Täällä kirjoittelee 28-vuotias nainen, joka on ollut peliriippuvainen ihan lapsesta saakka. Lapsena jo se alkoi, kaupoissa peliautomaattien pelaaminen, kaikki viikkorahat meni peleihin. Bingossa tuli tämän tästä istuttua lapsena vanhempien kanssa. Tähän mennessä pelivelkoja kertynyt n. 40 000 ja niistä en ikinä olisi selvinnyt tilanteessani, jossa olen sairaseläkkeellä, ellei mieheni olisi auttanut ja ottanut lainaa kanssani. Eilen tuli eläke, joka meni jokaista ikistä senttiä myöten netticasinolle, pikkuista päälle 700, laskut menevät nyt minun ja puolison yhteiseltä luottokortilta. Nyt tuli mitta täyteen, vaikka siltä on tuntunut jo aiemmin monta kertaa, olen ottanut ikuiset estot minne on pelitili ollut (aina kuitenkin yhden jättänyt, jos minä joskus "vähän", jos vaikka sattuisin joskus voittamaan) ja paskan v***t. Ei pysy hallinnassa, niin ei pysy. Aina sitä vakuuttaa itselle ja puolisolle, että nyt tämä oli tässä. Nyt tein päätöksen ja tämä on LOPULLINEN , suljin eilen kaikki mahdolliset pelitili ja niihin hankin estot. Lisäksi selvitin miten saa hankittua ohjelman koneelle yms. Laitteille, millä ei enää pääsekään kys. Sivustoille. Kun näitähän tulee kokoajan ovista ja ikkunoista lisää. Eipähän tule kiusausta, kun ei pääse. Pankkiasiat on puolison hallussa nyt. Haluan tehdä tämän itseni ja mieheni takia. En jaksa enää itseäni, tätä häpeää, vihaa, inhoa, eikä jaksa kohta puolisokaan. Tämä kaikki pelaaminen on kadottanut minut, kuka helvetti oikeasti edes olen ja haluan elämässä tehdä?! Näitä asioita pohtien ja toivon, että nyt todellakin nousen täältä suosta! Haluan ELÄÄ ja olla ONNELLINEN!!!!! Nyt ei auta, kuin yrittää myydä tavaraa ja maksaa niillä pois luottoa, sekä nyt seuraavina kuukausina kun ei mene yhtään peleihin, niin kaikki vain lainoihin!! Siitä kai ne lyhenee hitaasti kyllä, mutta pääasia että lyhenee. Täällä ollaan vaan pienen hetken verran ja haluan nähdä mitä sillä on annettavana.
Nyt riitti!
14
1214
Vastaukset
- Anonyymi
Olen iloinen puolestasi, haluan myös rukoilla puolestasi, että Jeesus auttaisi sinua pääsemään eroon riipuvuuksista. Siunausta sinun elämääsi.
Toivoa on.- Anonyymi
Kiitos sanoistasi. Samoin myös sinulle toivon kaikkea hyvää.
- Anonyymi
otappa yhteyttä Jeesukseen ja kysy että missä piileksii? Ihmisiä kuolee koronaan jne, olis töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
otappa yhteyttä Jeesukseen ja kysy että missä piileksii? Ihmisiä kuolee koronaan jne, olis töitä.
On otettu yhteyttä. Ei piileksi.
- Anonyymi
On hienoa, että jaat asian täällä ja olet saanut motivaation lähteä muuttamaan asioita. Hatun noston paikka, koska se on se suurin askel.
Kannattaa muistaa, että peliriippuvuus on krooninen sairaus siinä missä esimerkissä vaikka diabetes eli sitä tulee hoitaa ja oppia elämään sen kanssa. Sen takia muutostyö vaatii paljon muutoksia nykyiseen elämään, jotta muutos voi tapahtua.
Suosittelen tutkimaan netistä pelirajaton.fi ja peluurin sivuja, koska siellä on paljon vinkkejä.
Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää kohti pelaamatonta elämää.
T. Henri ex-pelaaja- Anonyymi
Itselläni kokemus kun joutunut rahapelien sekä siihen liittyvän riippuvuuteni kanssa pahoihin taloudellisiin ongelmiin sekä ahdinkoon vuosien saatossa. Häpeän itseäni sen takia että annoin asioiden mennä liian "pitkälle". Kaikenmaaliman luotot sain takaajien vuoksi niputettua yhdeksi lainaksi pankkiin, sitä olen lyhentänyt. Aloitin lyhentämisen vuonna 2017. 14k olen lainaa saanut lyhennettyä, vielä on pitkä matka ennenkuin olen perillä ja että laina maksettu... Melkein joka päivä ensimmäinen ajatus herätessäni on "riittääköhän rahat tähän päivään ja huomiseen, tai ensiviikkoon". Aivan hirveä fiilis. Erilaisia self-help juttuja opiskellut mm mindfullnessia sekä läsnäolon voimaannuttavaa vaikutusta. Näitä apuja saa onneksi netistä kun löytyy opetusmateriaalia paljonkin. Silmät aukaisi Eckhart Tollen kirja "Läsnäolon voima".
Olen löytäyt siitä apua ahdistukseen sekä pahaan oloon, on auttanut oikeasti! Ajoittain on vain päiviä jolloin ahdistus ja paha mieli on liikaa ja silloin menee "synkälle puolelle" ja fiiliksen pitäminen hyvänä on hankalaa.
Ajoittain olo on kuin tuolla tarujen Feeniks linnulla. Lapsuuden olen saanut lentää ja kukoistaa, vuonna 2016-2017 liekki sammui, alkoi jälleensyntyminen. Olen matkalla kukoistukseen sekä siihen että saan olla vapaa ja liitää, mutta siihen on vielä matkaa.. Toisinaan tuntuu siltä, että tekisi mieli jäädä tuhkiin olemaan ja makaamaan, ei halua selvitä koska itse on helvetin itselleen luonut..
Pari ajatusta tässä, sori kun avauduin. :D
Mutta eteenpäin pääsee, vaihtoehdot katsoo ja tekee isoja päätöksiä ja ratkaisuja. Eivät ole aina helppoja mutta jotkut päätökset ja teot on vain tehtävä päästäkseen eteenpäin..
Mikäli joku haluaa "seurata matkaani" ja sen etenemistä niin saa vilkaista blogiani ---> https://elamaonpeli2020.blogspot.com/
Blogiin heittelen ajatuksen virtaa, se on minulle paikka jossa pystyn ja voin kertoa asioitani, ja toivottavasti myös avata sitä että meitä riippuvuudesta kärsiviä on muitakin, raha- ja talousongelmat ovat yleinen vaiva kansan keskuudessa. Samoin kuin myös rahapeliongelmat.. Niistä aiheista voisi puhua ja kertoa valtamediassa enemmänkin.
PELAAMISEN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA!!
- Anonyymi
Jos aivoa painaa kestämätön rahallapelaamisen halu, Kokeile ostaa viinakaupasta vahvinta mitä myydään. Osta myöskin makeisia. Ota pelaamisen nälkään vaikka 10 milliä viinakaupan tuotetta kerta nielasulla sekä mutustele päälle makeisia. Kuuria voi käyttää pitempäänin päivittäin. Auton rattiin en menisi.
- Anonyymi
Peliriippuvuus on toiminnallinen sairaus ja harvemmin sen pystyy ihan omin voimin selättämään. Apua saa ja pitääkin hakea. Asia on erittäin ajankohtainen Suomessa ja Sosped tarjoaa apua vertaistuen ja erilaisten voimavarakurssien muodossa. Päihdelinkistä saa myös neuvoja peliriippuvuuteen. Etsi tietoa tästä ja lue muiden kokemuksia ja hakeudu avun piiriin. Myös A-klinikalta saa apua. Voimia taisteluun!
- Anonyymi
surullista kun lukee näitä täältä ja tajuaa että jokaisen peliriippuvuudesta kärsivän tarina on täysin sama kuin oma.. itsekkin monta kertaa ollut niin että nyt lopetan mutta aina jostai se tulee aivoihin että jos sitä voittaisi...
Todellisuushan on se että kun se iso voitto tulee nii ei sitä pysty lopettamaan :(
Itse hakenut apua ja suosittelen sinullekkin auttaa kun pääsee puhumaan asioista terapeutin tai vertaistuen kanssa!
Ei kannata miettiä menneitä niille ei voi enään mitään joka päivä mitä heräät täällä maailmassa on uusi aloitus muuttaa asiat toisin vielä ei ole liian myöhäistä!
Pitää vaan ottaa asenne että haluaa olla onnellinen ja tehdä kaikkensa sen tavoittamiseen.
Toivoa on ja sitä ei saa unohtaa, uskon että sinäkin pääset vielä pois ja pystyt olemaan onnellinen kunhan itse uskot siihen! - Anonyymi
Eikö tuo peliriippuvuus olen enemmänkin miesten ongelma?
- Anonyymi
miesten ongelma?? vttu mikä idiootti....peliongelmaisia löytyy totta hemmettissä naisia ja miehiä...itselläkin aikoinaan toimi ainoastaan totaali lopetus...yritin sädöstellä että pelaan vaikka vain nettipokeria jne jne..ainahan se mopo karkasi käsistä.ja voin sanoa että tsemppiä matkalle ja ainut mikä pelihimoon auttaa on aika ja muut harrasteet ja alkuun kannattaa välttää kauppakeskuksia joissa noita paska rakkineita on..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miesten ongelma?? vttu mikä idiootti....peliongelmaisia löytyy totta hemmettissä naisia ja miehiä...itselläkin aikoinaan toimi ainoastaan totaali lopetus...yritin sädöstellä että pelaan vaikka vain nettipokeria jne jne..ainahan se mopo karkasi käsistä.ja voin sanoa että tsemppiä matkalle ja ainut mikä pelihimoon auttaa on aika ja muut harrasteet ja alkuun kannattaa välttää kauppakeskuksia joissa noita paska rakkineita on..
Tääläki 28v mies ja itellä on kans ollu useamman vuoden ajan ongelmia peliriippuvuuden kans. Laskut kuitenki toistaiseksi saanu hoidettua, mut tällä menolla on kohta taas merkintöjä luottotiedoissa. Sain luottotiedot takas reilu kk sitte ja sen jälkeen on tullu otettua 5tonnin luotto eikä mitää jäljellä ja 2tonnin luottokortin menin hommaamaan ja seki on kohta tapissa pelkästään pelaamisen takia. Pakko olis jotenki saada lopetettua pelaaminen ennenku on asiat samassa jamassa ku muutama vuos sitte. velkaa oli 20k pahimmillaan ulosotossa vaa niistä kuitenki selvis ku sattu töitä olemaan. On se vaa pirullinen tuo peliongelma ku siitä on nii hankala päästä eroon vaikka kuinka monta kertaa on päättänyt että nyt loppuu vaa aina käy samallai ja kohta on tili pelattu tyhjäksi. tsemppiä kaikille tän sairauden kans painiville!
- Anonyymi
Tsemppiä myös sinne! Itse pelasin kesällä parissa kuukaudessa muutaman tonnin, onneksi omia säästöjä. Velkaa ei ole onneksi penniäkään, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ole tällä hetkellä varaa, kun olisi pakko saada pahanpäivän varalle hieman rahaa säästöön. Sain elokuussa säästettyä 250 euroa; eihän se paljon ole, mutta sekin tuntui jo hyvältä.
Toivottavasti teille tänne kirjotelleille kuuluu parempaa! Kertokaa ihmeessä kuulumisia jos luette tämän ja jos jaksatte.- Anonyymi
Tehkää päivän/yön urakka ja käykää joka casinolla ilmoittamassa peliriippuvuudestanne, estäkää Trustly yms. Itsellä toiminut aika hyvin, kun pelannut vain tietyntyyppisiä casinoita (samat pelit, nopeat kotiutukset yms. Yleensä Casinofirma omistaa useita casinoita ja tuon ilmoituksen jälkeen pitäisi kaikkien ko. firman sivuilla olla esto joka blokkaa sinut automaattisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758