olen rv12 ja ihmettelen kun maha ei ole vielä kasvanut..olen käynyt jo sydän ääni ultrassa ja kaikki oli hyvin.eli kertokaas mulle että millä viikoil alkoi teidän masut kasvaa??? kiitokset kaikille.
rv ja maha
suzzy
81788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei se yleensä tuossa vaiheessa vielä kasvakkaan, varsinkaan ensiodottajilla joten ei huolta :)!
Minulla alkoi masu kasvamaan siinä rv 16-17 ja nyt rv 20 0 se näkyy jo ihan mukavasti :)! Näin siis minulla :)!
Ajattelepas, minkä kokoinen se otus sun mahassas on tällä hetkellä! (Voit myös katsoa muistaakseni Pampersin sivuilta, siellä on viikottaisia fotoja mahan sisältä.)Maha kasvaa sitä tahtia kuin vauva ja istukka ja kohtukin, ellet ala syödä hullun lailla. Sit se riippuu siitäkin, minkä mallinen ja kokoinen olet ennen raskautta. Itsellä tarkkasilmäiset huomasivat töissä 24 vkolla, itse huomaa kyllä aiemmin, kun housut käyvät hankalaksi.
Malta, malta, kyllä se siitä kasvaa, ihan haitoksi asti... Onnellista odottelua!
Ekassa raskaudessa selvisin kirkkaasti yli puolivälin eli lähemmäs 25 vk ennen kuin muut älysivät.
Toisessa jäin kiinni jo viikolla 15.
Nyt tämä kolmas tuntuu noudattavan samaa mallia kuin ensimmäinen, ei näy yhtään.
Eikö se ole kiinni myös omasta koosta jne. Ekassa ja tässä kolmannessa raskaudessa mulla itsellä on pehmustetta huomattavasti enemmän kuin keskimmäisessä raskaudessa, eiköhän sekin vaikuta...
Kyllä se pompahtaa esiin, ehdit vielä monta kertaa haluta eroon siitä, kun se kunnolla kasvaa... Onnea odotukselle!
rv 17 pullahti oikeen kunnolla näkyviin. mutta itse huomasin kasvun aiemmin, muut huomaat sen nyt rv 18 jo ihan heti =)
ei ole mikään ihme vaikkei masu vielä rv12 oikeen ole kasvanut, sikiökinhän on n. 5-6 cm pitkä ja kohtukin on vasta n. appelsiinin kokoinen.
itsekkin ihmettelin aivan samaa siinä alussa kun ei maha tullut millään näkyviin. nyt olen jo rv30 ja vieläkin tosi pieni maha, jotkut ei edes huomaa mitään. mutta toisaalta onhan se aika yksilöllistä koska eräällä tuttavallani oli todella iso maha jo aika aikaisin :)
Jollakin maha pysyy pienenä. Itsellä raskausviikkoja 30 ja kaveri sanoo että ei se maha oikein erotu. Mua henkilökohtaisesti masentaa pieni mahani ja toivonkin että se ponnahtaa 9 kuukauden jälkeen isoksi
Minulla alkoi maha kasvaa reippaammin rv 19, rv 20 se tuntui jo itsestä erilaiselta, mutta ei kuulemma töissä näkynyt villapaidan alta (näin sanoi työkaveri jolle kerroin iloiset uutiseni) ja nyt rv 22 alkaa tosissaan näkyä maha. Ruumiinrakenne tietty vaikuttaa, minä en ole pieni ja hoikka joten ehkä siksi maha on pysynyt piilossa näinkin kauan :-)
menossa 26.viikko ja maha on sen näköinen kuin synnyttäsin lähiviikkoina!Muuten olen pieni ja hoikka eikä kiloja ole tullut ollenkaan..Saa nähä kuinka valtava musta tulee.