Hei! Miten menetellä tilanteessa jossa isäni äiti on joutunut palvelutaloon ja hänelle on jäänyt tyhjä kerrostalo osake, jossa hän ennen asui.
Isäni on päämiehen eli (mummoni) edunvalvoja.
Asunnosta menee yhtiövastiketta vuodessa noin 2400€. Joka on lähes ainoa kuluerä.
Päämies maksoi aikanaan osakkeesta noin 85000€. Arvo on pudonnut lähes puoleen tuosta eli noin 45-50tuhannen euron paikkeille. Lisäksi asunto vaatisi ehdottomasti kunnostusta muihin samanlaisiin nähden.
Jos asuntoa vuokrataan menisivät tuotot kunnalle. Myyminenkään ei tunnu järkevältä, koska arvonalenema on noin raju.
Joudun kysymään neuvoa, koska isäni mielipide vaihtelee myymisen ja ei myymisen välillä. Olen huolissani, että isäni tekisi huonoja päätöksiä omaisuuden kannalta. Lisäksi soppaa sotkee vielä isän ja siskon huonot välit ja tuntuu, että mitä neuvoja sisko antaa isälleni niin ainakaan sillä tavalla hän ei kiusallaankaan halua toimia vaikka se voisi olla järkevää esimerkiksi jättää myymättä tässä taloustilanteessa. Olisi mielestäni ehdottomasti tärkeää ottaa keskusteluihin mukaan myös siskonsa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Koska paluuta entiseen ei enää ole, niin turha on pitää asuntoa tyhjillään ja maksaa siitä
vastiketta. Mummosi kannattaa lahjoittaa asunto pojalleen, jos muita sisaruksia ei ole. Isäsi voi sen jälkeen harkita, miten asunnon kanssa menettelee.
Huomioittehan vielä sen, että kun/jos asunto on osaketalossa, niin sen omistaa kyseinen asunto-osakeyhtiö. Mummosi omistaa vain osakekirjan, joka oikeuttaa kyseisen asunnon hallintaan.
Aloituksesta päätellen tuossa olisi perijöinä veli ja sisko, joten lahjoitus ei taida onnistua jos sisko ei hyväksy sitä (miksi hyväksyisikään). Mitäpä tuossa on tehtävänä, todennäköisesti tilanne roikkuu tuollaisen äidin kuolemaan saakka jonka jälkeen perukirjoituksessa sitten ratkaistaan asia lopullisesti. Asunnon arvo tietenkin laskee, mutta kaipa siitä saisi vuokraa kattamaan vastikkeen ja vähän tilillekin rahaa äidin hoidon avuksi. Uusi omistaja tehnee sitten remontin asunnossa.
Kuten kysyjä kertoi, niin asunnon vuokrauksen tulot menisivät kunnalle. Eli, mummon eläke on niin pieni, ettei se kata hoitomenoja, jolloin kunta ottaa vuokratulon hoitomenoihin. Aloituksesta ei selviä, onko ´sisko´ kysyjän sisko, vai hänen isänsä sisko.
Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kyseisessä tapauksessa kunta olisi vaatinut asunnon myymistä hoitomenojen kattamiseksi.
Kiitos paljon vastauksista. Jutussa ilmenevä sisko on siis isäni.
Olemme selvittäneet esimerkiksi ennakkoperinnön mahdollisuutta, mutta ei ole varmuutta onnistuisiko sekään, koska päämiehen asioita hoitaa edunvalvoja eli isäni. Lisäksi sekin tulisi kalliiksi.
Tavanomainen lahjoitus ei liene mahdollista enää tässä tilanteessa kun päämies on holhouksen alla.