Kaikki alkoi, kun Koistinen ja minä saimme potkut Megamarketin varastolta. Kumpikaan ei itkenyt työn perään, esimiehemme oli ollut täysi idiootti, mutta minua huoletti uuden työpaikan saanti. Vuokraani oli nostettu sadalla eurolla kolme kuukautta sitten, ja olin joutunut tekemään ylimääräisiä vuoroja saadakseni rahat riittämään.
-Mitäs aiot nyt tehdä? Koistinen kysyi ja sytytti tupakan.
-En tiedä, sanoin synkästi. -Luultavasti roikun pari kuukautta työkkärissä ja päädyn johonkin toiseen apinaduuniin.
-Älä viitsi, sähän olet ihan fiksu ihminen. Luulisi sun löytävän jotain muuta kuin hanttihommia.
-Tällä koulutuksella? Mulla jäi lukiokin kesken. Ajokortti mulla sentään on. Jos varastohommat tai siivous ei nappaa, voi aina mennä taksirengiksi.
Koistinen ei sanonut mitään, veteli vain pitkiä henkosia. Potkin nyrkinkokoista kivenmurikkaa. Tätäkö tämä olisi? Aliarvostettuja ja alipalkattuja töitä, määräaikaisia keikkoja ja turhautumista koko loppuelämän ajan. Jos olisin onnekas, kuolisin ehkä syöpään tai sydänkohtaukseen ennen kuin täyttäisin viisikymmentä.
Koistinen tumppasi tupakan maahan.
-Kuule, hän sanoi. -Mulla saattaisi olla idea. Se ei ehkä ole sellainen homma, jonka haluaa laittaa veroilmoitukseen, mutta siitä irtoaa hyvässä lykyssä tajuttomasti fyrkkaa. Kiinnostaisiko sua?
Katsoin Koistista hämmentyneenä. Olimme olleet työtovereita parin vuoden ajan, eikä hän ollut koskaan puhunut tai edes vihjaillut mistään harmaalla alueella liikuvasta. Minulla ei ollut rikosrekisteriä. En ollut ikinä saanut edes parkkisakkoja. Olin pitkän aikaa hiljaa. Koistinenkaan ei sanonut mitään, katsoi vain odottavasti.
-Okei, sanoin lopulta. -Kerro lisää.
Teidän vuoronne.
-Mitäs aiot nyt tehdä? Koistinen kysyi ja sytytti tupakan.
-En tiedä, sanoin synkästi. -Luultavasti roikun pari kuukautta työkkärissä ja päädyn johonkin toiseen apinaduuniin.
-Älä viitsi, sähän olet ihan fiksu ihminen. Luulisi sun löytävän jotain muuta kuin hanttihommia.
-Tällä koulutuksella? Mulla jäi lukiokin kesken. Ajokortti mulla sentään on. Jos varastohommat tai siivous ei nappaa, voi aina mennä taksirengiksi.
Koistinen ei sanonut mitään, veteli vain pitkiä henkosia. Potkin nyrkinkokoista kivenmurikkaa. Tätäkö tämä olisi? Aliarvostettuja ja alipalkattuja töitä, määräaikaisia keikkoja ja turhautumista koko loppuelämän ajan. Jos olisin onnekas, kuolisin ehkä syöpään tai sydänkohtaukseen ennen kuin täyttäisin viisikymmentä.
Koistinen tumppasi tupakan maahan.
-Kuule, hän sanoi. -Mulla saattaisi olla idea. Se ei ehkä ole sellainen homma, jonka haluaa laittaa veroilmoitukseen, mutta siitä irtoaa hyvässä lykyssä tajuttomasti fyrkkaa. Kiinnostaisiko sua?
Katsoin Koistista hämmentyneenä. Olimme olleet työtovereita parin vuoden ajan, eikä hän ollut koskaan puhunut tai edes vihjaillut mistään harmaalla alueella liikuvasta. Minulla ei ollut rikosrekisteriä. En ollut ikinä saanut edes parkkisakkoja. Olin pitkän aikaa hiljaa. Koistinenkaan ei sanonut mitään, katsoi vain odottavasti.
-Okei, sanoin lopulta. -Kerro lisää.
Teidän vuoronne.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.