Onkohan tämä maa luonut yhtäkään meikäläisen kaltaista vastakkaiselle sukupuolelle kolmekymppisten ikäluokkaan (itse 33)? En ole ikinä ymmärtänyt “naisten iskemistä” joten en ole sitä harrastanutkaan. Perheen perustamisenkaan vuoksi moiseen leikkiin ei ole tarvinnut lähteä, sillä olen aina pitänyt nykyajan mallia elää kaupungissa kamalana (tämä koronahan sen onkin hienosti tuonut esiin). Toisaalta taas sukuni on pieni eikä ole mitään tukiverkkoja maalla, niin paha tännekkään mitään perhettä on suunnitella.
Töissä käyn alalla johon ei korona vaikuta ja velkaa on nolla. Outoa olla tilassa jossa on samalla sekä onnellinen että epäonnellinen. En ole varma johtuuko se luonteestani, vai onko pitkä yksinäisyys tehnyt minusta vähään tyytyvän, mutta ei minulla ole oikein isoja haaveita mistään. Tyytyväiseksi tulee, kun saa töiden jälkeen rentoutua ja välillä vaikka kuokkia vähän maata.
Kalvaa ajatus jos jossain olisi kuitenkin ihminen, joka ilahtuisi siitä, että tupsahdan tämän elämään. Toinen samalla tavalla yksinkertainen ihminen ilahduttaisi ainakin minun elämääni.
Onkohan tämä maa luonut yhtäkään meikäläisen kaltaista vastakkaiselle sukupuolelle kolmekymppisten
3
66
Vastaukset
- Anonyymi
Varmasti on. Kuulostat järjevältä tyypiltä.
- Anonyymi
Täältä yön keskeltä voi sanoa että ei se parisuhde ole ollut todellakaan mitään. Lopetin parisuhteen ja oikeastaan kaiken muunkin. Totaali kyllästyminen kaikkeen!!!
Ei ole mitään sanottavaa, pakolliset asiat pitää tietysti hoitaa.
Luen uusia alueita, lähinnä humanismia. Anonyymi kirjoitti:
Täältä yön keskeltä voi sanoa että ei se parisuhde ole ollut todellakaan mitään. Lopetin parisuhteen ja oikeastaan kaiken muunkin. Totaali kyllästyminen kaikkeen!!!
Ei ole mitään sanottavaa, pakolliset asiat pitää tietysti hoitaa.
Luen uusia alueita, lähinnä humanismia.Niin, parisuhteita on monenlaisia. Voin helposti kuvitella kuinka seurani saisi suurimman osan ihmisistä tylsistymään ja sitä kautta ehkä menettämään hermonsa. Eräs työkaverini ihmetteli joskus sitä, että olen yksin. Sanoi, että "olisi sullekkin kysyntää, jos kävisit vähän enemmän kylillä". No juu, selvä, mutta kun en tykkää käydä kylillä niin miksi esittäisin sellaista? Tähän mennessä yksi epämiellyttävimmistä kokemuksista on ollut käydä yökerhossa. Jopa puukkohaavan tikkauttaminen päivystyksessä oli tuhannen kertaa miellyttävämpi kokemus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16113752Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t799930Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999192Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218269Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk466813Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy436423Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516216Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua945134Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243805En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4041341