Mitä tarkoittaa "Peteily" ja miten liittyy pääkallon tilavuuteen ja siihen, että luulee tilavuuden olevan sama asia kuin massa?
peteilystä
Anonyymi
13576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 108 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 135
Vanhimmat
Pääkallohan luutuu jo lapsella kiinni, mutta jos aikuisena sitten ajattelee kovasti jotain tai soittaa 15 000 h niin, että lopulta sitten oksentaa omaaan bassorumpuunsa, niin pään tilavuus alkaakin kasvamaan, vaikka on jo lapsena luutunut kiinni. Jännä ajatella asiaa.
kun aloitin soiton, niin pääni oli nuppineulan kokoinen. nyt se on normaalikokoinen ja sitä ei näe videoilta, että se kasvaa. muutamassa vuodessa pääni kasvanut kuitenkin huomattavasti..
Niin, siis onko sinullakin sama juttu? minun pää on 20 kg painoinen ja siis 20 litran pipoahan käytän. Merinovilla on hyvä materiaali ja suojaa myös sarvet hyvin. Oksensin rumpuuni eilen.
peteily on oman "soittovideon" esittely toisena henkilönä.
Miksi kukaan sellaista tekisi? Mitä videota tarkoitat?
sekavaa pauketta ja mekastusta sisältävien videoiden luullen sellaisen olevan rumpujensoittoa
Sellaistahan se. Luullaan itsestään ihan liikoja.

Niinpä, onneksi ammattipalstoilla saa totuudellista palautetta ja haaveissaan leijaileva voi palata takaisin maanpinnalle, katsoa peiliin ja huomata, kuinka oma pää pienenee niinkuin pierevä ilmapallo.
huvittavaa touhua tuo peteily. Siksi kai esiinntyy toisena ihnisenä täälläkin, kun sillpin helpompi valehdella?
"Mihin tällainen väite perustuu "
Väite perustuu Mikken mielikuvitukseen ja hänen pettymyksiin, koska ei ole saavuttanut haaveilemaansa soittotaitoa.
Antamansa soiton ja näyttöjen perusteella Mikkeä pidettiin Muusikko.netissä ja Drummerworldissä hyvin heikkotasoisena soittajana ja maneerisena improvisaatiossa. Kannattaa käydä tutustumassa alkuperäisiin keskusteluihin em. keskustelupalstoilla..
kannattaa mennä vaikka hirteen jos se elämä on noin helvetin vaikeaa.
varmaan aika ahdistavaa eniten itselläsi, kun vainoat netissä soittotaidottomana oikeita soittajia. Tuo kateutesi on melkein käsin kosketeltavaa. Älä kuitenkaan uhkaile väkivallalla ihmisiä, sillä sellaisesta joudut pahempiin hankaluuksiin kuin missä nyt jo olet.
"Kerro vaan missä tavataan, niin voidaan selvittää asiat viimeisen kerran"
Hei se olisi mainio idea. Voisin näyttää sinulle ne drummiksen keskustelut, joissa sinut todetaan heikkotasoiseksi ja samalla voisit esitellä sen valtavan suuren pääsi ja sarvesi!
Voinko ottaa valokuvia sitten? Sopisiko huomenna sinulle jo tapaaminen?
"Hei se olisi mainio idea."
Kerro vaan missä tavataan, niin tavataan ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Kätevää julistaa itsensä maailman parhaaksi asiassa, josta todistetusti ei ole mitään käsitystä itsellään. Kannattaa tutustua drummiksessa annettuihin arvioihin peten soittotaidosta. Tämähn osoittaa siis, että hänen maailmansa on aika pieni ja rajoittuu vain sinne oman itsensä valtavaksi kuviteleman pään sisälle. Kätevää..
kannattaa mennä vaikka hirteen jos se elämä on noin helvetin vaikeaa.
..
Kerro vaan missä tavataan, hullu-pete.
otin antamastasi uhkauksesta kuvakaappauksen ja huomenna rikosilmoitusta antamastasi uhkauksesta. Palstan vartija poistanee viestin, mutta IP-osoite selviää. Uskon, että poliisilla nyt tarpeeksi näyttöä, että saat rikosoikeudellisen tuomion.
Kerro vaan missä tavataan, niin tavataan ensimmäisen ja viimeisen kerran, lapsenhakkaaja.
otin tästä kuvakaappauksen liitteeksi rikosilmoitukseen.
Mytis ilmeisesti aloitti vanhan väkivallalla uhkailunsa jälleen. Kauanko siitä oli aikaa kun hän uhkaili ampua naulapyssyllä täällä, viime vuoden loppupuolellako se oli? Asiasta ilmoitettiin viranomaisille.
Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA!
"Kerro vaan missä tavataan, niin voidaan selvittää asiat viimeisen kerran"
Hei se olisi mainio idea. Voisin näyttää sinulle ne drummiksen keskustelut, joissa sinut todetaan heikkotasoiseksi ja samalla voisit esitellä sen valtavan suuren pääsi ja sarvesi!
Voinko ottaa valokuvia sitten? Sopisiko huomenna sinulle jo tapaaminen?
Kerro vaan missä tavataan, niin voidaan selvittää asiat viimeisen kerran.
"aloite tapaamisesta tuli sinulta, joten sinun olisi ehdotettava aika ja paikka."
Huomenna. Tampereen kauppatorilla kello 12. 00.
"Tampereen kauppatorilla kello 12. 00."
Toinen kuolee, toinen ei. Älä tule tyhjin käsin, itselläni on käsiase.
käyn ensin tekemässä sinusta rikosilmoituksen tai eiköhän palstan vartijakin jo ole hoitanut asian tai ilmoittanut eteenpäin poliisille. kaikenlainen toisen hengen uhkailu on rikollista Suomen laissa.
poliisillahan sellainen nettipoliisikin. Varmasti jo kirjannut tämän.
Kyllähän poliisi kirjaa vasikoiden ulinat.
Ihan kuin poliiseilla ei olisi oikeita töitä, vaan pitää vasikoidenkin rutinoita vielä kytätä.
" kaikenlainen toisen hengen uhkailu on rikollista Suomen laissa.
taposta lusitaan muutama vuosi.
tottakai poliisi ottaa asian käsittelyyn. Toisen hengen ottamisela uhkailu on erittäin vakava asia ja poliisin työhön kuuluu myös ennaltaehkäistä vakavampiakin rikoksia, kuten tappoja. Aivan normaalia poliisitoimintaa.
kyllä. uhkauksesta tulee käsittääkseni sakot ja toivottavasti saat myös apua ongelmiisi. tuollainen julkinen uhkailu ei liene asiaomistajarikos, koska ilmoitat suunnitelmastasi netissä ja kerrot suunnitelemasi tekosi tapahtuvan julkisella paikalle. Kukapa sen nyt tietää vaikka alkaisit täysin sattumanvaraisesti vahingoittamaan Tampereen kauppatorilla vastaantulijoita puolen päivän aikaan. Maailma on hulluja täynnä.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
"Toisen hengen ottamisela uhkailu on erittäin vakava asia"
Kuinka vakavana asiana pidät perheväkivaltaa jota olet harrastanut? Ei ihme, että lapsillasi on mielenterveysongelmia.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
..
mitä tarkoitat? En ole koskaan haukkunut jazzmania ja Holmia. joku muu heitä täällä vainoaa ja haukkuu. Jännä ajatella etteipä vaan näkynyt kauppatorilla ketään isopäistä sarvipäätä.. jäiköhän se kaveri omasta päästään kiinni ovenkarmiin, kun ei päässyt tulemaan?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
..
..
keitä ovat hoolmi ja blaaazman-nimiset rumpalit joita täällä aina haukutaan ja vainotaan?
en tiedä.onko kuinka monta vuotta tuo kaveri vainonnut ja haukkunut noita rumpaleita milloin milläkin nimillä kutsunut, mutta kauan tuollaista sairasta vainoamista on jo jatkunut. useita vuosia ainakin..Varmaan kateellinen heille?
holmo ja blaasmaaan on keskinkertaisuuksia, jotka kuvittelevat olevansa jotain mahtavaa.
suomen surkeimpia improvisaatiossa.
Bllaazzzmaaan on siis valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi poistamaan viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on blaazzzzzmaan.
inhottavaa tuollainen monta vuotta jatkunut toisten vainoaminen. Olet varmaan tosi kateellinen Holmille ja Jazzmiehelle?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
...
Kyllähän keskinkertaisuutta kannattaa kadehtia.
Kukaan ei ole kateellinen holmolille ja blaazzmannille ainakaan heidän improvisaatiotaidoistaan.
Moi, tulin tänne kauppatorille reilusti ennen klo 12.00. Ei täällä ketään sarvilla ja valtavan kokoisen pään omistavaa henkilöä näy.
Taisi olla valehtelua sekin juttu.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
..
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
..
eli siis jonkun holmin ja jazzmiehen vuosia palstalla jatkunut vainoamainen & haukkuminen?? eiköhän poliisi selvitä asian.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
..
Bllaazzzmaaan on siis valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi poistamaan viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on blaazzzzzmaan.
..
poliisi selvittää uhkauksen tekijän henkilöllisyyden. Siksi kai palstan vartijakin toistaiseksi jättänyt sen kaverin tekemän uhkauksen poistamatta. Toivottavasti poliisi ottaa häneltä vähintään kaikki mhdolliset käsiaseet pois. niiden olemassaolo on varmasti aika vakava asia.
miksi haukut ja vainoat jotain soittajaa täällä?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
Tai sen, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina kirjoittajina?
Bllaazzzmaaan on siis valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi poistamaan viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on blaazzzzzmaan.
..
Kerro myös poliisille, että lähettelit aiemmin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soitton harrastajalle, jonka jälkeen hän teki aseen.
Kyllä me vielä tavataan. Siihen voit luottaa, mutta muutamia vuosia menee kyllä vielä. Pitää saada muut projektit ensin alta pois.
Pakkohan se on päästä jossain vaiheessa näkemään sellainen sekopää, joka jaksaa vainota ihmisiä vuosikausia ja kieroilla, valehdella ja sekoilla päivästä toiseen.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
Tai sen, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina kirjoittajina?
Kerro myös poliisille, että lähettelit aiemmin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle.
Ei ollut mitään vaaratilannetta Tampereella kauppatorilla tänään. Hyvä juttu! Maailma on tosiaan sekopäitä täynnä, jotka netissä kertovat suunnittelemistaan surmatempuista. Suurin osa jättää temppunsa toteuttamatta, mutta osa todellakin näitä sairaita uhkauksiaan toteuttaa tai yrittää toteuttaa. Jotain sairasta huomionhakuahan tuollainen on ja toisilla jopa seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen tuollainen liittyy. Hulluja on maailmassa monenlaisia.
Jeo, eipä häntä vaan Tampereen kauppatorilla näkynyt. Poliisi varmasti tämän jälkeen käy sen aseen ottamassa häneltä pois
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
Tai sen, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina kirjoittajina?
Kerro myös poliisille, että lähettelit aiemmin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle.
..
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
Tai sen, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina kirjoittajina?
Kerro myös poliisille, että lähettelit aiemmin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle.
..
"Maailma on tosiaan sekopäitä täynnä."
On tosiaan. Sinua tarkoitinkin kun viestin kirjoitin. Pakko on tosiaan jossain vaiheessa päästä näkemään miltä näyttää aivan seinähullu tapaus joka vainoaa ihmisiä netissä vuosikausia, valehtelee, kieroilee ja sekoilee päivästä toiseen. Eli sinä.
minä? En ole uhkaillut tappaa ketään ja haukkunut ja vainonnut rumpaleita täällä.
Kävin kauppatorilla tänään, mutta ei siellä ketään hullua nähty. Kannattaa lukea keskusteluita tarkemmin, niin et tee mitään vääriä johtopäätöksiä.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet vuosia harrastanut?
Tai sen, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina kirjoittajina?
Kerro myös poliisille, että lähettelit aiemmin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle.
..
"Maailma on tosiaan sekopäitä täynnä."
On tosiaan. Sinua tarkoitinkin kun viestin kirjoitin. Pakko on tosiaan jossain vaiheessa päästä näkemään miltä näyttää aivan seinähullu tapaus joka vainoaa ihmisiä netissä vuosikausia, valehtelee, kieroilee ja sekoilee päivästä toiseen. Eli sinä.
..
Bllaazzzmaaan on siis valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi poistamaan viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on blaazzzzzmaan.
..
"En ole uhkaillut tappaa ketään "
Ei kukaan muukaan.
ketä rumpaleita on vainottu ja miten?
joku kaveri haukkunut jazzmania ja Holmia täällä vuosikausia. kateellinen koska he osaavat soittaa. sitä jatlunut jo useita vuosia täällä. sairasta.
Bllaazzzmaaan on siis se valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi lopuksi poistamaan omia viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on se blaazzzzzmaan.
"kaveri haukkunut jazzmania ja Holmia täällä vuosikausia"
Ketä ne sitten ovat?
"joku kaveri haukkunut jazzmania ja Holmia täällä vuosikausia."
Laitatko linkin missä se joku kaveri haukkuu?
"kateellinen koska he osaavat soittaa."
Missä soittoa on nähtävissä?
Liittyneiskö joreiluun ja moskaamiseen jotenkin.
onko missään kuvamateriaalia Mikken valtavasta päästä ja ohimo-sarvista vai onkohan sekin vain joku "mielipidekysymys?
tietääkö kukaan, onko missään nähtävissä niitä mikken sarvien ja valtavaksi paisuneen päänsä kuvia ??
onko missään niitä kuvia tms sen mikken väitteille itsestän, esim sarvien- tai päänkuvia?
sellaisia kuvia joissa se hänen iso päänsä olisi selvästi näkyvillä, kiitos?!
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Mediassa ei näytä olleen mitään juttua, että kauppatorilla joku ampumisjuttu. eli siis juttujen perusteella se oli vain valehtelua? se tyyppi siis sanoi ottavansa käsiaseensa mukaan!!!. Toivottavasti Suomi24 tehnyt sen rikosilmoituksen tuosta hullusta!
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Poliiseja varmaan kiinnostaa kyllä tosi kovin jos joku anonyymi henkilö uhkaa toista anonyymiä henkilöä jollain kuppaisella suoli24-forumilla.
kiinnostaa. toisen hengen uhkailu on rikos. se kaverihan kertoi menevänsä julkiselle paikalle aseen kanssa. Mistä sen tietää, vaikka hän olisi alkanut ampumaan ihmisiä. Onneksi hän ei toteuttanut suunnitelmaansa,mutta hänhän voi joskus tulevaisuudessa sen toteuttaa. ase pois sellaiselta.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Se ei ole asianomistajarikos, että joku uhkailee netissä tappaa ihmisiä julkisella paikalla. Tuon kaverin ei tarvitse edes tehdä sitä rikosilmoitusta vaan poliisi tekee sen. Sitä tarkoittaa, ettei se ole asianomistajarikos.
Epäilen, että se mainitsemasi rumpaleiden vainoaja on sama tyyppi joka uhkaili täällä, niin ehkäpä poliisi tutkii tuota mainitsemaasi vainoamistakin, mutta epäilen, sillä netti on täynnä provosointia. Raja kulkee kuitenkin siinä, että joku ilmoittaa menevänsä aseen kanssa julkiselle paikalle niinkuin tuo kaveri ilmoitti. Se on vakava rikos.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
..
Ketä rumpaleita on vainottu ja miten?
Bllaazzzmaaan on siis se valehtelija joka jäi valheistaan kiinni ja alkoi lopuksi poistamaan omia viestejään kunnes koko keskustelu Muusikko.netistä poistettiin. Sellainen akateeminen "ammattilainen" on se blaazzzzzmaan.
no, tuskinpa poliisi häneen mielenkiintoaan kohdentaa, ellei hän sitten ollut se mielipuoli, joka uhkaili täällä toisen hengen riistämisellä julkisella paikalla. Aika raukkamainen kaverihan hän on ja pidetään yhdessä peukkuja, että poliisi käy noitamassa häneltä sen käsiaseensa pois.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
..
moi, hieno juttu, jos poliisi ottaa toisen tappamisella uhanneen henkilön kiinni ja eikös tässä muutama vuosi ollut vastaava juttu eli joku hullu aseen kanssa liikkui juuri samalla torilla? Muistaakseni hän oli joku ulkomaalainen ja radikalisoitunut, muttei kuitenkaan rummuista vaan uskonnosta. Kyllähän hullut kannattaa rauhoittaa ja aseet pois heiltä.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
"uhkaus" siis kohdistuu anonyymiin henkilöön netissä, joten "uhkausta" ei voisi koskaan toteuttaa vaikka olisi asekin koska kohdetta ei tiedetä.
uhkaaja yritti saada toisen henkilön ("kohde") Tampereen kauppatorille 23.5.2020 klo 12.00 Myöhemmin ehdotuksen tekijä ilmoitti ottavansa käsiaseensa mukaan ja ilmoitti vielä, että "toinen kuolee". eli aika selvä keissi.
Onhan niitä kaikkia hulluja netti näemmä täynnä. Milloin mistäkin syystä ilmoittelevat näitä hullun mielensä ajatuksia netissä ja jotkut jopa toteuttaa tekojaan. Poliisin työhön kuuluu ennalta ehkäistä näitä juttuja, joita se mielenvikaiselta vaikuttava uhkailija kertoi tekevänsä.
?? eli jos poliisi käy noutamassa siltä uhkaajalta aseen pois ja puhuttelemassa häntä, niin tarkoitatko, että se uhkailija sitten kertoisi jostain nimimerkkihäiriköinnistään ja John Lennonin murhaajan ihailustaan poliiseille? Mihin tuollainen tieto perustuu?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Eli ihminen itse halusikin varmaan sitten kuolla jos meni ihan paikkallekin silloin katsomaan. Jos siis kuvitteli, että hänet ihan tapetaankin.
Vuosia netissä ihmisiä vainonnut ja sekoillut ja valehdellut kaveri haluttiin saada paikalle, että nähtäisiin miltä hän näyttää. Eipä sellaista kukaan lahtaisi koskaan. Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
hankala sanoa, kun se uhkailija jätti tekonsa toteuttamatta. Ehkä sillä uhkailijalla joku hätänä ja tarkoitti ampuvansa itsensä eli ase pois ja hoitoon sellainen..Luulen että se kaveri joka meni katsomaan tilannetta oli joku utelias joka tiesi, että tuollaisen uhkailijat harvoin toteuttavat uhkauksiaan niinkuin kävikin. Huomenna arkena poliisi varmaan käy puhuttamassa sitä uhkailijaa ja ottaa häneltä aseen pois. He voisivat viefdä vaikka helistimen tilalle, koska tuollaisten uhkausten tekeminen ei ole aikuisen ja vastuunsa tuntevan ihmisen temppuja vaan pikkulapsethan tuollaisia tekee eli asr ei sovinsellaisen käteen vaan joku helistin mieluummin.
Selvitti kyllä tosi hyvin kuinka sekaisin mikken vainoajat ovat. Niille asiasta on tullut ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
Hyvä, että se asia selvisi nyt täysin selvästi.
en ole koskaan huomannut että ketään Mikkeä vainottaisiin, mutta näyttää jollekin tulleen elämän ja kuoleman kysymys, kun käsiaseella uhkailee. Kaveri varmasti melko sekaisin, kun aseella uhkaili. Onkohan hän se sama joka kuvittelee, että pääkallo kasvaa vielä aikuisiällä ja joka luulee omistavansa suhteellisen suurikokoiseen päänupin?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
..
on mennyt vakavaksi esim tuo tappamisella uhkailu.. toivotaan, että poliisi ehkäisee kaikenlaiset rikoksen suunnittelut ja hoitaa sairaan ihmisen hoitoon. Vain sairas uhkailee toisen tappamisella. ase pois hullulta.
Selvitti kyllä tosi hyvin kuinka sekaisin mikken vainoajat ovat. Niille asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
..
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
..
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin kuinka sekaisin mikken vainoajat ovat. Niille asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
"..kaveri haluttiin saada paikalle, että nähtäisiin miltä hän näyttää"
No, miltä se kaveri näytti? oliko hänelläkin iso pää? oliko vyölaukku, legginsit ja kumisaappaat jalassa?
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
hohhoijakkaa
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
luulen, että poliisi puhuttelee häntä ja ottaa mahdollisen käsiaseen pois. En tosiaan tiedä mitä se kaveri sanoo ja ein illä väliäkään, sillä näyttöönhän asiat perustuu eli se kaveri netissä ilmoittanut menevänsä tampereen kauppatorille ampumaan ihmisen, niin siinä on varmasti se pääasiallinen näyttö eli tutkimisen aihe. Älä vaivaa päätäsi pikkuasioilla.
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin kuinka sekaisin mikken vainoajat ovat. Niille asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
on kyllä sairaan kuuloinen kaveri, jos ihailee sitä Chapmania! Luulen myös, että sama tappamisella uhkailija eli todennäköisesti se sama henkilö, joka luulee, että pääkallo kasvaa vielä aikuisella iällä. Uskon, että hän on jotenkin sairas päästään. Mitä itse ajattelet asiasta?
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Niinpä, on kyllä sairaan kuuloinen kaveri, jos ihailee sitä Chapmania! Luulen myös, että sama tappamisella uhkailija eli todennäköisesti se sama henkilö, joka luulee, että pääkallo kasvaa vielä aikuisella iällä. Uskon, että hän on jotenkin sairas päästään. Mitä itse ajattelet asiasta?
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
jep, näyttää olevan elämän ja kuoleman kysymys, kun hän suunnitteli tappavansa toisen julkisella paikalla. Kertoi ottavansa käsiaseensa mukaan Tampereen kauppatorille. Onneksi poliisi nopeasti poimii tuollaiset hullut, koska poliisissa nykyään tarkkaillaan nettikeskusteluita. Toivottavasti poliisi käy hakemassa tuollaisen puhujalta aseen pois ja vie tilalle vaikka helistimen, koska terve aikuinen ihminen ei tuollaisia asioita netissä huutele. Vain sairas ja lapsenmielinen tuollaista suunnittelee Ase pois hullulta.
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
meinaakohan se kaveri kertoa poliisille, että uskoo itsellään olevan valtavan iso pää? Hänhän voi myös yrittää demota poliiseille sitä ajatustaan, että massa on sama asia kuin tilavuus?
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Eiköhän poliisi hoida ensin aseen pois siltä hullulta. Hyvä, kun ne hänen uhkailunsa jätetty palstalle eli luulen, että hänestä rikosilmoitus aivan poliisin itsensä toimesta. Älä rasita pikku päätäsi asioilla, jotka vähempiarvoisia kuin toisen hengen uhkailu. Huomenna on jännä päivä tiedossa. Se kaveri saa sitten vastailla poliisille näihin pohtimiisi kysymyksiisi mutta toivotaan yhdessä, että hän saa myös mielenterveydellistä apua.
mahtaa poliisit ihmetellä, jos se kaveri alkaa niille selittelemään oman päänsä kokoa ja sarvia päässään??
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Ja pääasia, että asiat nyt selvisivät lopullisesti ja tiedetään kuinka sekaisin todellisuudessa oikein olet.
Aika kauan olet jaksanut sitä Mikkeä vainota kyllä ja monin tavoin. Vuosikausia.
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Ja pääasia, että asiat nyt selvisivät lopullisesti ja tiedetään kuinka sekaisin todellisuudessa oikein olet.
Aika kauan olet jaksanut sitä Mikkeä vainota kyllä. Vuosikausia.
pääasiahan on, että poliisi käy puhuttelemassa sitä uhkailijaa ja ottaa häneltä käsiaseen pois. Älä vaivaa mieltäsi poliisin toimilla, jos se ei sinuun kohdistu. En minäkään vaivaa ja toivotaan, että se uhkailija saa myös mielenterveydellistä apua, sillä toisten henkien uhkailu on aika vakava asia.
Aiemmin täällä joku kertoi, että seurasi Mikkeä kaupassa taannoin. Aika vakavaksi on touhu kyllä jo mennyt.
Selvisi nyt kyllä tosi hyvin ja kerralla kuinka sekaisin nämä Mikken vainoajat ovat. Niillehän asiasta on tullut kymmenen vuoden aikana ihan elämän ja kuoleman kysymys.
Aiotko kertoa poliisille myös ihmisten vainoamisesta jota olet useita vuosia harrastanut?
Tai sen asian, että olet aiemmin vuosien aikana käyttänyt toisten nimimerkkejä häirikointiisi useita kertoja ja esiintynyt muina palstan kirjoittajina?
Kerrotko myös poliisille, että lähettelit aiemmin niitä hyvin häiriintyneitä Lennon- ja Chapman-viestejä vihaamallesi soiton harrastajalle?
Ja pääasia, että asiat nyt selvisivät lopullisesti ja tiedetään kuinka sekaisin todellisuudessa oikein olet.
Aika kauan olet jaksanut sitä Mikkeä vainota kyllä. Vuosikausia.
Koska olet osoittautunut paljon sairaammaksi kuin oletettiin alunperin, en aio enää kuluttaa aikaani sinulle vastaamiseen uusien tekstien muodossa.
Pääasiahan on, että poliisi kävisi hakemassa kaikilta mielenvikaisilta aseilla uhkaajilta aseet pois.
meinaatko kysyä poliiseilta, että onko heidän mielestään sinulla iso pää ja yrittää saada heidät vakuutettua ajatuksestsi, että tilavuus ja massa ovat sama asia?