sosiaalihuolto.

Anonyymi

Miksi annetaan lapsia väärin, jopa osittain keksityin perustein huostaan? Muiden perheen lasten mielipidettä ei kuunnella. Sosiaalitädit liioittelee asioita joissain tapauksissa ja lastensuojeluilmoituksissa on valheellisia tai muuten täysin väärinymmärrettyjä tietoja. Lasta voidaan jopa johdatella keskusteluissa sanomalla vaikka et sä nyt oikeesti ajattele tuolla tavalla jne. se on täysin laitontakin. Hallinto-oikeuteen voi aina valittaa päätöksistä, mutta tuollaisesta toiminnasta voi tehdä kyseisestä henkilöstä rikosilmoituksen poliisille. Sijoituspaikkoina nuorille toimii mm. mehiläisen omistamia asuntoloita Mehiläinen tienaa noin 10 000 e kk yhdestä lapsesta. Ei ole ihme, että viineisen 15 vuoden aikana lasten huostaanottojen määrä on kuusinkertaistunut. Silti nuoret voivat pahemmin. Ei huostaanotoissa ajatella aina lapsen parasta. Lapsen mielipiteellä ei ole minkäänlaista arvoa nykyään. Monissa kunnissa töissä ammattitaidottomia sosiaalitanttoja, jotka kuvittelevat omaavansa lääkärin hoitajan , psykiatrin kyvyt, vaika ovat vain sosionomeja vailla minkäänlaista ammattitaitoa ja älyä. Sosionomi voi jopa kutsua jotain lasten vanhempaa narsistiksi, vaikka hän ei omaa diagnoosiin antoon liittyvää psykiatrin tutkintoa ja vielä ei ole jutellut vanhemman kanssa. Pelkän lapsen vanhemman olemuksen perusteella töksäyttää tollaista😂😂

11

206

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Järjestelmä on hyvin sijaishuoltokeskeinen ja sitä on tarjolla, niin silloin tehdään sijaishuoltopäätöksiä enemmän. Kun ei oikein muuta ole. Lastensuojelussa satsattaisiin nykyistä enemmän riittäviin peruspalveluihin. Tällaisia ovat esimerkiksi koulukuraattorin ja -psykologin sekä mielenterveyden palvelut.

      • Anonyymi

        Lässytä pois vaan. Kokoomus tehtailee suojatyöpaikkoja naisille johtajanvirkoihin tasa-arvokiimoissaan, vaikka valitut tuskin osaavat yksin kengännauhoja sitoa. Sitä hommaa varten palkataan vähän lukeneempi sisko, vähintään kolmen ällän tolllvana.
        Alasajon aloitti suuri ajattelijaglobalisti ja tulokset näkee ilman silmälasejakin missä mennään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lässytä pois vaan. Kokoomus tehtailee suojatyöpaikkoja naisille johtajanvirkoihin tasa-arvokiimoissaan, vaikka valitut tuskin osaavat yksin kengännauhoja sitoa. Sitä hommaa varten palkataan vähän lukeneempi sisko, vähintään kolmen ällän tolllvana.
        Alasajon aloitti suuri ajattelijaglobalisti ja tulokset näkee ilman silmälasejakin missä mennään.

        Se on nykyinen ongelma, että lastenhuollissa on töissä narsistisia persoonia. Eivät osaa ajatella mistä ongelmat johtuvat. Syytellään vanhempia asioista, jotka johtuvat muista syistä kuin kasvatuksesta. Lapsella voi olla mm. neurologisia ongelmia, joita ei haluta myöntää. Päästään näin halvemmalla ja helppo aina syyttää vanhempia joka asiasta. Tyhmät rillipäät lyövät tyhmät päät yhteen vaikka ovat ihan kujalla jokainen tantta.


    • Anonyymi

      Huostaanotot epäoikeudenmukaisia. On olemassa perheitä, joilta ei edes uskalleta ottaa lasta huostaan, vaikka olisi aihettakin. Jos perheen jompikumpi vanhempi vaikutusvaltainen liikemies, poliitikko, poliisi tai ammattirikollinen. Ei uskalleta tehdä mitään.

      • Anonyymi

        Säästöjä ne ajattelee. mm. Eurajoellakin epäonnistuttu monien ongelmanuorten kanssa. Vanhempia syytetään, koska se on helpoin tapa. Onko vanhempien vika, jos lapsi sattuu omaamaan huonot geenit ja neurologisia ongelmia? Jotkut niin pöllöjä, että voivat kuvitella aivojen rakenteellisen viankin olevan kasvatuksen tulos. Katsos, kun sosionomit eivät tajua niin monimutkaisia juttuja, koska heidän äly, kapasiteetti ja koulutus eivät siihen riitä.


    • Anonyymi

      Luin noista lastenhuostaanotoista. Moni tehdään väärin perustein ja suurin osa työntekijöistä ovat ammattitaidottomia suurimmassa osassa Suomea.

    • Anonyymi

      Eihän tässä mitään ihmeellistä ole . Huostaanotot ovat laitoksille erittäin kannattavaa bisnestä ja laskunmaksaja on luotettava , kunnat ja kaupungit . Ei siinä paljon lasten ja vanhempien oikeuksia katsota kun tilaisuus tulee . Virkamiehet vain työllistävät itseään ja yhteiskunnan luvalla .

    • Anonyymi

      Turhaan hakataan veroeuroja tollaisiin. Luulisi kunnassa kunnanjohtajankin jo puuttuvan, koska mm. Eurajoellakin on sosiaalimenot räjähtäneet käsiin. Mehiläinen käärii miljoonia vuodessa ja Eurajoki maksaa. Nekin rahat voitaisiin käyttää lastemme hyvinvointiin. Kunta voisi perustaa vaikka puuhaparkin teineille, jossa olisi mikroautoilua, seinäkiipeilyä jne ja kaikki olisi ilmaista. Nykyään Eurajoella ei ole lapsille yhtään mitään tarjota.

    • Anonyymi

      Toikin sanonta: Eurajoki on hyvinvoiva kunta. On pelkkä vitsi.

      • Anonyymi

        Aikamoiset kyvyt omaa noi sosionomit. Tekevät jopa luonneanalyysin parin kysytyn lauseen perusteella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoiset kyvyt omaa noi sosionomit. Tekevät jopa luonneanalyysin parin kysytyn lauseen perusteella.

        Lastensuojelussa työskentelee paljon yksinkertaisia ihmisiä, joita käytetään hyväksi mm riidellessä. Eräskin tantta, toispuolella maata, suhtautui totena kaikkeen hänelle lapsen olosuhteista kerrottuun. Kehtasi mokoma olla vielä oikein tylynä kun asioita ruvettiin oikaisemaan. Aikanaan asioiden todellinen laita selvisi ja olisi kiva tietää mitä jujutettu sossutantta ajattelee tekemisistään, kun meni uskomaan sepitteellisiä kertomuksia totena haluamatta lainkaan kuulla syyllistetyn osapuolen näkemyksiä. Toisella osapuolella oli näytöt väitteidensä tueksi, tarinankertojalla ei ollut.

        Tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimus on vähintä mitä sossutantalta on lupa edellyttää.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1842
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1250
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      986
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe