Minä en ole aikaisemmin ollut Marttiinan fani. Nyt viime vuodet mimmi on petrannut myös henkisesti ja osoittanut mieletöntä periksiantamattomuutta ja sinnikkyyttä mihin moni ei pysty. Väkivalta on aina tuomittavaa enkä häntä puolustele. Uskon, että on oikeasti rakastanut Stefua ja yrittänyt kerta toisenjälkeen saada miestä alkottomaksi, yrittänyt ja yrittänyt. Nyt vaan viina vei miehen bilehaukan luokse. Toivotaan että Stefu ja Sohfi saa elämän järjestykseen ja ovat onnellisia.
Sofian asuinpaikka
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaa mieltä. Martina on hienosti kasvanut elämässään ja mennyt eteenpäin. Kehittänyt oman bisneksen ja on monella tapaa hieno sekä kannustava esimerkki. Tärkeintä ei ole se, että oletko mokannut (jokainen meistä on mokannut jossain) vaan tärkeintä on kasvutarina.
M viestii, että periksi ei anneta, vaikka sydän olisi pirstaleina jalkojen juuressa. Lisäksi hän on aito ja luonnollisen kaunis nainen. Tietynlainen aitous sekä ulkoisesti että sisäisesti loistaa ulos päin. Toivottavasti hän säilyttää tämän naturel lookin, sillä se tulee olemaan hänen valttikorttinsa.
Moni suomalainen nainen ja mies voi samaistua Martinan elämään. Omaakin sydäntäni on suorastaan riipaissut hänen tarinansa. Tuntematonkin voi tulkita rivien välistä kohtelun tason. Toista huomioiva fiksu aikuinen ei tietoisesti loukkaa ja tietää/hallitsee rajat esimerkiksi päihteiden kanssa.
Toivon M sinulle kaikkea hyvää <3