Ja sen teki Meghan Mörkö Markle.
Harry parkaa käy jo sääliksi. Kaikki oma elämä on mennytt, oma perhe valtameren takana saavuttamattomissa. Ystäviäänkään ei saa tavata koska senkin Mörkö kieltää.
Oma syynsä kun ei kuunellut varoituksia. Nyt hän on pääsemättömässä ansassa. Mörkö Markle tietää maailman kaikki metkut, Harry ei tiedä oikeasta maailmasta yhtään mitään.
Harry on tottunut olemaan etuoikeutetttu kuninkaallinen josta ihmiset tykkäsivät ja nyt onkin ei-kukaa-tavis jota vihataan Mörön ja oman hölmöilynsä takia. Hänellä on kova paikka sopeutua siihen.
Ero on tietenkin ainoa pakotie, mutta se tulee maksamaan Harrylle TODELLA paljon. Siinä kärsii Englannin kuningashuonekin. Mörkö Markle rahastaisi paskanpuhumisella ja juorujen levittämisellä lehdille loputtomiin.
On vain ajan kysymys milloin Harry murtuu ja menettää mielenterveytensä niinkuin edellinenkin Englannin kuninkaallinen joka otti eronneen amerikkalais akan vaimokseen.
Kun harry murtuu, Mörkö aloittaa lähtölaskennan avioeroon. Lapsi jäisi tetysti Mörölle joten silläkin voi rahastaa reilusti lisää.
Harry tulee maksamaan kovaakin kovemman hinnan että pääsee vapaaksi ja tulee elämään lopun elämäänsä murtuneena. Tosin luulenpa että Harry murtui jo poikasena, eikä siitä koskaan toipunut. Armeija oli Harrylle turvapaikka.
Nyt ei ole mitään turvaa, tulevaisuudessakaan.
Mörkö tiesi kuinka lapsenomainen Harry on ja puhui suut ja silmät täyteen unikuvia niinkuin paholainen. Samalla puhui Harrylle pahaa miehen omasta perheestä ja ystävistä. Tarrautui joka hetkessä kiinni Harryyn ettei mies vaan koskaa pääsisi ajattelemaan omilla aivoillaan, eikä kuuntelisi muiden mielipiteitä.
Pahin skenario on, että Mörkö Markle pitää Harryn ikuisesti vankinaan, lakeijanaan, lapsenvahtinaan, palvelijanaan. Pitää häntä pilkkanaan kavereidensa kanssa ja nyt kun Harry on kastroitu ja aivopesty, ei hän tietenkään tajua siitä mitään. Eikä suostu uskomaan, vaikka joku kantaisi todisteet nenän alle.
Prinssi Harry on kastroitu.
17
149
Vastaukset
- Anonyymi
BAM! Semmottinen stoori sieltä!
Ensin aattelin että ei helevetti tuota jaksa lukee, mutta olit hyvin jaksotellu.
Pantiin kaveriporukassa nyt vedonlyönti käyntiin siitä, misä ajassa prinssi Harryn mielenterveys pettää.- Anonyymi
Harry on onnelisempi kuin koskaan hänhän on kärsinyt aina tuon hovin ilmapiiristä
tuo katehan on kovasti tylyttänyt muitakin hovin jäseniä ...... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harry on onnelisempi kuin koskaan hänhän on kärsinyt aina tuon hovin ilmapiiristä
tuo katehan on kovasti tylyttänyt muitakin hovin jäseniä ......Mitä helvettiä hHettuatar Catherine mörön ja kastraatin avioliittoon kuuluu?
Hänellä tuskin on mitään vaikutusta siihen että Markle nyhtää Harryn rahat ja mielenterveyden. Ja kyllä se on Markle joka tappeli kaikkien kanssa. Jengiä lähti palkkalistoilta jatkuvalla syötöllä kun, kukaan ei halunnut olla ilkeän narsistin leivissä.
On kummallista että Herttuatar Catherinea syytetään kaikesta vaikka Marklenpariskunta on jo muuttanut jenkkien riesaksi.
Ennen Harry oli tyytyväinen ja iloinen, pidetty mies brittien keskuudessa.
Siis ENNEN Marlken ilmestymistä kuvioihin, mutta kyllä Harry on itse mennyt naimisiin manipuloivan narsisti Marklen kansssa ja ajanut itsensä ahdinkoon, siinä ei ole hertttuatar Catherinella mitään tekemistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harry on onnelisempi kuin koskaan hänhän on kärsinyt aina tuon hovin ilmapiiristä
tuo katehan on kovasti tylyttänyt muitakin hovin jäseniä ......Millä tapaa onnellinen?
Ei duunia, ei harrastuksia, ei ystäviä.
Ei armeijaa, joka oli Harrylle niin kovin tärkeä.
Mies itse on kertonut kaipaavansa ystäviään ja perheenjäseniään briteisssä.
Ja viimeisin lausunto Harrylta oli, että hän kokee elämänsä olevan tuuliajolla, kun ei ole mitään tekemistä, eikä juurikaan sosiaalista elämää jenkeissä.
Kovinpa kuulostaa onnelliselta.
HirviöMerrku pitää huolen ettei esittelekään Harrylle ketään ihmisiä, eikä vie tapahtumiin, että kundi voisi saada OMIA ystäviä. Ja HirviöMerkku kieltää Harrya myös visiteeraamasta briteissä moikkaamassa vanhoja kavereitaan.
Kastroituna ja manipuloituna Harry ei osaa muuta kuin totella.
NIIN onnellista, niin onnnelista ... katotaan kumpi tapahtuu ensin: joko Harry pimahtaa tai sitten romahtaa - pahimmassa tapauksessa kumpaakin.
- Anonyymi
Tämä tyyppihän, joka otti sen eronneen jenkin vaimokseen ja luopui kruunusta(en muista nimeä, Elisabetin setä)asui käytännössä maanpaossa loppuelämänsä. Ei ollut paljon asiaa Brittein saarille enää sen tempun jälkeen, kun valitsi naisen ennen kuningashuonetta. Näin tullee käymään myös Harrylle. Eikä asiaa auta, vaikka jossain vaiheessa eroaisi tuosta naisesta. Todennäköisesti se pahentaisi vaan asiaa.
- Anonyymi
Et sitten millään viitsinyt enempää keksiä tuota negatiivista juttua, koita pinnistää, eiköhän jotain vielä löytys.
- Anonyymi
Niin, tottahan tuo AP kirjoittaa, ikävä kyllä. Johan nuo kaikkki merkit ovat nähtävissä.
- Anonyymi
Wallis Simpson ja Edward. Aika jännä yksityiskohta tuo, että Wallisin silloisen aviomiehen suunnitelma oli kusettaa Edwardia rahallisesti.Wallis kuvasi Edwardia myös lapselliseksi ja rasittavaksi. Ehkäpä Murklenkin taustalla oli jotain samankaltaista, tuo lapsihan näyttää korkeine otsineen aivan Marcus Andersonilta. Archie Harrison, kuninkaallisessa suvussa on nyt orjaverta ja ruotsalaisverta?
- Anonyymi
Markle pysyy naimisissa Harryn kanssa aina siihen saakka kun prinssi, tuleva kuningas, Charles elää. Koska prinssi, tuleva kuningas, Charles maksaa Harrylle edelleen massiivisen summan puntia elämiseen joten Markle ei Harrysta kysnsiään irroita. Mutta kun prinssi, tuleva kuningas, Charles muuttaa manan majoille, sekin raha hana kuivuu.
Silloin alkaa lähtölaskenta avioeroon ja Harry saa selvitä eteenpäin miten taitaa.
Siinä vaiheessa kaikki siteet entiseen elämään on perusteellisesti poikki ja Harrylle koittaa kovat ajat kun Harpyija kuppaa hänet keppikerjäläiseksi.- Anonyymi
Isoimman summan rahaa harry saa kohta kun elisabetin aika koittaa se on monia kymmeniä miljoonia ja nyt hän saa vain pari miljonaa vuodessa cahrlesilta sen verran meghan ja harry tienaa jo itekkin vuodessa helposti harrylle maksetaan yli 100 000 kun pitää pikku puheen jossakin.
- Anonyymi
Harry ja mex ovat miljonäärejä joten raha tuskin tulee olemaan harmina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harry ja mex ovat miljonäärejä joten raha tuskin tulee olemaan harmina
Meghan Marklelle mikään ei riitä. On tuo jo nähty moneen kymmeneen kertaan.
- Anonyymi
Walesin prinssi Charles tukee Harrya summalla joka on 2-4 miljoonaa puntaa/vuosi.
Kuningattaren kuoltua Harry saa perintönä noin 70 miljoonaaa puntaa.
Kuningatar tuskin elää kovin montaa vuotta enää.
Yhtä monta vuotta Harryn ja Mörön avioliitto tulee kestämään.
Ja loputkin rahatMörk kuppaa Harrylta lapsen elatusmaksuina.- Anonyymi
Puolet tuosta tulee menemään Murklelle, koska he asuvat nyt Los Angelesissa. Tosin Ellu varmaan jotenkin yrittää suojella perintöosuutta gold diggeriltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolet tuosta tulee menemään Murklelle, koska he asuvat nyt Los Angelesissa. Tosin Ellu varmaan jotenkin yrittää suojella perintöosuutta gold diggeriltä.
Kyllä Mörkö Markle vie potista suurimman osan tavalla tai toisella.
Lapsen avulla voi nyhtää isukilta rahaa loputtomasti.
Kuningatar ei pysty vaikuttamaan siihen miten täysi-ikäinen mies hoiteleee raha-asioitaan, ellei laita Harrikan perintöosuutta säätiön valvottavaksi.
Ja sehän olisi sama kuin suoraan sanoisi ettei Harry osaa hoitaa asioitaan.
Tietenkään hän ei osaakaan, mutta sitä ei julkiseti kukaan uskalla sanoa, sillä kohta paukkuisivat -taas kerran- raastuvan ovet, sillä tunnetusti Markeln pariskunta rakastaa ihmisten haastamista oikeuteen.
- Anonyymi
Siinä lapsessa ei ole ainoatakaan geeniä Meghanilta. Sijaissynnyttäjää käytetty tai lahjoitetulla munasolulla alulle pantu.
- Anonyymi
Markle yrittää jokaisessa ulostulossa esiintyä kuin Diana. Oletteko huomanneet. Suuttui kun ei Briteissä päässyt yhtä suosituksi eikä nostettu laihajalkaa jalustalle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005288248- 2342788
- 262631
- 1662058
- 1211931
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61755Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21646- 801262
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621218IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41195