Ideoi keskustele toimeenpane

Anonyymi

Miten Hyrynsalmen kovalla rahalla ostettu otsikon mukainen strategia on lähtenyt siellä toimimaan? Joko huomattavia säästöjä, jopa 500 000 euroa kuten mainittu oli, on syntynyt ja jos niin miten? Kai strategiaa on kunnanhallituksen toimesta päivitetty ja väliraportteja laadittu, olisi hyvä päästä tutustumaan niihin? Hyvä että pienissä kunnissa uskalletaan rohkeasti tarttua kehittymisideoihin kun mahdollisuus tulee, vain strategiaa kehittämällä ja nykyisyyttä haastamalla pieni kunta voi selvitä tulevaisuuden haasteista etenkin nyt kun koronan tuomat talousvaikeudet tuovat valtavia lisäpaineita.

21

784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin hyvin; Saukkoniemen vesakko on raivattu ja lumet alakavat sulamaan kirkolta. Toimiva homma!

    • Anonyymi

      Toista se oli ennen vanhaan, kun kuntastrategiaa (ei Hyrynsalmen) tehtiin! Otettiin kunnan porukkaa bussi täyteen ja ajettiin esim. Leville suunnittelemaan. Ensin Kittilän kunnan edustaja kertoi heidän kuntastrategiastaan. Joukko oli jo hieman harvennut, koska osa oli hotellin baarissa kaljalla. Sitten tehtiin ryhmätöitä, täyteltiin baarissa keltaisia ja punaisia PostIt-lappuja ja kierrettiin sitten tutustumassa toisten tuotoksiin. Lopuksi konsulentti (1500 eur/pvä) veti päivän yhteen.
      Neljän aikaan aloitettiin majoittuminen ja avattiin huoneissa väkevämmät pullot. Sitten oli sauna ja päivällinen. Loppuyö menikin hotellin ravintolassa, aamuyöstä jotkut saattoivat painiakin lattialla, joku taas naida napsautti huoneessaan.
      Aamulla oli aamupala niille, jotka sen kykeni syömään, muut makoili huoneissaan ja odottelivat bussin lähtöä. Paluumatkalla juotiin autossa lonkeroa ja katseltiin kun jollain oli silmä mustana, toisella fritsu kaulassa. Rovaniemellä pysähdyttiin kuselle ja alkoon. Pudasjärven kohalla laulu jo raikui. Konsulentti laati tiedotteen ja seuraavan päivän paikallislehti tiesi kertoa, että kuntastrategia on pistetty kokonaan uusiksi ja hyvä siitä tuli.
      Illan korvassa oltiin kotona ja kerrottiin, että olipa hyvä reissu. Isä oli jo hieman väsynyt ja kellahti sängylle.
      ''Isi haisee ihan seminaarille'', totesi lapsi.

    • Anonyymi

      Ja persesilmä oli reissun jälkeen miehillä kipee

      • Anonyymi

        Ei ollut, paitsi yhdellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut, paitsi yhdellä!

        Kansakoulun opettajasta huomasi milloin oli ollut kunnan seminaarireissu; Sillä pyrki laulutunnilla silloin ääni nousemaan aina välillä falsettiin...

    • Anonyymi

      Toivottavasti strategia tuottaa myös mallin millä kelekkareitit saadaan kuntoon, ovat nimittäin totella huonossa kunnossa.

      • Anonyymi

        Hei tämä kelkkareitti kommentit tulevat vastausautomaatista. Ylläpitäjä voisi jo sulkea linjan kelkkareitti kommentoinille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei tämä kelkkareitti kommentit tulevat vastausautomaatista. Ylläpitäjä voisi jo sulkea linjan kelkkareitti kommentoinille.

        Ja pitäisi sulkea kaikki ylläpitäjällä ,sairas kommentointi koskipa se mitä vaan ja kohteeksi joutuneilla pitäisi tarkistuttaa muutaman kerran pitkänpöydän äärellä. Loppuisi varmasti eikä olisi halpaa se. Tälläkin viikkoa menneet henkilökohtaisuuksiin monta kertaa. Ylläpitäjän pitäisi sulkea tosiaan ne linjat niin olisi toinen vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei tämä kelkkareitti kommentit tulevat vastausautomaatista. Ylläpitäjä voisi jo sulkea linjan kelkkareitti kommentoinille.

        Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Kelekka reitit pitäsi pittee kunnossa läpi kesän ja siihe olis varattava talaven aikana lunta purruin alle. Etelän vetelät ja ylleesä ulukomaalaiset tulis tänne läpi vuuven ja maksasvat maltaita, että pääsisvät posottammaa pitkin mettiä. Näillä saatuilla rahoilla rakennettas keskustaa pilivenpiirtäjä ja siihe alakertaa poreammeet ja portelli eikä hanakaljookaa pihisteltäs after skee puolella. Taks free puolella myytäs lakritsapiipujan nuuskoa ja hunajata.

      • Anonyymi

        Kelkkailijoille pitäs tehdä reittien varrelle naimapukkeja, joissa voisivat vetää toisiaan suoleen

    • Anonyymi

      Idea Saunamaailmasta ei ainakaan tuottanut taloudellista aktiviteettia nettihuutokaupassa. Ristijärven käpykuivaamo näyttäisi tuottavan paremman tuloksen ja Näljängän kirkko ylitti odotukset (olikohan jehovien rahaa mukana?).

    • Anonyymi

      Nante oli marjastamassa Puolangan rajoilla ja siinä kaiken keskellä kuulikin naisen huudon "SOAAPILLUO" no jos kerran saamaan niin sinne tuumasi Nante, mutta siellä olikin nainen Saabin luona ja oli marjastusporukkansa kanssa pois lähtöä tekemässä. Nante ajatteli ,että melkein sain...toas.

      • Anonyymi

        Missä on keskustelupalstan ylläpitäjä. Kaikki kaksimieliset kirjoitukset poistoon. Ei sivistyneet kansalaiset enää kehtaa lukea tämmösiä kirjoituksia. Jos ei tämä muutu poista koko Hyrynsalmi palsta. Tässä ei oo enää mitään järkeä. muutamat sotkee oikeat keskustelut aina.

        Kunnantalon porstuan eteen poikamiehille naimapukki. Että saavat enimmät paineet laskea kyrvästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on keskustelupalstan ylläpitäjä. Kaikki kaksimieliset kirjoitukset poistoon. Ei sivistyneet kansalaiset enää kehtaa lukea tämmösiä kirjoituksia. Jos ei tämä muutu poista koko Hyrynsalmi palsta. Tässä ei oo enää mitään järkeä. muutamat sotkee oikeat keskustelut aina.

        Vai ei kehtoo no luvitha itekkii tämän .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on keskustelupalstan ylläpitäjä. Kaikki kaksimieliset kirjoitukset poistoon. Ei sivistyneet kansalaiset enää kehtaa lukea tämmösiä kirjoituksia. Jos ei tämä muutu poista koko Hyrynsalmi palsta. Tässä ei oo enää mitään järkeä. muutamat sotkee oikeat keskustelut aina.

        Sitä kun on monenlaista sivistystä on lukemalla, kokemalla ja vaikkapa itsetehtyä sivistystä ja tämä viimeinen onkin sellaista, että nokkaa nyrpistetään kaikelle mitä ei oman tiukan pipon alla voi sisäistää. Asetutaan sinne oman sivistyksen horjuvalle jakkaralle ja aina tullaan alas ja jos ei elämää näe ympärillään niin ei sitä saa muillakaan olla.

        Oliko sinulla vielä muuta? Kirjoita kaikki mitä mieleen tulee,jos se helpottaa yhtään. Koko suomi se lukee näitä hyryn viisaita kommentteja. Hävetä saa, sivistyneet. 😨

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko sinulla vielä muuta? Kirjoita kaikki mitä mieleen tulee,jos se helpottaa yhtään. Koko suomi se lukee näitä hyryn viisaita kommentteja. Hävetä saa, sivistyneet. 😨

        Totta, hävetä noita saa ja minkälaista esim. Näytetään lapsille. Paskan kirjoittajat luulevat että sillä omaego ryhdistyy . Ylläpitäjät ja mode. Sulkekaa hyryn osalta tämä palsta. Parasta mitä voitte tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, hävetä noita saa ja minkälaista esim. Näytetään lapsille. Paskan kirjoittajat luulevat että sillä omaego ryhdistyy . Ylläpitäjät ja mode. Sulkekaa hyryn osalta tämä palsta. Parasta mitä voitte tehdä.

        Olipa virheitä täynnä tuo kirjoitus ,hävetä saapi!

    • Anonyymi

      No se on iso kahvee ja possumunkki.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe