Niityllä tapahtuu

Anonyymi

Talvella niityn pääkummun trendikahvilassa tarjoili mustahipiäinen siirtopörriäinen paremmalle väelle lattea. Vuosikokoustaan piti Antipatriarkaalisten Sukupuolitiedostavien Hyönteisnaaraiden Etujoukkoinen Vapautuskomitea ASHEV.

ASHEV hykerteli tyytyväisyyttään. Vuosiraporttiin kirjattiin perhosäidin vapauttaminen toteuttamaan varsinainen hyönteisnaaraallinen integriteettinsä. Perhosäidin pelastamisessa ansioituneelle hämähäkille ASHEV:n keskuskomitea myönsi Reipas Reino-arvonimen. Se auttaisi häntä mukavasti niittyneuvoston vaaleissa.

Perhoslapsen verkottaminen oli myös julkisuusmenestys. Niityn päämedia: ”Niityn Sanomat” teki yhteistyötä ASHEV:n komisariaatin kanssa ja uutisoi perhoslapsen verkottamisesta tasa-arvotyön merkkipaaluna, joka samalla vähensi niityn yliperhostumisen uhkaa. Niityn Sanomat täytti palstansa hyönteisnaaraiden kertomuksilla siitä, kuinka muutkin patriarkaalisen ikeen raskauttamat olivat tiedostaneet hämähäkin verkkopalveluiden vapauttavan heidät rasituksista.

Niityn Sanomien myllytyksestä oli sekin hyöty, että se vaiensi jopa muinoin viisaina pidetyt pöllöt. Pöllöt osasivat arvata, että kritisoidessaan perhosäidin ja perhoslapsen kohtelua he joutuisivat taantumuksellisina suureen epäsuosioon, miu-mau sekä mee-pörr-kampanjan maalitauluksi ja menettäisivät oksansa, jolla oli niin mukava hissukseen torkkua. Eivät pöllöt toki uskoneet ASHEV:n julistuksia, mutta opportunisteina pitivät nokkansa kiinni.

Antipatriarkaalisten Sukupuolitiedostavien Hyönteisnaaraiden Etujoukkoinen Vapautuskomitea ASHEV päätti anoa niityn ulkoasiain pesäkkeeltä määrärahan ”Torakoiden lainsäädännön sekä hämähäkin verkkopalveluiden parhaiden käytäntöjen analysointiin ja siirtämiseen naapuriin kehitysniityille”. Lisäksi rahaa päätettiin hakea ”Vanhajärjellisen kielen kitkemiseen niityltä ja oikean sukupuolitiedostavan sanaston ja käytösohjeiden laatimiseen hyönteisten varhaiskasvatuksen tarpeisiin”. Tällaista mukavaa pestiä suorittamaan ASHEV:lla olikin omasta takaa tulisieluisia, mutta oikeiden töiden puutteesta kärsiviä, tiedostavia hyönteisoletettuja.

37

247

    Vastaukset 37

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On mielenkiintoista, että aborttiväen epäsuosioon joutuvissa, liian osuvissa, ketjuissa niiden kommentointi on estetty. Näin keskustelu liian arkaluontoisista abortin piirteistä ja laajemmista yhteyksistä yritetään kieltää.

    • Anonyymi

      Nopea avunpyyntö vaikka terveyspalvelujen suuntaan saattaisi olla nyt parasta. Viipymättä kertomaan tämä sama juttu terveyskeskukseen, niin siellä ohjataan oikealle henkilölle ja tarvittasessa kuljetetaan oikeaan yksikköön. Virka-apupyyntökin voi tulla kysymykseen. Koskaan ei ole liika myöhäistä hakea apua.

    • Anonyymi

      On tärkeää muistaa että Lääkäriliitto ei pidä alkiota ihmisenä.

    • Anonyymi

      On tärkeää muistaa olla uskomatta palstaa riivaavan massajankuttajatrollin valheita Lääkäriliiton muka-sanomisista.

      Muistakaamme myös Lääkäriliitonkin tuntema biologinen fakta:
      >alkio (3)
      1. (biologia) uuden kasvi- tai eläinyksilön varhainen kehitysmuoto; _ihminen on alkio_ hedelmöityksen ja noin 8. raskausviikon välisenä aikana >

      • Anonyymi

        Muista mainita tuo sitten lääkärille. Toista varmuuden vuoksi asia muutamia kertoja, jos lääkäri ei meinaa uskoa. Voit kirjoittaa sen vielä paperille ja kertoa että abortteja ei Suomessa tehdä, koska ihminen saa alkunsa hedelmöityksellä. Älä usko lääkärin vastaväitteitä vaan kerro että hän edustaa litiliukasta aborttiväkeä. Lääkäri varmasti auttaa, ja ohjaa hienotunteisesti oikeaan paikkaan.

      • Anonyymi

        Lääkäriliitto ei sano noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkäreille ei tarvi kertoa liitonkin toteamia itsestäänselvyyksiä.

        Jos Lääkäriliitto vastustaa abortteja miksei se kampanjoi niitä vastaan?

        Mitä se hyödyttäisi? Eduskunta on määrännyt lääkärit likaisen työn pyöveleiksi. Vai kuvitteletko että monetkin niistä sitä "naisen oikeutta" kovin mieluusti tekee? Minkähän takia ei, vaikka kyseessä on mitä mahtavin, edistyksellisin ja sivistynein toiminta?! :)

        Etujärjestöt katsohan ajavat jäsentensä etua. Lääkäriliittokin tekee niin. Etujärjestöt myös ilmaisevat kyllä kantansa asioihin ihan selkeästi, hyödyttipä se tai ei. Sinulla ei tunnu oikein olevan käsitystä asioista. Lääkäriliitto on varsin vaikutusvaltainen järjestö ja on pystynyt kun esim. hinaamaan jäsenistönsä palkkoja ylös roppakaupalla.

        Lääkäriliitto ei vastusta abortteja eikä halua kireitä aborttilakeja. Se uskoo ihmisten valmistamiseen ja ilmaiseen ehkäisyyn nuorille. Tämä on täysin selvää.

        Niin? Mihinkään kysymyksiin et taaskaan vastannut vaan aloit paasamaan jostain Lääkäriliiton tehtävistä.
        Luuletko että Lääkäriliitolla on enemmän päätösvaltaa kuin lainsäätäjillä?
        Sekään valitettavasti ei voi päättää, ettei lääkäreiden tarvisi tehdä vastoin elämää suojelevaa valaansa. Liiton kanta syntymättömien elämän oikeuteen on täysin selvää.

        Etujärjestöt ilmoittavat kyllä mielipiteensä asioista jos jotakin mieltä ovat. Se on niiden tehtävä! Olet täysin pihalla. Taas kerran valehtelet räikeästi. Annat ymmärtää että Lääkäriliitolla on jyrkkä abortinvastaisen kanta vaikka näin ei ole.

        Lääkäriliiton edustajat ovat kantansa ihan selkeästi ilmoittaneet julkisuudessa ja silti sinä aina vain jankkaat samoja asioita. Outoa.

        Lääkäriliitto ei voi lainsäädännölle mitään, mutta ilmeisee selkeän kantansa mm. syntymättömien oikeuksista. Tästä joudut kuitenkin jatkuvasti jankuttamaan epätoivoisia valheitasi ja vääristelmään Lääkäriliiton lausuntoja, kun se ei siihen abortinylistäjän kuplaasi sovi. Vähintään yhtä säälittävää on jatkuva yrityksesi kääntää valehtelusyytöksiä muiden suuntaan.

        Lääkäriliitto ei ole ilmoittanut haluavansa kireämpiä aborttilakeja. Jos olet eri mieltä, esitä suora kannanotto.

        Lääkäriliitolla ei olisi mitään syntymättömänkin oikeuksia kunnioittavaa lakia vastaan.
        Miksiköhän valtaenemmistö lääkäreistä aikanaan vastusti nykyistä lepsulakia?

        Onko linkkiä tuohon tietoon? Aborttilain taustaan on tiedossa syineen. Oletko lukenut?

        Täällä lukuisat kerrat julkaistussa linkissä jossa Lääkäriliiton uutistiedote:

        >”Eräs tunnettu yhteentörmäyskohta oli aborttilain säätäminen, joka käänsi myös yhteiskunnan aikaisemman kannan päälaelleen. Vielä 1960-luvulla sikiön lähdettäminen oli rangaistava rikos, nyt abortista tulikin yhteiskunnan hyväksymä toimenpide, ja suorittajiksi määrättiin julkinen terveydenhoitojärjestelmä ja lääkärit. Lääkärin etiikka määrittelee lääkärin tehtäväksi sairauksien parantamisen ja terveyden ylläpitämisen, ja se on Hippokrateen ajoista alkaen kieltänyt elämän tuhoamisen ja abortin. Oli selvä, että kitkapinta oli kuuma.

        Yhteiskunnallisen asennemuutoksen liikkeellepanevana voimana oli epäilemättä ollut voimistuneen feministisen liikkeen argumentti naisen oikeudesta päättää itsestään jopa sikiön hengen kustannuksella. Toinen argumentti oli terveydenhoidollinen ja liittyi laittomien aborttien aiheuttamaan riskiin. Katsottiin, että kun näitä toimenpiteitä kuitenkin tehdään, on parempi että niitä tekevät ammattilaiset, jolloin vältytään puoskarien toimenpiteiden aiheuttamilta komplikaatioilta. Maailma ja maailmassa vallalla olleet moraalikäsitykset olivat muuttuneet, ja lääkärit Suomessa, samoin kuin muuallakin, ottivat lopulta lusikan kauniisti käteensä ja pääsääntöisesti nielivät uudet tehtävänsä.>

        Siis suorittajiksi MÄÄRÄTTIIN mm. lääkärit, jotka NIELIVÄT tehtävän. Kuulostaako siltä että lääkärit kovinkin innokkaasti kannatti uutta lakia? Miksi puhutaan edes yhteentörmäyksestä ja kitkapinnasta jos mitään vastustusta ei ollut?

        Jollekin tehtävä piti määrätä. Luuletko lääkärien pitävän kaikista muista tehtävistään? Tai poliisien? Palomiesten?

        Laitapa vielä linkki mistä tuo teksti on otettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä lukuisat kerrat julkaistussa linkissä jossa Lääkäriliiton uutistiedote:

        >”Eräs tunnettu yhteentörmäyskohta oli aborttilain säätäminen, joka käänsi myös yhteiskunnan aikaisemman kannan päälaelleen. Vielä 1960-luvulla sikiön lähdettäminen oli rangaistava rikos, nyt abortista tulikin yhteiskunnan hyväksymä toimenpide, ja suorittajiksi määrättiin julkinen terveydenhoitojärjestelmä ja lääkärit. Lääkärin etiikka määrittelee lääkärin tehtäväksi sairauksien parantamisen ja terveyden ylläpitämisen, ja se on Hippokrateen ajoista alkaen kieltänyt elämän tuhoamisen ja abortin. Oli selvä, että kitkapinta oli kuuma.

        Yhteiskunnallisen asennemuutoksen liikkeellepanevana voimana oli epäilemättä ollut voimistuneen feministisen liikkeen argumentti naisen oikeudesta päättää itsestään jopa sikiön hengen kustannuksella. Toinen argumentti oli terveydenhoidollinen ja liittyi laittomien aborttien aiheuttamaan riskiin. Katsottiin, että kun näitä toimenpiteitä kuitenkin tehdään, on parempi että niitä tekevät ammattilaiset, jolloin vältytään puoskarien toimenpiteiden aiheuttamilta komplikaatioilta. Maailma ja maailmassa vallalla olleet moraalikäsitykset olivat muuttuneet, ja lääkärit Suomessa, samoin kuin muuallakin, ottivat lopulta lusikan kauniisti käteensä ja pääsääntöisesti nielivät uudet tehtävänsä.>

        Siis suorittajiksi MÄÄRÄTTIIN mm. lääkärit, jotka NIELIVÄT tehtävän. Kuulostaako siltä että lääkärit kovinkin innokkaasti kannatti uutta lakia? Miksi puhutaan edes yhteentörmäyksestä ja kitkapinnasta jos mitään vastustusta ei ollut?

        Saisiko linkin tuohon Lääkäriliiton uutistiedotteeseen? Vai onko se oma tiedotteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisiko linkin tuohon Lääkäriliiton uutistiedotteeseen? Vai onko se oma tiedotteesi?

        Kuten todettu, linkki on ollut täällä useasti esillä, vaikka se ei enää toimikaan.
        laakariliitto.fi/uutiset/tiedote.html?opcode=show/news_id=1401/news_db=web_sll2005/type=2
        Voit toki ottaa yhteyttä Lääkäriliittoon ja kysyä, onko tämä vain jonkun oma tiedote. Myöskään kellään ei ole ollut vastaan ränkyttämistä tuolloin kun linkki on toimivana ollut täällä.

        Todennäköisesti kyseinen teksti on ollut sellainen, että se ei ole ollut Lääkäriliiton mielestä sopiva liiton sivuille.

        Sinun on edelleenkin hyvä muistaa Lääkäriliiton olevan etujärjestö joka ajaa vain ja ainoastaan jäsentensä etua. Lääkäriliitto ei määrittele missään asiassa lopullisia totuuksia.

        Voit edelleen mutuilun sijaan kysyä sieltä, miksi sivu on poistettu tai kenties siirretty johonkin muualle.
        Lääkäriliitto on selvillä tieteellisistä faktoista, jotka on ihan mielipiteistä riippumatta yleisesti määritelty.

        Lääkäriliitto ontosiaankin sanonut sikiöstä ihan selkein sanoin sen, että sikiön ihmisyys on epäselvää. Totta! Hyvä!

        Erilaiset näkemykset ei kumoa faktoja. Muiden ei tarvi tulkita rivien väleistä omiaan ja leikellä yksittäisiä lauseita, joihin takertua joka välissä. Mutta niin, selkein sanoin on tosiaan todennut, että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.

        Näytätkö sen kohdan, jossa Lääkäriliitto sanoo noin?

        Taasko? Mihin se aina "unohtuu"?

        Katso sieltä ihan samalta sivulta jonka erääseen itse tulkitsemaasi lauseeseen takerrut joka välissä.. ja sen jälkeen jätät ilmeisesti kaiken muun lukematta.

        >Ihmisyksilön elämän alkuna voidaan pitää munasolun hedelmöittymishetkeä. >

        Voidaan pitää. Jos noudatamme sinun omaa keskustelustrategiaasi, voimme takertua tähänkin. Voidaan pitää. Ei tarkoita sitä että näin olisi.
        😄😄😄

        Tuokin saivarteleva takertuminen sanamuotoon oli arvattavissa. Kummasti se vaan näyttää olevan Lääkäriliitonkin mielestä näin. ;) Miksi muuten siellä juuri tämä yksi kanta olisi ainoana nostettu esiin, jota voidaan pitää oikeana faktana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytätkö sen kohdan, jossa Lääkäriliitto sanoo noin?

        Tässäpä ihan kiihkotonta asiantuntijoiden tekstiä vastaukseksi kysymykseesi:

        Lääkäriliitto, syntymättömän oikeudet:
        _ "Ihmisyksilön elämän alkuna voidaan pitää munasolun hedelmöittymishetkeä. "
        _"Lääkäreillä on erityinen velvollisuus edistää syntymättömän hyvää, koska lääkäreillä on tärkeä rooli ja vaikutusmahdollisuuksia sikiönkehityksen eri vaiheissa, perhesuunnittelusta synnytykseen. Suomen Lääkäriliiton syntymättömän oikeuksien julistuksessa (2008) korostetaan sikiön oikeutta elämään, oikeutta syntyä toivottuna, oikeutta terveeseen kehittymiseen ja oikeutta syntyä turvallisesti sekä lääkärin velvollisuutta tukea näiden oikeuksien toteutumista."

        Näiden mietteiden pohjalta jokainen järkevä ihminen tajuaa, että lääkärien ja myös vastuullisten vanhempien tehtävä on toimia yhdessä niin, että nämä oikeudet toteutuisivat. Äityshuoltommekin on juuri sitä varten.

        Lisäksi samasta Lääkäriliiton julkaisusta tärkeä pointti: Se, että sikiön ihmisarvo ja oikeudet ovat filosofisesti vaikeasti määritettäviä ja juridisesti heikkoja, korostaa lääkärin eettistä velvollisuutta tukea syntymättömän oikeuksia. Sikiö ei voi itse puolustaa oikeuksiaan, mutta lääkärillä on tähän tehtäviensä vuoksi monia mahdollisuuksia.

        Lääkärin ammatti perustuu hädänalaisen auttamiseen ja heikon suojaamiseen. Lapsen varjelu on jokaisen ihmisen luonnollinen velvollisuus.

    • Anonyymi

      Aborttiasiamiet edustavat nk. valkoista feminismiä, etuoikeutettujen hillitöntä pyrkyä saada lisää etuja mm. suojattomien lasten elämän kustannuksella.

      • Anonyymi

        Aborttiasiamiehet pyrkivät esiintymään "eliittinä". Todellisuudessa huijarit ovat pohjasakkaa.

      • Anonyymi

        Mukavuusabortti on epä-älyllistä väkivaltaa naisia ja lapsia vastaan.

    • Anonyymi

      Ovatko ASHEV:n hämähäkit siirtyneet verkkokokouksiin?

    • Anonyymi

      Niityn veronmaksajat on pakotettu maksamaan verorahoista ASHEV:n toiminnan ja sen virkapaikat.

    • Anonyymi00039

      "Niityllä" juhlitaan naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja siitä jopa tehdään hyve.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1303
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      37
      853
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      807
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      41
      795
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      706
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      637
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      86
      600
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      586
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      565
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    18. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      515
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    Aihe