Haluaisin naisten asiallisen mielipiteen mieheni ehdotukseen.
Meidät vihitään 20.06.2020.
Emme ole perinteisesti yksi avioisia.
Meidän yksi miespuolinen ystävä on ollut erittäin aktiivinen olemaan kolmantena sängyssämme ja hän käy myös kun avomiehen on iso ja ja ja ei ole kotona ja yleensä päädytään sänkyyn. (Siihen meillä on lupa)
Miephestä tulee bestman.
Olemme varanneet hääsviitin erittäin isolla parivuoteella varustettu.
Mies on alkanut puhumaan bestmanin ottamisesta mukaan hääyön viettoon.
Olin ehdottoman varmasti sitä vastaan alussa.
Emme toki ole mitenkään kimppaseksiä vastaan.
Nyt kun olen ajatellut asiaa niin ei se mitenkään epämiellyttävältä tunnu.
Kuuluuhan hän meidän seksielämään jo nyt niin miksei myös hääyönä voisi pitää hauskaa kahden miehen kanssa.
Mitä mieltä naiset ovat jos omalle kohdalle osuisi?
Naisten mielipide?
24
1415
Vastaukset
Pyytäessäsi naisten mielipidettä sait tietenkin mustasukkaisten, kateellisten, vajaakasvuisten ja kaavamaisten naisten mielipiteitä, joten kerron myös miehen mielipiteen. Miehesi ehdotus ei ole pelkästään viisas, vaan myös herttainen. Onnea juhannushäihinne ja koko elämän ajaksi. 🌹
- Anonyymi
Äläpäs niuhota.
- Anonyymi
Sultako on?
- Anonyymi
Paljon onnea teille 💐
Itse varmaan ottaisin bestmanin juhlimaan häävuoteeseen saakka kun on ollut mukana muutenkin.- Anonyymi
Olen nainen, naisen mielipidettähän kysyttiin 😘
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen nainen, naisen mielipidettähän kysyttiin 😘
Tuleva bestman oli yötä meillä ja nyt on päätetty että hän tulee hääsviittiimme ja minä vietän hääyön kahden miehen kanssa.
Olemme jo nyt kuin yhtä perhettä.
Oma mies pääsee perjantaisin klo:15.30 ja kimppa mies pääsee jo klo:13.00 ja hän tulee suoraan meille ja mennään samantien sänkyyn.
Se on meidän viikottainen herkkä hetkemme kunnes mieheni tulee kotiiin ja yleensä löytää meidät sängystä ja pääsee "liukkaille"heti, on valmiiksi lämmitetty nainen ja jonkun kerran pantu. Anonyymi kirjoitti:
Tuleva bestman oli yötä meillä ja nyt on päätetty että hän tulee hääsviittiimme ja minä vietän hääyön kahden miehen kanssa.
Olemme jo nyt kuin yhtä perhettä.
Oma mies pääsee perjantaisin klo:15.30 ja kimppa mies pääsee jo klo:13.00 ja hän tulee suoraan meille ja mennään samantien sänkyyn.
Se on meidän viikottainen herkkä hetkemme kunnes mieheni tulee kotiiin ja yleensä löytää meidät sängystä ja pääsee "liukkaille"heti, on valmiiksi lämmitetty nainen ja jonkun kerran pantu.Olen kovin iloinen puolestanne. Hyvä päätös. Terkkuja sekä miehelle että bestmanille. Bestmanin nimitys suomalaisessa perinteessä oli muuten puhemies. Tehtävä oli olla sulhasen avustajana ja ylipäänsä järjestää avioliitto. 🌹
- Anonyymi
kynä.M kirjoitti:
Olen kovin iloinen puolestanne. Hyvä päätös. Terkkuja sekä miehelle että bestmanille. Bestmanin nimitys suomalaisessa perinteessä oli muuten puhemies. Tehtävä oli olla sulhasen avustajana ja ylipäänsä järjestää avioliitto. 🌹
Sulhasen avustajana tässä bestman on.
Han auttaa sulhasta panemaan vasta vihittyä vaimoa ja vaimo saa heti kaksi miestä.
Sydämelliset onnittelut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulhasen avustajana tässä bestman on.
Han auttaa sulhasta panemaan vasta vihittyä vaimoa ja vaimo saa heti kaksi miestä.
Sydämelliset onnittelut!Olisi minullekin kelvannut omana hääyönä kun sulhanen sammui niin olisi tuuraajalle ollut käyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi minullekin kelvannut omana hääyönä kun sulhanen sammui niin olisi tuuraajalle ollut käyttöä.
Miksi miesten pitää juoda itsensä tajuttomaksi juuri ennen hää yötä.
Olen sitä mieltä että jos oma mies ei pysty hääyönä panemaan niin morsiaimella täytyy olla oikeus sijais mieheen ilman tunnon tuskia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi minullekin kelvannut omana hääyönä kun sulhanen sammui niin olisi tuuraajalle ollut käyttöä.
Meidän oli häät pidettiin ravintolassa.
Yksityistilaisuus olì ilta kuuteen.
Jäimme kuitenkin vielä juhlimaan ja tanssimaan kunnes sulhasella tuli riitaa toisen asiakkaan kanssa ja joutui putkaan.
Meidän ystävämme auttoi minut kotiin enkä halunnut jäädä yksin kotiin pahan mieleni takia.
Istuimme ystävämme kanssa meillä keskustellen myös häitteni kulusta.
Pyysin häntä auttamaan hääpukuni riisumisessa takana oleva vetoketju on todella hankala.
Saatuaan vetoketjun auki laskin hääpukuni alas ja olin hanen edessään alasti.
Ystävämme hämmästyi ja vielä enemmän kun otin häntä kaulasta kiinnì ja suutelin häntä.
Pyysin häntä kanssani sänkyyn.
Minä sain kùnnon hääyöni rakastellen ystävämme kanssa naitiin useissa eri asennoissa.
Tunsin hääyönä itseni himoituksi ja kunnioitetuksi naiseksi.
Tämä on jäänyt meidän salaisuudeksi ja olen kaupoilla käydessäni poikennut muutaman kerran panemassa.
Sekä mieheni putkareissujen aikana. - Anonyymi
Mikset sitten kerro?

Sekä mieheni putkareissujen aikana.<<Saatuaan vetoketjun auki laskin hääpukuni alas ja olin hänen edessään alasti.<<
Juuri näin. Häämekon alla ei missään tapauksessa saa olla pikkareita. On näes juhla, ja pitää pukeutua sen mukaisesti. Eräs amerikkalainen morsian kertoi äidin opettaneen, että pikkarit tuovat huonoa onnea. Tuskin sentään, mutta tytöt ovat kertoneet, että vittu paljaana on ehdottomasti juhlallisempi olo. 🌹- Anonyymi
kynä.M kirjoitti:
Olen kovin iloinen puolestanne. Hyvä päätös. Terkkuja sekä miehelle että bestmanille. Bestmanin nimitys suomalaisessa perinteessä oli muuten puhemies. Tehtävä oli olla sulhasen avustajana ja ylipäänsä järjestää avioliitto. 🌹
Kuten Mikko Vilkastus oli puhemies Nummisuutarin Eskolle.
- Anonyymi
Onko kukaan viettänyt hääyötä kahden miehen kanssa?
- Anonyymi
Eikö perinteisempi tapa ole panettaa itsensä kunnolla polttareissa? Omalla vaimolla kavereitten antamaan polttarikassiin kuului muutama kondomi. Näin kuvia polttareista ja kassin sisällöstä. Eivät olleet riittäneet koko viikonlopuksi.
- Anonyymi
Hävettää sanoa mut vietin besman mukana😗 olimme kylläkin useampaakin otteeseen harrastaneet sitä ennen kolmen kivaa😗
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö perinteisempi tapa ole panettaa itsensä kunnolla polttareissa? Omalla vaimolla kavereitten antamaan polttarikassiin kuului muutama kondomi. Näin kuvia polttareista ja kassin sisällöstä. Eivät olleet riittäneet koko viikonlopuksi.
Me ollaan tuttuja useiden vuosien takaaa oltiin kavereita jo yläasteella. Käytiin kaikkialla kolmistaan.
Kaveri asui 6 km keskustasta joten oli luonnollista että hän yöpyi meillä.
Sitten aloimmes
Suunnitella kaveria tuttöystävän.kanssa panemaan kimpassa kanssani. Kun päästiin alkuun niin kaveri aina meillä yöpyessään panĺ myös.tuttöystäväni kanssa
- Anonyymi
Meidät vihitään 20.06.2020.
Kun bestman kuuli pääsevänsä hääyönä morsiusparin kanssa hääsviittiin hän on alkanut käydä harjoittelemassa kanssani hääuyötouhuja 3-6 kertaa viikossa.- Anonyymi
Vaimoani pantiin kaverin kanssa kimpassa hääyönä.
Kuvia ei voi yleisesti näyttää kenellekkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimoani pantiin kaverin kanssa kimpassa hääyönä.
Kuvia ei voi yleisesti näyttää kenellekkään.On kova juttu jakaa hääyönä nainen toisen miehen kanssa.
Me otettiin mies toiseksi osoittaaksemme että vaimoa pääsee panemaan myös muut jatkossakin.
Itse olen näyttänyt hääyökuvia kahdelle kaverille ja vaimo on näyttänyt yhdelle ystävätterellensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kova juttu jakaa hääyönä nainen toisen miehen kanssa.
Me otettiin mies toiseksi osoittaaksemme että vaimoa pääsee panemaan myös muut jatkossakin.
Itse olen näyttänyt hääyökuvia kahdelle kaverille ja vaimo on näyttänyt yhdelle ystävätterellensä.Mitä kommentteja olette saaneet hääkuvista?
Miehenä kyllä ottaisin mukaan sen kolmannen mutta en ehkä häätöksi, sen pitäisi olla sitä kahdenkeskistä laatuaikaa ja kokemus joka kuuluu vain teille kahdelle.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834503Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263304Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 182857
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka442617Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142105- 71751