Rouvaa haastateltiin taannoin erääseen aikakauslehteen. Palsanmäkien helmasynniksihän on muodostunut julkisuudessa kaiken mahdollisen kääntäminen kateudeksi.
Rouvaahan ei juurikaan ole nähty pakun ratissa. Oli kertomansa mukaan käymässä leipomossa. Paikalliselle pariskunnalle oli autoon noustessaan elvistellyt, ettei ole ajokorttia, mutta on oppinut Akin vieressä ajamaan. Pariskunta teki kansalaisvelvoitteen mukaan ja ilmoitti poliisille.
Rouva Palsanmäki ratsattiin, ajokortti oli. Keisarinnan mukaan tämä oli sitä syvintä ja ominta paikkakunnalle ominaista KATEUTTA. Että tämmönen kateustarina jälleen, poliisien aikaa meni hukkaan, todellisena syntipukkina isosuinen kovissa luuloissa itsestään oleva Uuraisten valtakunnan keisarinna.
Heli Palsanmäen hölmöilyt
9
173
Vastaukset
- Anonyymi
Keisarinna julkisesti mollaa oman paikkakuntansa asukkaita lehdessä. Ylenkatson tuollaista peluria.
- Anonyymi
Samalla mitalla takaisin jotta mollatkaa täällä siihen malliin
- Anonyymi
Leipomossa, eikös se leivokkaan itse, valehteleeko aivan kaikessa. Rähmäpullan täyttäjä.
- Anonyymi
Kannattaisiko keskustella ammattiauttajan kanssa, kun on niin kovin yksipuolinen kela jäänyt päälle. Toinen varteenotettava vaihtoehto, jospa hurautat kela-kauppaan ja pyydät sieltä uuden tekstitetyn kelan. Uusin sanoin ja miksei sävelinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisiko keskustella ammattiauttajan kanssa, kun on niin kovin yksipuolinen kela jäänyt päälle. Toinen varteenotettava vaihtoehto, jospa hurautat kela-kauppaan ja pyydät sieltä uuden tekstitetyn kelan. Uusin sanoin ja miksei sävelinkin.
Puhu omasta puolestas nämä jutut on jo sitä luokkaa jotta järkeä haloo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhu omasta puolestas nämä jutut on jo sitä luokkaa jotta järkeä haloo
Sitäpä juuri, sitäpä, järkeä haloo . Et sitten ymmärtänyt nytkään näköjään.
- Anonyymi
Palsanmäet alas!
- Anonyymi
Nyt viimeistään kannattais laittaa lärvi umpeen ja lopettaa tekareiden louskutus. Portin lisäksi ovi säppiin, ei siitä omien lisäksi enään kukaan muu tule kulkemaan. Pysyvästi, näin on näreet. Ei se tästä ainakaan parane, pahenee vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt viimeistään kannattais laittaa lärvi umpeen ja lopettaa tekareiden louskutus. Portin lisäksi ovi säppiin, ei siitä omien lisäksi enään kukaan muu tule kulkemaan. Pysyvästi, näin on näreet. Ei se tästä ainakaan parane, pahenee vaan.
Minunkin mielestä voisi poistua ruudusta! Menkööt espanjaa!! Siellä ne muutkin veron kiertäjät ovat.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1162985EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291361- 1031227
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133978- 56875
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40698
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110642