tylsistyn helposti

Itseäkin vähän harmittaa, kun en jaksa oikein innostua samasta asiasta pitkästi.Olen yrittänyt ikääntyessäni ruveta tyytymään asioihin.Jotenkin tunnen itseni pysähtyneeksi,ikäänkuin verikääan ei kiertäisi.Ei kai sitä aina voi säntäillä asioista toisiin???Mutta kun tämä rauhoittuminenkaan ei oikein meinaa toimia..Alan takertumaan vääriin asioihin..Ainakaan en ole oikein varma tästä..
121503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sellainen oinas on. Kuvittele että oinas on kuin pieni lapsi joka ei osaa/pysty keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, sellainen oinas on. Oinas on ensimmäinen merkki, eläinradan lapsi.
Oinas on alulle panija muttei välttämättä loppuun viejä. Oinas kaipaa vaihtelua ja jännitystä, ne saavat liekin oinaan sisällä roihuamaan =)
Lienee myös oinaan kärsimättömyyttä se ettei jaksa viedä kaikkia asioita loppuun. Oinas kokeilee ja kokeilee. Itselläni tuo piirre korostuu lähinnä työelämässä. Kyllästyn työhöni hyvin nopeaan ja siksi olenkin vaihtanut työpaikkaa ja alaa monta kertaa. Enkä edelleenkään ole ihan varma mitä haluan tehdä =)

Äänestä
  • No minä olen kyllä samassa työpaikassa viihtynyt.. ensimmäinen vakiduuni laatuaan, kolmatta vuotta. Onneksi on nopeatempoista duunia niin ei hirveästi kyllästytä.

    Tai jos totta puhutaan, niin tekis mieli vaihtaa.. tai opiskella! .. juu

    Äänestä

  • oinainen kirjoitti:

    No minä olen kyllä samassa työpaikassa viihtynyt.. ensimmäinen vakiduuni laatuaan, kolmatta vuotta. Onneksi on nopeatempoista duunia niin ei hirveästi kyllästytä.

    Tai jos totta puhutaan, niin tekis mieli vaihtaa.. tai opiskella! .. juu

    Oinaan luonne ei jaksa keskittyä pikkunäpertelyyn välttämättä. Hyvä työ oinaalle olisikin vauhdikas nopeatempoinen työ jossa saisi loistaa nopeudella ja tehokkuudella ja jossa tilanteet vaihtuvat nopeasti. Mitään pitkiä projekteja ei kannata välttämättä ujuttaa oinaan tehtäväksi, oinaan vahvuus on nopea tehokas toiminta =) Toki onhan meitä erilaisia. Itse muistan kuinka aikoinaan inhosin käsityötunteja koulussa =) Jouduimme aina kutomaan sukkia ja ties mitä lapasia ja se jos jokin oli liikaa. Olin siinä todella huono enkä ikinä saanut niitä valmiiksi, sellaista minulle epäsopivaa näperrystä =)

    Äänestä

  • oinatar kirjoitti:

    Kyllä oikea oinas käsitöistäkin pitää. Hauskuutiin aikanaan kavereita näyttämäll'ä kuinka keke ajoi formuloissa mestariksi. Kaverit nauroi ja lähtökirjastoon mikä olikin alkuperäinen suunnitelma. Sitten koulun jälkeen tein villapaitoja , mattoja yms. Todistaakseni ,että osaan. Oikea oinas haluaa aina todisteita , jopa käsityötaidoissa. Nykyisin olen enemmän kehittänyt taitojani toisenlaisissa "kätten taidoissa".Lapsilta sensuroitu versio sähköpostini kautta.. Eikun virkkaamaan....

    Äänestä

Kärsin samasta ongelmasta. Virikkeitä täytyy olla. Jos ei ole järjestän itse. Toisaalta en tykkää jos tuputetaan virikkeitä. Oinaan uteliaisuus elämälle kai tätä kahtiajakoisuutta ruokkii. Mutta jos jahdataan tai sanotaan mitä sun tulee tehdä esim. vonkaa treffeille kun ei nyt vaan natsaa. Oinas nainen ahdistuu ,tuntee ahtaanpaikankammon ja ottaa kunnon henkitystilan. Eli täytyisi olla yllätyksellinen , mutta luotettava. En tunne kuin yhden miehen , joka toimii paremmin kuin banadol näitä pähkäillessä. Tykkään avoimen apilapellon taktiikasta. Kyllästyminen johtuu yleensä ennakoitavuudesta , oinaat todella rakastaa yllätyksiä ja pikkukepposia , oli oma ikä vaikka vähän kypsempi...

Äänestä
  • ,,,Niin kuulostaa tutulta..noi ahtaanpaikankammot ja muut ahdistumiset..Pitäis aina itse olla ideoimassa ja haastamassa muita innostumaan..
    Pitäis aina olla itsellä vapaus kaikkeen, vapaa lähtemään milloin vaan mihin suuntaan vaan..
    Se ei vaan aina ole mahdollista, kun pitäis jotenkin olla osana yhteiskuntaa..

    Äänestä

elämäni virhe, kun tylsistyin arkeen...erosin miehestä, vaihdoin työpaikkaa, jne...lista jatkuisi pitkään. Pitääkö oinaan tehdä kaikki mahdolliset virheet. Sain kuulla suoranaista v...ystävältä eilen siitä, että minulle ei ikinä riitä mikään. Tämä päivä onkin sitten mennyt itkiessä. Olen ymmärtänyt mitä olen menettänyt!

Äänestä
  • juu..itkee kunnes joku ihana ihminen piristää..oinas piristyy yleensä aika pian..jaahas...

    Äänestä

  • haaskatar kirjoitti:

    juu..itkee kunnes joku ihana ihminen piristää..oinas piristyy yleensä aika pian..jaahas...

    latasin viikonloppuun sen verran saundia..että ei pitkästytä just nyt.

    Äänestä

  • OINAS NAINEN kirjoitti:

    latasin viikonloppuun sen verran saundia..että ei pitkästytä just nyt.

    Olen ihan täpinöissä..kepponen..kepponen...kepponen..

    Äänestä

Minulla on aivan sama "ongelma" ja varsinkin kun kevät tulee....tulee semmoinen, että tekisi mieli ottaa ja lähteä jonnekin aivan muualle...yksin...sama toistuu joka kevät...tähän vuoden aikaan en osaa olla mihinkään tyytyväinen...se on kuitenkin oinailla kuulema yliestä...

onkos muilla samaa....?

Äänestä
  • POHJANMAALLE IHAN YES..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikku kirjoitti:

Itseäkin vähän harmittaa, kun en jaksa oikein innostua samasta asiasta pitkästi.Olen yrittänyt ikääntyessäni ruveta tyytymään asioihin.Jotenkin tunnen itseni pysähtyneeksi,ikäänkuin verikääan ei kiertäisi.Ei kai sitä aina voi säntäillä asioista toisiin???Mutta kun tämä rauhoittuminenkaan ei oikein meinaa toimia..Alan takertumaan vääriin asioihin..Ainakaan en ole oikein varma tästä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu