko selittää

Isäni oli vanhoillislestaadiolaisesta kodista, mutta ei aikuisena itse tämän uskon mukaan elänyt. Äitini aikoinaan erosi isästäni tämän väkivaltaisuuden vuoksi. Eroa ennen isän vanhoillislestaadiolainen sisko oli kutsunut äitini suvun kuultavaksi ja uhkaillut, että jumala häntä rankaisee jos hän lähtee. Minua on koko aikuisiän mietityttänyt moinen käytös ja etenkin nuo rankaisu puheet. Jos jotakin nyt olisi pitänyt rankaista niin isääni joka humalapäissään äitiäni hakkasi. Äitihän vai suojeli meitä lapsia lähtemällä ja onneksi sai voimia lähteä. Osaisiko joku selittää mistä moiset rankaisupuheet voisivat juontaa juurensa. Ei kai avioliitossakaan henkensä kaupalla kuulu olla, vaikka jumalan edessä niin on vannottu!!!!! Vai onko vanhoillislestaadiolaisuudessa vaimon hakkaaminen sallittu ja vaiettu vaimon ojennus keino? Kertokaa jotta saisin vuosia mieltäni painaneeseen asiaan jotakin järkeä!
271869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Miksi vanhoillislestadiolaisuus pitää korostaa tällaisessa provossa?

"Vai onko vanhoillislestaadiolaisuudessa vaimon hakkaaminen sallittu ja vaiettu vaimon ojennus keino? Kertokaa jotta saisin vuosia mieltäni painaneeseen asiaan jotakin järkeä! "

Väkivalta ei missään nimessä ole Hengen hedelmä.
Vaan Rakkaus, ilo, rauha.. jne..

Pohdi uskonasioita vähän syvällisemmin elämäsi loppuvuodet.

Äänestä
  • vaan elämääni, jota lapsen silmin jouduin katselemaan aikoinaan. Sitä minäkin ettei väkivalta ole oikeutettua, mutta miksi ihmeessä annettiin ymmärtää, että äiti saisi rangaistuksen lähtemällä, mutta isäni ei hakkaamisesta!

    Äänestä

  • pohdiskelijainen kirjoitti:

    vaan elämääni, jota lapsen silmin jouduin katselemaan aikoinaan. Sitä minäkin ettei väkivalta ole oikeutettua, mutta miksi ihmeessä annettiin ymmärtää, että äiti saisi rangaistuksen lähtemällä, mutta isäni ei hakkaamisesta!

    tämä ei nyt mitenkään tälleen ollut oikeututtua, ja isäni äitini ei lähtemättä. uskonto taisikin olla jotak esikoisuutta muistelen vaa

    Tiesikö ne ihmiset edes oikeasti, kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse? Monestihan sitä ei perheen ulkopuolisille kerrota miten asiat todellisuudessa ovat, vaan siloitellaan ja kaunistellaan. Varsinkin entisaikaan oli sellainen kieroontunut ajatustapa, että naisellekin pidettiin häpeällisenä, jos valitteli miehensä käytöksestä. (En nyt puhu vl:stä, kun en heitä edes tunne, vaan puhun ihan yleisesti).

    T: Tiinaliina

    Äänestä

  • pohdiskelijainen kirjoitti:

    tämä ei nyt mitenkään tälleen ollut oikeututtua, ja isäni äitini ei lähtemättä. uskonto taisikin olla jotak esikoisuutta muistelen vaa

    kirjoittama!!! Ei luulisi, että täällä moisen väärentämiseen sorrutaan!!!

    Äänestä

  • Tiinaliina kirjoitti:

    Tiesikö ne ihmiset edes oikeasti, kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse? Monestihan sitä ei perheen ulkopuolisille kerrota miten asiat todellisuudessa ovat, vaan siloitellaan ja kaunistellaan. Varsinkin entisaikaan oli sellainen kieroontunut ajatustapa, että naisellekin pidettiin häpeällisenä, jos valitteli miehensä käytöksestä. (En nyt puhu vl:stä, kun en heitä edes tunne, vaan puhun ihan yleisesti).

    T: Tiinaliina

    että asiasta ei tiedetty, mutta viimeistään tässä uhkailutilanteessa asia tuli ilmi. Se on totta, että aikoinaan peiteltiin kyseisiä asioita vielä enemmän kuin nyt. Naiset kokevan hakkaamisen häpeänä ja siitä ei puhuta. Aikuisena kysyin äitini siskolta, että oliko äiti edes hänelle uskoutunut, mutta ei ollut koskaan asiasta mitään puhunut.

    Äänestä

sellanen juttu, että sinne harhapolulle ei parane eksyä. Se vie kauas oikeasta uskosta kaikenlaisten hömpötystensä vuoksi. Tämä ei ehkä helpottanut ongelmanratkaisua mutta halusin vain sanoa, että vl-lahko on ihmisen turmio ja kaukana todellisesta uskosta.

Äänestä

hakkaaminen mitenkään vl.n piikkiin mene?

Äänestä
  • Aloittaja yhdisti vl:liin Jumalan rankaisulla pelottelun eikä hakkaamista.

    Äänestä

  • Onniautuus kirjoitti:

    Aloittaja yhdisti vl:liin Jumalan rankaisulla pelottelun eikä hakkaamista.

    asian tarkoitin.

    Äänestä

kieltäneen pelottelu "Jumalan rankaisulla" on lähinnä Jumalan pilkkaa... Surullinen tapaus, mutta kyllähän jopa ateisti voi tietyissä tilanteissa uhata "Jumalan rankaisulla", ei sillä sinänsä ole henkilökohtaisen uskon kanssa mitään tekemistä. Sitä paitsi, ei jotain yhteisöä (oli se sitten vl tai esikoinen tai mikä tahansa) voi pitää vastuullisena yksittäisen ihmisen teoista, varsinkaan sen jälkeen kun ko. henkilö on jättänyt yhteisön.

Äänestä
  • isäni vl-sisar ja pelottelu kohdistui äitiini, joka halusi erota väkivaltaisesta isästäni. Miksi häntä olisi pitänyt isän sisaren uskon mukaan rankaista vai oliko tämä kenties sisaren henkilökohatinen kanta. Ei kai vl:suus uskona tällaista sallisi. Enkä hae syyllistä tai muutakaan, yritän vain saada itselleni järjellistä selitystä moiselle käytökselle. Suurempi pahantekijä terveenjärjen mukaan oli kuitenkin väkivaltainen isäni kuin turvaan haluava äitini. Sitä en ymmärrä miksi isän sisar ei asiaa ilmeisesti nähnyt näin.

    Äänestä

  • pohdiskelijainen kirjoitti:

    isäni vl-sisar ja pelottelu kohdistui äitiini, joka halusi erota väkivaltaisesta isästäni. Miksi häntä olisi pitänyt isän sisaren uskon mukaan rankaista vai oliko tämä kenties sisaren henkilökohatinen kanta. Ei kai vl:suus uskona tällaista sallisi. Enkä hae syyllistä tai muutakaan, yritän vain saada itselleni järjellistä selitystä moiselle käytökselle. Suurempi pahantekijä terveenjärjen mukaan oli kuitenkin väkivaltainen isäni kuin turvaan haluava äitini. Sitä en ymmärrä miksi isän sisar ei asiaa ilmeisesti nähnyt näin.

    Aviero on varsinkin tuolloin ollut häpeä kaikkien ihmisten elämässä. Myös suku on kokenut sen häpeänä ja sen takia se on ollut kriisi. Ihminen käyttäytyy kriisissä niinkuin kaikki tiedämme. Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy minkäänlaista toisen rankaisemista, mihin viittasit (paitsi kyllä vl ope voi antaa jälkkäriä ;-) ). Kyllä tätisi toimi taitamattomasti, omaa pahaa oloaan purkaen. Toisaalta hän mahdollisesti torjui tosiasian isäsi väkivaltaisuudesta, koska se tuli hänelle uutena tietona ja muutenkin.

    Äänestä

  • henkilökohtainen kanta kirjoitti:

    suuntaista saattaa olla ollut tätini käytöksessä. Tuota en ole tullut ajatelleeksi, että häpeä olisi koskettanut koko sukua. Kuinka moni ennen ja nyt kärsii samanlaisessa perhehelvetissä vain häpeän takia, se on surullista ihan jo lasten takia.

    Äänestä

  • pohdiskelijainen kirjoitti:

    isäni vl-sisar ja pelottelu kohdistui äitiini, joka halusi erota väkivaltaisesta isästäni. Miksi häntä olisi pitänyt isän sisaren uskon mukaan rankaista vai oliko tämä kenties sisaren henkilökohatinen kanta. Ei kai vl:suus uskona tällaista sallisi. Enkä hae syyllistä tai muutakaan, yritän vain saada itselleni järjellistä selitystä moiselle käytökselle. Suurempi pahantekijä terveenjärjen mukaan oli kuitenkin väkivaltainen isäni kuin turvaan haluava äitini. Sitä en ymmärrä miksi isän sisar ei asiaa ilmeisesti nähnyt näin.

    taisin lukea tuon viestisi vähän huonosti. Otetaanpa uusiksi.

    Oikeastaan on vähän vaikea kommentoida, kun ei tiedä tapausta tarkemmin, mutta ymmärtääkseni isäsi sisar katsoi vl-uskovien tapaan, että avioliitto on Jumalan säätämä liitto, eikä sitä voi ihminen purkaa. Sisaren menettelytapa tuossa tilanteessa ei tietenkään ollut ehkä paras mahdollinen, mutta on muistettava että me kaikki olemme ihmisiä. Joku toinen sisar olisi samassa tilanteessa yrittänyt muita "keinoja".

    Itse olen sitä mieltä, että jos aviopuoliso - mies tai vaimo - on väkivaltainen tai jos yhdessä eläminen tuntuu muuten mahdottomalta ihmissuhdeongelmien vuoksi, ei kai ole mitään estettä asumuserolle. Avioero on toinen juttu, siihen ei Raamattu anna lupaa.

    Äänestä

  • Häntä kai peloteltiin. Vai oliko avioero sama kuin uskon kieltäminen?

    Äänestä

  • Lii kirjoitti:

    Häntä kai peloteltiin. Vai oliko avioero sama kuin uskon kieltäminen?

    vanhemmistani ei ollut missään uskossa, mutta isäni oli siis vl-kodin lapsi. Äidin koti ollut ev.lut.

    Äänestä

  • anteeksi, kirjoitti:

    taisin lukea tuon viestisi vähän huonosti. Otetaanpa uusiksi.

    Oikeastaan on vähän vaikea kommentoida, kun ei tiedä tapausta tarkemmin, mutta ymmärtääkseni isäsi sisar katsoi vl-uskovien tapaan, että avioliitto on Jumalan säätämä liitto, eikä sitä voi ihminen purkaa. Sisaren menettelytapa tuossa tilanteessa ei tietenkään ollut ehkä paras mahdollinen, mutta on muistettava että me kaikki olemme ihmisiä. Joku toinen sisar olisi samassa tilanteessa yrittänyt muita "keinoja".

    Itse olen sitä mieltä, että jos aviopuoliso - mies tai vaimo - on väkivaltainen tai jos yhdessä eläminen tuntuu muuten mahdottomalta ihmissuhdeongelmien vuoksi, ei kai ole mitään estettä asumuserolle. Avioero on toinen juttu, siihen ei Raamattu anna lupaa.

    erheitä sattuu. :)

    Äänestä

Matt 22 luku.

37. Niin Jeesus sanoi hänelle: ""Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi".
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Ymmärtäisin niin, että rakkaus on kaiken yläpuolella. Jos siis äiti vilpittömästä lähimmäisen rakkaudesta tahtoi lähteä, niin hän ei ole voinut väärin Herran silmissä tehdä, sillä Herra katsoo sydämeen ja ne aivoitukset jolla lasten äiti tahtoi lähteä. Ei lähimmäisen rakkaus voi olla koskaan väärin, sillä käärmeestä ei tule lähimmäisen rakkautta, vaan kaikki rakkaus lähtee Herrasta. Toiseksi, jos noudatat tuota rakkauden käskyä, noudatat koko lakia, eli et silloin voi olla vikapää eroamisen syntiin. Siinähän sanottiin, että näissä kahdessa käskyssä riippuu koko laki.

Näin ollen ajattelisin, että se ajatus millä teon tekee, on painavampi, kuin se teko, joka on ulkonainen ja mitätön Herran silmissä.
Sillä sanotaanhan, ettei meitä saastuta mikään ulkoinen, vaan sisäisen.

Ei voida Daavidistakaan väittää, että hän olisi tehnyt syntiä goljatin tappaessaan, vaikka kysymyksessähän oli tappo!

Mutta toisaalta voidaan Daavidia murhasta syyttään, kun hän lähetti sen miehen eturintamalle sotimaan, miehen, jonka vaimo mielytti Daavidin silmää. Daavid näin vilpillisin konstein tahtoi tämän kauniin naisen itselleen, tietäen, että vaimon mies kuolisi sodassa, vaikkei itse käsillänsä ketään tappaisikaan. Kun mies oli kuollut, sai Daavid Jumalan lain mukaan ottaa leskeksi jääneen vaimon omaksensa. Ovelalla taktiikalla Daavid oli saanut tämän vaimon omaksensa rikkomatta ulkoisesti mitään lakia. Daavid ei tehnyt aviorikosta, mutta silti syntiä, johtuen hänen vilpillisestä mielestään. Käsittäisin niin, että tämä voitaisiin myös kääntää toisin päin, joku ei välttämättä tee syntiä, vaikka tekee aviorikoksen, johtuen siitä puhtaasta ja lähimmäisen edun katsovasta mielestään, jolla hän sen tekee.

Näin Herra katsoo meidän aivoitukset kussakin teossa. Jos siis tämä lasten äiti on puhtaalla mielellä eron ottanut, en voi väittää(vaikka ihminen ei ehkä aina ole oikea olento tekoja arvoimaan), että hän syntiä olisi silloin tehnyt, vaikka laissa niin on kirjoitettu, sillä rakkaus kulkee kaiken tämän yläpuolella.

Aivan niin kuin Matteuksen evankeliumissa osoitetaan tämä rakkaus muun yläpuolelle, kun Jeesusta syytetään siitä, että hän tekee pyhä päivänä työtä.

Evankeliumi Matteuksen mukaan - 12. luku
1. Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään.
2. Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina".
3. Niin hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä,
4. kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien?
5. Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
6. Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi.
7. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
8. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

Eli toisin sanoen, tässä on se, Kristus, josta kaikki rakkaus ja laupeus lähtee, ja hän on lain ja maallisten pyhäkköjen yläpuolella.

Näin on Kristuksella vieläkin oikeus tehdä hyvää, eli rakastaa lähimmäistä sapattina ja rikkoa muutakin ulkoista lakia, jos se on rakkauden esteenä. Herra voi tehdä sen rakkauden äitisi kautta, jos Herra niin on tehnyt, ei kukaan häntä, eikä äitiä voi siitä syyttää. Sillä rakkaushan on suurin ja ensimmäinen käsky.

Äänestä
  • Vaikken vl olekaan.

    Äänestä

  • oli puhtaasti hänen omansa ja etenkin meidän lasten turvallisuus, että ainaki rakkaus lapsiin painoi päätöksessä varmasti. Pahoinpitelykerrat kun aina pahenivat. Oli hän jo sentään 20 vuotta sitä kärsinyt. Aikuisena joskus äidiltäni kysyin miksei lähtenyt ennemmin? Vastaus oli että hän aina uskoi, että toinen joskus muuttuu, mutta näin ei koskaan käynyt ja loputtomiin ei kenenkään tarvitsekaan sellaista odottaa.

    Äänestä

  • podiskelijainen kirjoitti:

    oli puhtaasti hänen omansa ja etenkin meidän lasten turvallisuus, että ainaki rakkaus lapsiin painoi päätöksessä varmasti. Pahoinpitelykerrat kun aina pahenivat. Oli hän jo sentään 20 vuotta sitä kärsinyt. Aikuisena joskus äidiltäni kysyin miksei lähtenyt ennemmin? Vastaus oli että hän aina uskoi, että toinen joskus muuttuu, mutta näin ei koskaan käynyt ja loputtomiin ei kenenkään tarvitsekaan sellaista odottaa.

    meidän on sitä vaikea ja varmaan tyhmää tuomita...jos hänellä huono omatunto siitä on, niin silloin hänen kannattaa tehdä parannus, mutta tapahtukoon se vain, jos hänellä ilo siihen on, taikka hän itse syntiä tuntee tehneensä. Ei meidän tässä tapauksessa sovi väittää hänen syntiä tehneen, en ainakaan itse uskalla. Eikö myöskään pakottaa sitä ripillä pois panemaan, sillä rippi ei ole mikään pakko , vaan se on meidän lahjamme, että ne jotka haluavat erityisesti uskoa jonkun synnin anteeksi, joka mieltä painaa, niin voisivat sen tehdä....kuinka voisimme silloin pakottaa jotakuta uskomaan jotain syntiä anteeksi, kun se on meidän iloksi ja lahjaksi annettu, eikä suinkaan sen tähden, että voisimme siitä pakon taikka velvollisuuden tehdä.

    Sitä paitsi sillä, että hän "ajattelee itseään", hän voi ajatella muita.
    Kun minä syön, niin voin tehdä sen lähimmäisen rakkaudesta, sillä jos jättäisin syömättä, ei ruumiini voisi enää kannatella minua ja olisin
    vain harmiksi muille, enkä voisi enää niitä rakastaa.

    Mutta tämäkin voi olla päinvastoin, jos minä vaikka ruokaa annan lähimmäiselleni, niin voi itseäni rakastaa, jos annan sen oman kunniani taikka maineeni tähden.

    Äänestä

  • yksvl kirjoitti:

    ollut tarkoitus ketään tuomita tai syyttää, vaan itselleni yritin selittää tätini tuomitsevaa ja uhkailevaa käytöstä. Eikä äidillänini ole huono omatunto lähdöstään, miksi edes pitäisi, siksikö ettei halunnut enää olla hakattavana tai halunnut, että lapset joutuu enää sitä helvettiä katselemaan. Vai siksi että rikkoi avioliiton? No sen oli tainnut jo rikkoa joku muu ensimmäisessä nyrkin iskussa. Mutta tästähän ei ollut kysymyksessä edes kyse vaan tädistäni.

    no eipä sitten muuta...oon vaan niin huolimaton lukemaan:)

    Äänestä

teille kaikille, jotka asiallisesti otitte viestiini kantaa. Tämä oikeasti helpotti ymmärtämään vl-tätini suhtautumista, vaikka en sitä missään tapauksessa hyväksykään.

Äänestä

Emme me voi tietää "phdiskelija" miksi he niin sanoivat. Vl-ät on ihmisiä ja jokainen on erinlainen,ei ole yhtä muottia jonka mukaan jokaisen sanoja voisi tulkita ja punnita.Ja miksi pitäisi??
Mutta itse ajattelisin,että isäsi siskoilla ei ollut tarpeeksi vakavaa kuvaa asiasta,että isäsi hakkasi äitiäsi. Siitä eroamisesta(ne isäsi siskot vaan ilmoittivat mitä Raamatussa kerrotaan asiasta).
Minä olisin laittanut isäsi hoitokotiin. Väkivalta on kauheaa.

Äänestä
  • ennemminkin totesin, niin saattoi olla ettei hekään aavistaneet, että kuinka paha tilanne todella oli. Mutta tässä "kuulustelu" tilaisuudessa asia tuli ilmi ja jo lyöminen olisi pitänyt hänellekin olla riittävä selitys erolle. Ei kenenkään tarvitse olla liitossa jossa hakataan. Ja jos on lapsia niin jo heidänkin takiaan olisi syytä lähteä. Minä tiedän sen pienen mielen pelon, kun yksin pimeässä kuuntelee sitä riitelyä, mutta ei pienenä ihmisenä voi kuin odottaa sen loppumista. Kenenkään lapsen ei saa sellaista antaa kokea jos sen voisi estää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohdiskelijainen kirjoitti:

Isäni oli vanhoillislestaadiolaisesta kodista, mutta ei aikuisena itse tämän uskon mukaan elänyt. Äitini aikoinaan erosi isästäni tämän väkivaltaisuuden vuoksi. Eroa ennen isän vanhoillislestaadiolainen sisko oli kutsunut äitini suvun kuultavaksi ja uhkaillut, että jumala häntä rankaisee jos hän lähtee. Minua on koko aikuisiän mietityttänyt moinen käytös ja etenkin nuo rankaisu puheet. Jos jotakin nyt olisi pitänyt rankaista niin isääni joka humalapäissään äitiäni hakkasi. Äitihän vai suojeli meitä lapsia lähtemällä ja onneksi sai voimia lähteä. Osaisiko joku selittää mistä moiset rankaisupuheet voisivat juontaa juurensa. Ei kai avioliitossakaan henkensä kaupalla kuulu olla, vaikka jumalan edessä niin on vannottu!!!!! Vai onko vanhoillislestaadiolaisuudessa vaimon hakkaaminen sallittu ja vaiettu vaimon ojennus keino? Kertokaa jotta saisin vuosia mieltäni painaneeseen asiaan jotakin järkeä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu