Runopiiloni koivujen katveessa on
siinä penkit ja harmaja pöytä
olen usein sen suojassa suruton
eihän kukaan täältä mua löydä.
Tämä mökkini on niin vaatimaton
ja kaukana moottoritiestä.
Vaan kauneus rannan ja siintävän veen
vene airoineen oottavat miestä.
Tuolla liiteri sauna ja pihlajapuu
joka niemellä kaunistaa rantaa.
Tätä paikkaa ei tunne kukaan muu
itse veden voin saunaani kantaa.
Kun tuvassa hiillos on himmennyt
minä keinuen muistelen aikaa.
Täällä pienenä pilttinä kuunnellut
vaarin haitarin palkeet kun raikaa.
Tämä rauha ja hyvä hiljaisuus
seinähirsissä kirveen jäljet
Pihasireenissä moni vesa on uus
rinteen vuokot ja paljaana pälvet.
siinä penkit ja harmaja pöytä
olen usein sen suojassa suruton
eihän kukaan täältä mua löydä.
Tämä mökkini on niin vaatimaton
ja kaukana moottoritiestä.
Vaan kauneus rannan ja siintävän veen
vene airoineen oottavat miestä.
Tuolla liiteri sauna ja pihlajapuu
joka niemellä kaunistaa rantaa.
Tätä paikkaa ei tunne kukaan muu
itse veden voin saunaani kantaa.
Kun tuvassa hiillos on himmennyt
minä keinuen muistelen aikaa.
Täällä pienenä pilttinä kuunnellut
vaarin haitarin palkeet kun raikaa.
Tämä rauha ja hyvä hiljaisuus
seinähirsissä kirveen jäljet
Pihasireenissä moni vesa on uus
rinteen vuokot ja paljaana pälvet.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ihan itekkö noin kivan runon sepustit,,,
tykkäsin,,,,
itte en osaisi noin hienoa rustata,,,,
kiitos,,,
Pieni tunnelmaotos, eihän meidän runomme tarvitse täydellisiä,
riittää kun ne kertovat mielialojamme-
Vuosia sitten meillä oli runonurkka ja monet kertoivat tunteistaan siellä. Joskus se on tarpeen.
kun kulkee kirjoittajan askelissa venerantaan, kuulee tuulen suhinan koivikossa, kuikan kutsun järven selällä, tuntee saunasavun sieraimissaan, voiko enää väkevämmin tuntea runon mahtia! KIITOS!!!
Runonurkan muistan ja tulenlieskat sitä aloitteli monet vuodet.
Avaajan runo oli soljuva ja hyvä.
Ehkä voisi jotakin aikaan saada jokainen, jos ei tasoa vaadita, ihan omaksi iloksi ja aivojen rasittamiseksi;)
Runoratsun selkään hyppään,
minne vie, en pelkää.
Uusia näkymiä elämään,
näin tahdon vileä oivaltaa.
Keväästä nyt nautin,
auringosta ja vihreydestä,
kukkien heräämisistä,
lintujen laulusta, kaikesta ihanasta.
On onni kuulla peipon laulu,
mustarastaan luritukset,
Pian pääskystenkin liitelevän nään,
ne palaa Suomeen pesimään.
Niin paljon aihetta on lauluun,
on rauhaisa kotimaa,
järvien välkettä, laineen liplatusta,
miten voisinkaan kiittämättä olla.
Minä, pieni ihminen,
miten kaiken olenkaan saanut.
Ystävät rakkaat, perhe ja omaiset,
siis käteni ristin ja olen onnellinen.
Voi sinua voikukka !
Nurmikoltani nyhdin voikukkaraudalla - mutta :
kiveyksen kolosta puskee virkeä vihreä lehtiruusuke
lehdet nyppään salaattiin rucolan seuraksi
juuri kelpaisi korvikkeeseen kahvikissoille
pörheät keltaiset mykeröt juomaksi simasuille .
Pientareet uhkuvat keväisen kasvun voimaa
auringonkultaa niityt helottavat , rehottavat
pian pikkuruiset laskuvarjot leijuvat ilmassa
keijujen keveinä, hilpeinä, valmiina uuteen kasvuun.
Voikukka , sinä elinvoiman ja kukoistuksen ihme - itse kevät !
Ramoona
Ytimet kukkasten iäti unelmoi kun mönkijänhäämatka kellot soi
hehkuvan tuoksunsa, metensä antoi, selässään pörri jo kirjettä kantoi.
Riemua laulellen voikukat huusi, kohta me vallataan niitty uusi!
Päivye hymyillen lämpöään lisää, kukkaset tähyää pörriäisisää,
OIh' nyt kuuluu jo tuolla surina armas, mitä siinä tönit mun nyrjähti varvas!
Samassa tönityn varresta lähti, mehu singahti niin kuin kostontähti
ja kummaa on miten taivaan alla niin, - kaikkialla, on kosto niin pahuksen karvas.
Voi elämän ihanuutta,
kevään riemua pulpuavaa.
Hiirenkorvilla koivut nuo,
nurmikot vihreinä loistaa.
Peipponen pesäpaikkaa hakee,
visertää väliin pienen jakeen.
Se elämisen ilosta terveiset tuo,
myös ihmisille sen ilon suo.
Kohta puut jo lehtiin ehtii,
suojan peiponpojille tehtiin.
Siellä suojassa kasvavat nuo,
äiti,isä heille eineen ja opit suo.
Kohta lentoon valmiina pojat on
heidänkin laulu on loputon.
Kiittävät elosta ihanasta,
pesän suojasta, lämpimästä.
Näin se elämä kuljettaa,
pienestä isoksi kasvaa saa.
Pesä suojan ja lämmön antaa,
elämän jatkoa kantaa.
Näin kulkee myös ihmislapsen tie,
kodista, lämmöstä sen,
kohta maailmaan suuren se vie,
turva kodin, äidin, isän se muisto mukana lie.
Täällä vanha ja ilkikurinen mimmu, nyt nurmella tassuttelee,
niin nopsaan kuin sydän antaa, nuo varpaat vain hauskuttelee.
Ihan huutelee "raikasta aamupäivää", ei mimmusta saa jotain haamun häivää!
Vaan varpaat nuo armaat, ne kyllikseen saivat ja kotiinpäin käänteissä kuorossa huus: mennään, sulla muuten on vaivakin uus !
mimmu*
Nousevan auringon kajon sain nähdä
tuolla koivujen lehvistä katon rajaan
kuin kullalla silasi runsauttaan !
nyt hohtavat koivujen valkeat rungot
latvat tuuheutuu taivasta tavoittaen
tämän ohikiitävän hetken lumon
sain puhtaana lahjana, kiittäen.